Kylpyhuoneesta kuuluu pauketta, surinaa ja sahan ääniä. Mies laulelee iloisesti ja rakentaa lauteita. Minua hymyilyttää. Minulla on kaunis koti ja se on juuri saamassa uuden, ihanan saunan jossa on helppo rentoutua. Lauteet alkavat hahmottua ja olen asettanut tuoksuporon uusitulle ikkunalaudalle. Ihana tunne. Jouluna saamme saunoa uudessa, kaunissa saunassa ja voin ihastella oman ammattimieheni kättenjälkiä.
Katselen kotiani. Olen nyt nähnyt sen eri näkökulmasta kun se on kuvattu myyntiin. Minä rakastan tätä paikkaa. Jokaista kukkaa tapetissa ja hankalaa seinää väärässä paikassa. Olen painanut tunteet taustalle ja uskotellut tämän olevan ihan oikea ratkaisu. On se. Mutta nukkekoti on silti minulle rakas. Tämä on minun ensimmäinen koti. Koti jossa viihdyn ja voin hyvin. Koti jota on rakennettu yhdessä sellaiseksi kun olemme halunneet. Meillä on euroopan paras koti. Oikeasti.
Tänään oli koulun Joulujuhlat. Lapset esiintyivät juhlissa taustarooleissa. Hyvin meni. Hymyilin ja itkin niin kuin aina. Liikutun ihan järkyttävän paljon joka kerta kun lapset esiintyy. Perinteisten esitysten jälkeen kävin poikani luokassa hakemassa todistuksen ja toivottamassa opettajalle hyvää Joulua. Luokassa ei ollut muita vanhempia ja pojilla oli kova meno päällä. Yksitoistavuotias esipuperteetti-ikäinen poikani konttasi lattioita myöden ja häpesi todistustaan. Kun vihdoin sain todistuksen käteeni ja pojan ylös lattialta, en ollut hämmästynyt. Surullinen kylläkin. Vaihdoin opettajan kanssa muutaman sanan ja halasin häntä Joulun toivotuksin. Pojalleni on sattunut varmasti euroopan paras opettaja. Oikeasti.
Kävelin kotiin reippain askelin, etten jäätyisi melko huonoissa talvikengissäni. Kun kurvasin askeleeni kotipihalle, näin naapurinrouvan kahden pienen lapsensa kanssa pihalla. Halasin naapuria lämpimästi, iloisesti yllättyneenä siitä, että törmäsin häneen. Juttelimme hyvän tovin ja katsoin hetken lasten perään kun naapuri kävi vaihtamassa lämmintä päälleen. Teimme lasten kanssa lumisia sydämmiä ja nauroimme. Meille on sattunut varmaan euroopan parhaimmat naapurit. Oikeasti.
Tässä istun sohvalla. Olen onnellinen, että saan viettää Joulun tässä kodissa rakkaitteni kanssa. Kauniissa kodissani. Avaan läppärin ja surffailen etuoveen kurkkimaan kotimme myynti-ilmoituksen tilastoja. Hyvältä näyttää. Liiankin hyvältä. En anna sille sen enempää ajatuksia ja asetan hakuun omat kriteerit ja painan "hae"-nappulaa. Sydämmeni jättää lyönnin välistä. Siinä se on! Unohdan kaikki aikaisemmat onnelliset hetket ja muistan hyvin kirkkaasti miltä minusta tuntui kun astuin ensimmäisen kerran unelmieni kotiin. Siihen kotiin joka ei vielä ole minun. Rakas puolisoni on paljon kovempi kauppamies kuin minä. Hän on pitänyt pintansa ja vaatinut minua pysymään housuissani. Emme ole siis vielä ostaneet uutta kotia, vaikka olemme sen jo löytäneet. Juuri muutama päivä sitten laitoin sähköpostia sen välittäjälle ja toivottelin hyviä Jouluja (salaa mieheltäni joka on sitä mieltä, että minun pitäisi olla viileä ja etäinen, etten ryssi koko kauppaa hätähousuillen) ja sain takaisin sähköpostin jossa välittäjä kertoi, ettei tee enää yhteistyötä myyjän kanssa. Sydämmeni jätti silloinkin lyönnin väliin ja luovuin ajatuksesta omasta omakotitalosta. Tänään se kuitenkin oli siellä taas! Minun unelmakoti on myynnissä edelleen! On ihan hirvittävä työ olla soittamatta välittäjälle ihan heti ja sanoa, että; "TÄMÄ ON MINUN!!"
Huh... nyt pysyn rauhallisena. Laitan sähköpostin uudelle välittäjälle ja pyydän näyttöä vielä ennen Joulua. Toivottavasti pääsemme tunnelmoimaan vielä kerran ja toivottavasti mieheni suostuu tekemään tarjouksen ja toivottavasti tarjous hyväksytään ja toivottavasti saamme unelmakodin ja toivottavasti nukkekoti saa uuden, onnellisen perheen ja toivottavasti...
Katselen kotiani. Olen nyt nähnyt sen eri näkökulmasta kun se on kuvattu myyntiin. Minä rakastan tätä paikkaa. Jokaista kukkaa tapetissa ja hankalaa seinää väärässä paikassa. Olen painanut tunteet taustalle ja uskotellut tämän olevan ihan oikea ratkaisu. On se. Mutta nukkekoti on silti minulle rakas. Tämä on minun ensimmäinen koti. Koti jossa viihdyn ja voin hyvin. Koti jota on rakennettu yhdessä sellaiseksi kun olemme halunneet. Meillä on euroopan paras koti. Oikeasti.
Tänään oli koulun Joulujuhlat. Lapset esiintyivät juhlissa taustarooleissa. Hyvin meni. Hymyilin ja itkin niin kuin aina. Liikutun ihan järkyttävän paljon joka kerta kun lapset esiintyy. Perinteisten esitysten jälkeen kävin poikani luokassa hakemassa todistuksen ja toivottamassa opettajalle hyvää Joulua. Luokassa ei ollut muita vanhempia ja pojilla oli kova meno päällä. Yksitoistavuotias esipuperteetti-ikäinen poikani konttasi lattioita myöden ja häpesi todistustaan. Kun vihdoin sain todistuksen käteeni ja pojan ylös lattialta, en ollut hämmästynyt. Surullinen kylläkin. Vaihdoin opettajan kanssa muutaman sanan ja halasin häntä Joulun toivotuksin. Pojalleni on sattunut varmasti euroopan paras opettaja. Oikeasti.
Kävelin kotiin reippain askelin, etten jäätyisi melko huonoissa talvikengissäni. Kun kurvasin askeleeni kotipihalle, näin naapurinrouvan kahden pienen lapsensa kanssa pihalla. Halasin naapuria lämpimästi, iloisesti yllättyneenä siitä, että törmäsin häneen. Juttelimme hyvän tovin ja katsoin hetken lasten perään kun naapuri kävi vaihtamassa lämmintä päälleen. Teimme lasten kanssa lumisia sydämmiä ja nauroimme. Meille on sattunut varmaan euroopan parhaimmat naapurit. Oikeasti.
Tässä istun sohvalla. Olen onnellinen, että saan viettää Joulun tässä kodissa rakkaitteni kanssa. Kauniissa kodissani. Avaan läppärin ja surffailen etuoveen kurkkimaan kotimme myynti-ilmoituksen tilastoja. Hyvältä näyttää. Liiankin hyvältä. En anna sille sen enempää ajatuksia ja asetan hakuun omat kriteerit ja painan "hae"-nappulaa. Sydämmeni jättää lyönnin välistä. Siinä se on! Unohdan kaikki aikaisemmat onnelliset hetket ja muistan hyvin kirkkaasti miltä minusta tuntui kun astuin ensimmäisen kerran unelmieni kotiin. Siihen kotiin joka ei vielä ole minun. Rakas puolisoni on paljon kovempi kauppamies kuin minä. Hän on pitänyt pintansa ja vaatinut minua pysymään housuissani. Emme ole siis vielä ostaneet uutta kotia, vaikka olemme sen jo löytäneet. Juuri muutama päivä sitten laitoin sähköpostia sen välittäjälle ja toivottelin hyviä Jouluja (salaa mieheltäni joka on sitä mieltä, että minun pitäisi olla viileä ja etäinen, etten ryssi koko kauppaa hätähousuillen) ja sain takaisin sähköpostin jossa välittäjä kertoi, ettei tee enää yhteistyötä myyjän kanssa. Sydämmeni jätti silloinkin lyönnin väliin ja luovuin ajatuksesta omasta omakotitalosta. Tänään se kuitenkin oli siellä taas! Minun unelmakoti on myynnissä edelleen! On ihan hirvittävä työ olla soittamatta välittäjälle ihan heti ja sanoa, että; "TÄMÄ ON MINUN!!"
Huh... nyt pysyn rauhallisena. Laitan sähköpostin uudelle välittäjälle ja pyydän näyttöä vielä ennen Joulua. Toivottavasti pääsemme tunnelmoimaan vielä kerran ja toivottavasti mieheni suostuu tekemään tarjouksen ja toivottavasti tarjous hyväksytään ja toivottavasti saamme unelmakodin ja toivottavasti nukkekoti saa uuden, onnellisen perheen ja toivottavasti...
Kommentit
Lähetä kommentti