Mä rakastan mun puolisoani niin, että varpaissa tuntuu lähes joka päivä.
Miksi joku keksi, että puolison pitää olla täydellinen, täykky, super ihana ja virheetön? "Siis saa sillä olla virheitä, mut sen pitää syödä ilman, että kuuluu ääntä ja sitten pitää käydä pissalla istuen. Jos se ei sillai, niin mä yökkään ja jätän väliin.".
Mä en edes tiennyt 28 vuotta sitten, että ei oo ok, jos katsoo formuloita tai purjehtii. Mä en osannut aavistaa miten vaikeeta puolison valinta voi olla. Mä vaan tapasin tyypin ja jäin siihen kiinni siinä hetkessä, kun ekana yhteisenä yönä se takertu muhun kiinni ja käperryttiin lusikkaan. Seuraava aamu sinetöi homman, kun tää heebo kysyi, että soittaahan Elli mulle. Auts.
Kun se sitten marssi mun duunipaikalle ja luulin, että se tuli moikkaamaan broidiaan, mutta sanoikin tulleensa mua katsomaan. Mun polvet nakutti yhteen ja sydän jätti lyöntejä välistä. Tää jäbä on jotain ihan omaa luokkaansa, ajattelin.
Kun mulle selvisi, että silloinen kämppis (jolla oli huushollin ainoo puhelin) oli jättänyt vastaamatta ja poistanut kaikki vastaajaviestit joita tyyppi oli jättänyt, olin vähän shokissa ja valmis murhaan. Siksi se marssi mun duuniin. Murhaa ei tarvinnut tehdä, koska pääsin pakenemaan tätä vahingollista kämppistä tuon silloisen uuden poikaystäväni kämppään. Musta tuli avopuoliso liian nopeesti ehkä jonkun mielestä. Mun mielestä edettiin ihan hyvään tahtiin. Eli bylsittiin ekana iltana ja viiden kuukauden kuluttua asuttiin jo kimpassa. Romanttista!
Neljä vuotta myöhemmin odotin meidän esikoista ja mentiin sinä kesänä naimisiin. Oikeastaan vaan sen vuoksi, kun se on "oikein". Mut eipähän kukaan tule inisemään perintöä jos ja kun toisesta aika sitten jättää.
Nyt, kakskytkahdeksan vuotta ja kolme lasta myöhemmin oon vieläkin pää pyörällä, kun suudellaan tai toinen hymyilee sillai. Perhoset liitelee kun aamulla katson sitä samaa naamaa ensimmäisellä silmänavauksella. Kuulen miten tuo nousee sängystä ja menee antamaan rakkauspakkaukselle (koiralle) ruokaa. Lellipentu (koira) rakastaa melkein yhtä paljon kun minä, kun katson siitä vierestä, miten koiralle annetaan aamujuusto. Rutiinit <3
Miksi kuitenkin rakkauden pitäisi olla palavaa joka hetki? Itsekin sorrun ajattelemaan typeriä asioita, kun on "hiljainen" hetki. Totuushan on se, että rakkaus on arkea. Sitä tylsää ja tavallista. Ja uskon, että jos sitä ei kestä, ei rakkaus kestä. Alan vieläkin heti epäröimään omaa itseäni, jos en saa rakkaudellisia silmäyksiä tai ehdotuksia hetkeen. "Olenko minä se oikea?". "Onko mussa jotain vikaa?". Jep. Arki on kuitenkin olemassa ja olen oppinut tykkäämään siitä kaikesta huolimatta. Meidän elämä on ollut välillä ihan helvettiä ja kaikesta on selvitty. Ei ilman kolhuja ja arpia, mutta selvitty. Rakkaus ei todellakaan ole siis palavaa joka hetki. Mun puoliso tekee asioita niin, että olen niistä ihmeissäni. En voi sanoa, että ällöän jotain tai joku asia suututtaa, mutta joskus ihmettelen, et miks tekee tämän näin tai noin.
Tää tyyppi syö varmaan äänekkäästi, purjehtii, pissaa puskiin (ei onneks ihan missä vaan), kattoo autourheilua ja juo olutta saunan terassilla. Silti rakastan.
Kommentit
Lähetä kommentti