Itken sohvalla kun näen Erinin laualavan"Mitä tänne jää". Cheekin biisi jota en ole koskaan kuullut.
Erin tekee siitä sellaisen, että minä itken. Lapset on hämmentyneitä ja mies huolissaan. Mitä nyt?
Minussa on heräännyt ja kuollut niin paljon tänään, etten tiedä mitä tuntea tai ajatella. Tajusin kirjamessuilla käydessäni kustantamoiden juttusilla, etten ole samalla aikakaudella niiden kanssa. Heräsin siihen jo eilen. Olen kokeillut tätä ennenkin. Ensimmäisen käsikirjoituksen kanssa. En halua olla jonossa muiden pöytälaatikkokirjailijoiden kanssa käsi ojossa odottamassa armopalaa jumalalliselta kustantamolta.
Minä olen ihminen. Ihminen joka haluaa kirjoittaa teile. Hlauaa julkaista tekstejä teille. Haluan, että te tunnette, ajattelette, vaikutatte ja olette. Olette olemassa. Tuntevina ihmisinä ja vaaditte minulta. Vaaditte kustantamoilta jotain muuta. Kirjailijat ovat aika oman onnensa nojassa ja kustantamoiden varassa. Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka haluavat julkaista. Kukin omalla syyllään. Toisilla (useimmilla) on joku omasta mielestään (ja äidin) loistava aihe, josta he kirjoittavat sydän verellä tai muuten vain halutessaan jakaa tietoa.
Niin minäkin. Kirjoitan sydän verellä. Haluan jakaa tietoa ja minulla on miljoona loistavaa aihetta.
Mikä tekee minusta erilaisen. En vielä tiedä, mutta aion ottaa selvää.
Ehkä se on nämä tämäniltaiset kyyneleet. Ehkä se on se, että herätän ihmisissä tunteita. Tai se, että haluan olla luova myös siinä miten julkaisen tekstejäni.
Itkin niin paljon, että minun oli pakko mennä "piiloon". En osaa selittää tätä. Minun on kirjoitettava, koska se on minun tapani pitää itsdeni hengissä. olen tässä hiljan tavannut ihmisen joka on tietämättään tullut minulle todella tärkeäksi. Olen tuntenut hänet työni puolesta jo jonkin aikaa, mutta vasta kun hän löysi tekstini, olen ymmärtänyt, että tämä ihminen kuuluu elämääni ja on kohtalooni kirjoitettu. Tämä ihminen esitti minulle tänään tärkeitä kysymyksiä.
Haluan kirjoittaa.
Miksi?
Tarvitsen sitä.
Miksi?
Koska se on tapani kanavoida tunteitani.
Miksi?
Koska se antaa minulle tyydytystä kun huomaan, että joku muukin voi tuntea samoin.
Miksi?
Koska oivallan, etten ole koskaan yksin.
Miksi?
Koska en halua olla yksin.
Miksi?
Koska haluan olla lähellä ihmistä, mutta en välttämättä kasvotusten.
Miksi?
En tarvitse fyysistä läsnäoloa, mutta tarvitsen ihmistä.
Voisin jatkaa kysymyksiä vaikka kuinka ja kauan, mutta se on raskasta. Ymmärsin kuitenkin tänään, että minun pitää tehdä niin. Minun pitää kysyä itseltäni miksi. Tarpeeksi monta kertaa. Ja sitten minun pitää tehdä liiketoimintasuunnitelma ja alkaa tehdä tästä enemmän.
Minä tarvitsen teitä. Mutta pyydän, älkää pitäkö minua tyhmänä, tavallisena ja joukkoon hukkuvana. Älkää antako minulle itsestään selviä ohjenuoria ja elämänohjeita. Älkää pitäkö minua samanlaisena kun muut.
Minä erotun joukosta. Erotun siksi, että minulla on se. Se joka monelta puuttuu. Minä osaan kirjoittaa.
Elli.-Jasmiini
Erin tekee siitä sellaisen, että minä itken. Lapset on hämmentyneitä ja mies huolissaan. Mitä nyt?
Minussa on heräännyt ja kuollut niin paljon tänään, etten tiedä mitä tuntea tai ajatella. Tajusin kirjamessuilla käydessäni kustantamoiden juttusilla, etten ole samalla aikakaudella niiden kanssa. Heräsin siihen jo eilen. Olen kokeillut tätä ennenkin. Ensimmäisen käsikirjoituksen kanssa. En halua olla jonossa muiden pöytälaatikkokirjailijoiden kanssa käsi ojossa odottamassa armopalaa jumalalliselta kustantamolta.
Minä olen ihminen. Ihminen joka haluaa kirjoittaa teile. Hlauaa julkaista tekstejä teille. Haluan, että te tunnette, ajattelette, vaikutatte ja olette. Olette olemassa. Tuntevina ihmisinä ja vaaditte minulta. Vaaditte kustantamoilta jotain muuta. Kirjailijat ovat aika oman onnensa nojassa ja kustantamoiden varassa. Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka haluavat julkaista. Kukin omalla syyllään. Toisilla (useimmilla) on joku omasta mielestään (ja äidin) loistava aihe, josta he kirjoittavat sydän verellä tai muuten vain halutessaan jakaa tietoa.
Niin minäkin. Kirjoitan sydän verellä. Haluan jakaa tietoa ja minulla on miljoona loistavaa aihetta.
Mikä tekee minusta erilaisen. En vielä tiedä, mutta aion ottaa selvää.
Ehkä se on nämä tämäniltaiset kyyneleet. Ehkä se on se, että herätän ihmisissä tunteita. Tai se, että haluan olla luova myös siinä miten julkaisen tekstejäni.
Itkin niin paljon, että minun oli pakko mennä "piiloon". En osaa selittää tätä. Minun on kirjoitettava, koska se on minun tapani pitää itsdeni hengissä. olen tässä hiljan tavannut ihmisen joka on tietämättään tullut minulle todella tärkeäksi. Olen tuntenut hänet työni puolesta jo jonkin aikaa, mutta vasta kun hän löysi tekstini, olen ymmärtänyt, että tämä ihminen kuuluu elämääni ja on kohtalooni kirjoitettu. Tämä ihminen esitti minulle tänään tärkeitä kysymyksiä.
Haluan kirjoittaa.
Miksi?
Tarvitsen sitä.
Miksi?
Koska se on tapani kanavoida tunteitani.
Miksi?
Koska se antaa minulle tyydytystä kun huomaan, että joku muukin voi tuntea samoin.
Miksi?
Koska oivallan, etten ole koskaan yksin.
Miksi?
Koska en halua olla yksin.
Miksi?
Koska haluan olla lähellä ihmistä, mutta en välttämättä kasvotusten.
Miksi?
En tarvitse fyysistä läsnäoloa, mutta tarvitsen ihmistä.
Voisin jatkaa kysymyksiä vaikka kuinka ja kauan, mutta se on raskasta. Ymmärsin kuitenkin tänään, että minun pitää tehdä niin. Minun pitää kysyä itseltäni miksi. Tarpeeksi monta kertaa. Ja sitten minun pitää tehdä liiketoimintasuunnitelma ja alkaa tehdä tästä enemmän.
Minä tarvitsen teitä. Mutta pyydän, älkää pitäkö minua tyhmänä, tavallisena ja joukkoon hukkuvana. Älkää antako minulle itsestään selviä ohjenuoria ja elämänohjeita. Älkää pitäkö minua samanlaisena kun muut.
Minä erotun joukosta. Erotun siksi, että minulla on se. Se joka monelta puuttuu. Minä osaan kirjoittaa.
Elli.-Jasmiini
Kommentit
Lähetä kommentti