Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lipui ikuise

Viimeisimmät blogitekstit

Migreeni. Ei mulla muuta.

Menneisyys rikkoo ja lähimenneisyys tappaa.

Kun aloitin lopullisen matkan kohti normaalipainoa tai edes normaalia olotilaa.

Minä olen ja hengitän, mutta en joka hetki.

Näyttöviikko ja uusi liikeidea...

Rannekkeella huvipuistoon.

Syksy. Mielen päämäärätöntä meteliä.

Kreikka, oi Kreikka!