Sanoin sulle, että rakastan, mutta en tiennyt, ettei enää koskaan nähtäisi. En kuulisi sun ääntä, en laulaisi sun kanssa, en enää ikinä söisi sun kanssa samassa pöydässä. Mun ei tarvitsisi tulla siivoamaan sun luokse, en toisi terapia koiraa sun seuraksi.
Mä rakastan sua edelleen. Ikävöin sua edelleen. Suru on muuttunut. En tiedä minkälaiseksi, mutta se on muuttunut. Kirjoitan susta vieläkin, vaikka kolme vuotta on kulunut. Itken joskus ikävääni, mutta en enää joka päivä. Ärsyttävän oikeassa ovat ne, jotka sanovat, että suru muuttaa muotoaan, että tulee se päivä, kun en tänään ajattele sinua, vaikka huomenna ajattelisinkin.
Sinä olit niin kaunis ja viisas. Kun olisinkin saanut edes murusen sitä itselleni ja lapsilleni, lapsenlapsilleni. Että sinun viisautesi eläisi elinvoimaisena ajatuksissamme ja puheissamme.
Nyt, palaan vuoteeseen ja mietin hetken sinua, ennen kuin nukahdan ja näen sinusta unta. Rakasta edelleen, vaikka kolme vuotta on kulunut.
