Siirry pääsisältöön

Sulje minut syliisi syksy!



Rakastan tätä. Tätä maan tuoksua. Ilma on vielä viileä, vaikka aurinko on jo noussut. Sen säteet eivät jaksa enää lämmittä minua, eikä luontoa joka on riippuvainen sen valosta, elämän eliksiiristä.


Laskeudun sammaloituneet portaat laaksoon ja silmieni eteen avautuu suurten tammien värittämä nuori syksy. Askeleeni ovat pehmeät polulla, jonka varteen on noussut sieniä. Kävelen hitaasti ja hengitän syvään. Vedän ilmaa sisään rauhallisesti ja lasken sen ulos harkiten. Hengitän.


Maa valmistautuu talveen. Se järjestää esityksen jollaista ei ole ennen nähty. Sen värit leiskuvat upean punaisina ja keltaisina, oranssina ja vihreänä puiden ja pensaiden latvoissa, ja oksat keräävät kaiken vihreän itseensä suojaan talvelta. Maa ei masennu talvesta, vaan on ylpeä loistostaan lumentuloon saakka jolloin se painuu uneen, kunnes kevät sen jälleen herättää.


Kävelen suuren tammen juurelle. Sen varsi on niin jylhä, etten yllä halaamaan sitä. Kurotan käteni sen ympärille siitäkin huolimatta ja pysähdyn tuntemaan.


Puun karhea pinta tuntuu lämpimältä poskeani vasten. Nenä kerää kirjon erilaisia tuoksuja ja kannustaa hengittämään syvään uudelleen ja uudelleen. Puristan käsiäni tiukempaan ja tunnen puunrungon vartaloani vasten suurena ja voimakkaana. Se on kestänyt kaiken, minkä elämä on sen eteen heittänyt. Tässä se seisoo vaikka myrskyt on sitä riepotelleet ja ihmiset kaltoin kohdelleet.


Puu antaa minulle voimaa. Maa antaa minulle voimaa. Sulje minut syliisi syksy! Anna minulle voimaa jaksaa pitkä ja pimeä talvi. Minä kerään itseeni sinun kauneutta ja energiaa, kuten puut vihreyttä oksillensa. Minä suojaan itseni talvelta sinun tuoksuillasi ja muistoillasi. Kannan itseni vahvana kuin puusi runko ja kestän myrskyjen tuulet kuten pikkuruiset ihmeesi ruohon alla piilossa.


Sulje minut syliisi syksy! Anna minulle voimaa. Herään keväällä maan kanssa uudelleen ja luota minuun, rakastan sinua taas, kun tulet ja suljet minut syliisi.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Katinka15. syyskuuta 2013 klo 10.03

    Elli, aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmiini16. syyskuuta 2013 klo 10.47

      Kiitos! Ja kiitos putken lainasta! Osa on sun macrolla napattuja... kuten varmasti arvasit! :D

      Poista
    2. Katinka17. syyskuuta 2013 klo 22.43

      Jep, huomasin =D

      Poista
  2. Viherrys16. syyskuuta 2013 klo 17.17

    Ihania kuvakulmia puun runkoa pitkin :-). Sammaleinen puu on ihana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
Lähetä kommentti
Lue lisää
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...
1 kommentti
Lue lisää

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...
1 kommentti
Lue lisää