Aika mennä eteenpäin

Niin. On aika. Tai uskon niin. Minun on noustava tuhkasta ja tartuttava elämää sarvista.

Minä olen aika-ajoin siinä pisteessä, että mietin miten haluan elämäni elää. Ihan niin kuin varmasti aika moni muukin.

Sitten teen jotain muutoksia. Etsiydyn uuteen toimeen, muokkaan työssäkäyntini aikoja ja stressitasoa. Hölkkään ja teen käsilläni jotain, kuten esimerkiksi sukkia tai joulukortteja.

Kohta huomaan, että kaikki on hyvin. Olen onnellinen ja homma rullaa. Sitten se tulee. Tämä. Tämä sama. Ihan varmasti kuin lehtien putoaminen puusta syksyisin.

En olekaan tyytyväinen. Päin vastoin. Olen tyhjä kuori ja vailla suuntaa. Huomaan, etten voi tehdä niitä asioita joita kaipaan, riittävästi. En ehdi kirjoittaa sellaisella intensiteetillä kuin haluaisin. En ehdi askarrella tyttäreni kanssa. En ehdi nähdä ystäviäni. En ehdi, en siis jaksa.

Mikä siis neuvoksi? En jaksaisi tätä näin useasti. En halua tällaista. Haluan olla oikeasti onnellinen romantisoimatta sitä enempää. Minulla on nippu unelmia joita haluan toteuttaa, mutta kaikkea rajoittaa talous.

Siis askel kerrallaan. Minä perustan uuden blogin. Saattelen Mama Dreamerin viimeiseen lepoon kun löydän sille oikean seuraajan.

Uusi blogi keskittyy unelmieni saavuttamiseen ja elämän elämiseen. Kielen päällä pyörii nimiehdotuksia ja tyyli on mielessä kirkkaana. Mutta niin tylsää kuin onkin, kaikki nimiehdotukset on jo käytetty. Elämä on jo eletty. Pitää siis olla luova ja työntää mielestä kaikki negatiiviset ajatukset syrjään.

Ehdotelkaa nimiä rohkeasti!

Kommentit

  1. Hei,
    Olet risteyksessä ja nyt sinulla on tilaisuus valita mitä polkua lähdet kulkemaan, oikealle, vasemmalle, eteen, mutta älä taakse. Haluatko palata vanhaan jossa tuo kaikki voi uusiutua, olet kirjoittanut että työsi on stressaavaa, kun stressi palaa loppuu toipuminenkin. Olisiko sinun mahdollista vaihtaa työtehtävää vähemmän stressaavaan, kokeilla jotakin uutta luovempaa alaa, lähde opiskelemaan?
    Terveys kannattaa kyllä kaikessa laittaa edelle, sairautesi kanssa voi elää hyvinkin onnellista elämää. Olen itse sairastanut kaksisuuntaista diagnosoituna 2 vuotta, ennen diagnoosia poltin itseni pörssiyhtiön talouspuolella loppuun, koska asioita oli vain tehtävä, minun oli näytettävä että pystyn vaikka en pystynyt, en edes halunnut pystyä. Katsoessani kaksi vuotta taaksepäin en halua palata sinne enää koskaan, nyt toimin pienmmällä palkalla, vähmmällä vastuulla assistenttina tehden 7:30 työpäivää, voin teodeta että olen todella onnellinen, nyt jaksan elää ja olen alkanut tuntemaan itseni terveeksi. Uskalla kuunnella itseäsi, nyt pohjalta on tie vain ylös ja itse saat päättää millaista polkua lähdet kulkemaan, kaikki ovet ovat avoinna :)
    Aluksi kaikki tuntuu kamalalta, mutta kun pakottaa itsensä vain tekemään alkaa asiat taas menemään eteenpäin. Kongnitiivinen terapia auttoi minua löytämään ratkaisuja asioihin ja pääsemään alkuun suosittelen ehdottomasti.
    Välillä kun tuntui että kaikki kaatuu päälle, menin autoon ja huusin niin perkeleesti pahan pois, tai laitoin musiikin täysille ja tanssin, itkin ja huusin.. Nyt en ole vuoteen joutunut huutamaan tuskasta, olen tanssinut vain ilosta, mutta osannut itkeä surusta masentumatta. Voimia sinulle paranemiseen tie on pitkä, mutta kaltaisesi nainen pystyy varmasti nousemaan jyrkemmänkin mäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Istun sohvalla ja mieleni on levoton ja levollinen samaan aikaan. Tiedän, että minun on muutettava elämääni, että selviytyisin tästä. Sinun tarinasi vahvistaa sitä, että on katsottava taaksepäin, mennäkseen eteenpäin.
      Edellinen kaivonpohja oli seitsemän vuotta sitten. Pitkä sairaalajakso ja diagnosoimaton sairaus joka jätettiin hoitamatta. Tai sitä yritettiin hoitaa, mutta minä en ymmärtänyt sitä.

      Sitten pyrin lääkkeettömästi eteenpäin ja korjasin ruokavaliota ja elämäntapaa, mutta työ vei mennessään ja tein vääriä valintoja. Sen on nyt muututtava. Tässä välissä on tipahdeltu kaivoon vähän väliä, mutta minä olen sulkenut silmäni siltä. Tämä kerta on taas vain niin kokonaisvaltainen, etten voinut enää ummistaa silmiäni vaikka halusinkin... väsyttää. Ei minulla kuitenkaan ole vaihtoehtoja, koska olen terveän ja onnellisen elämän velkaa miehelleni, perheelleni ja ennen kaikkea itselleni.

      Voimia sinulle. Voimia minulle ja kaikille meille elämämme poluilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit