"I got no roots..." soitin toistaa. Mun sisällä sykkii jokin, en ole ihan varma mikä. Musta tuntuu, että mun on pakko kirjoittaa jotain. Olen saanut odottamatonta hyväksyntää viime aikoina ja se kuplii. On niin hyvä olla hetkittäin, kun joku luottaa niin paljon, että haluaa mun olevan läsnä. Tärkeitä juttuja. Mulle ja tälle. Istun sohvalla. Makasin äsken. Mulla on fyysisesti huono olo. Söin kanamakkaran, halloumia, sieniä ja pitkiä papuja. Mitä kaapista nyt löysin. Rahat on loppu. Viimeiset meni lapsen rokotukseen. Päätä on taas särkenyt monta päivää putkeen. Niskat on ihan jumissa ja siksi varmaan kipuilen. Koira söpöilee. Se tekee sen joskus ihan tahallaan. Joskus unissaan. Rakastan tuota pikkuista lellaripentua. Mut tästä mitään ei ollut mun asia. Se oli ehkä enemmän se, että voin nyt aika hyvin. Vaikka joskus olenkin musta ja harmaa, sielu verellä ja silmät ummessa. Mut nyt... aika hyvin. Tekisi mieli kirjoittaa laulun sanat. Mutta viimeksi kuin tein niin, siitä sävelle...
Mahdotonta tunteiden sekameteliä ja ajatusten pidättelemätöntä ryöppyä. Todellista ja fiktiivistä. Sellaista mitä nyt mieleen juolahtaa. Että ei pääsisi unohtamaan kuka sitä oikein on ja miksi. Että olisi joku jolle tilittää kaikki, kun kukaan muu ei enää kuuntele.