Siirry pääsisältöön

Kun kirjoitan itsestäni, voinkin kirjoittaa sinusta. Kumpi koskettaa sinua enemmän. Minä vai Inkeri?

 Minä

Hulluus ajaa mua helvettiin. Se pistää mut nauramaan. Nauran kaikelle. Itselle, sinulle, heille. Maailmalle. Nauran, koska se on ainoa mikä pitää minut täällä. Tässä elämässä kiinni. Mun hulluuteni on sairas, mielipuolinen. Olen varma, että sinä olet pelkkää paperia. Ainakin minulle. Olet pelkkä kuori, jolla ei ole merkitystä. Heitän sinut biojätteeseen.

Olen ylivoimainen. Olen jotain, mitä monetkaan ei pysty ymmärtämään, mutta minä en välitä. Minä olen. Olen niin voimakas ja mahtava. Olen ammattitaitoinen ja parempi kuin moni muu. Kirjoitan paremmin kuin moni muu. Olen ihmeellinen, upea. Olen lähes kuolematon. Olenhan minä.

Mutta kun voimani vihdoin hyytyvät, minusta jää jäljelle vain biojätteen katkuinen paperi. Yhtäkkiä kaipaan sinua. Murskaava suru ryöpsähtää sisältäni ulos. Olen kuin painekattila, joka räjähtää. Silmitön vihan, suru, ahdistus ja kaikki. Kaikki leviää lattialle, enkä saa kaavittua sitä. Se leviää ja minä olen sotkussa. Valun hikeä yrittäessäni siivota, mutta en pysty siihen. Mustan ruskea tahna valuu kattilan reunoja pitkin ja tuntuu, että kattila on pohjattoman täynnä. Veri pakkautuu silmiini ja itken sitä ulos, kun muutakaan en voi.

Sitten tulet sinä. Taas. Kerta toisensa jälkeen tulet seisomaan keskelle kamalaa sotkua ja hymyilet. Soitat ukulelella minut takaisin maan pinnalle. Oloni kevenee ainakin hetkeksi, kun kuulen sinut. Kun näen ja tunnen sinut. Lämmin kätesi silittää ukulelea kauniisti, hiljaa ja rauhallisesti. Et olekaan mennyt. Et olekaan jättänyt. Et olekaan poissa. Olet siinä.

------------------------------------

Inkeri

Hulluus ajaa Inkeriä helvettiin. Se pistää hänet nauramaan. Hän nauraa kaikelle. Itselle, sinulle, heille. Maailmalle. Nauraa, koska se on ainoa mikä pitää hänet täällä. Tässä elämässä kiinni. Inkerin hulluus on sairas, mielipuolinen. Hän on varma, että sinä olet pelkkää paperia. Ainakin hänelle. Olet pelkkä kuori, jolla ei ole merkitystä. Hän heittää sinut biojätteeseen.

Inkeri on ylivoimainen. Hän on jotain, mitä monetkaan eivät pysty ymmärtämään, mutta hän ei välitä. Hän on. Hän on niin voimakas ja mahtava. Ammattitaitoinen ja parempi kuin moni muu. Kirjoitaa paremmin kuin moni muu. On ihmeellinen, upea. On lähes kuolematon. Onhan hän.

Mutta kun hänen voimansa vihdoin hyytyvät, jää jäljelle vain biojätteen katkuinen paperi. Yhtäkkiä Inkeri kaipaa sinua. Murskaava suru ryöpsähtää sisältä ulos. Hän on kuin painekattila, joka räjähtää. Silmitön viha, suru, ahdistus ja kaikki. Kaikki leviää lattialle, eikä sitä saa kaavittua. Se leviää ja hän on sotkussa. Valuu hikeä yrittäessään siivota, mutta ei pysty siihen. Mustan ruskea tahna valuu kattilan reunoja pitkin ja tuntuu, että kattila on pohjattoman täynnä. Veri pakkautuu silmiin ja Inkeri itkee sitä ulos, kun muutakaan ei voi.

Sitten tulet sinä. Taas. Kerta toisensa jälkeen tulet seisomaan keskelle kamalaa sotkua ja hymyilet. Soitat ukulelella hänet takaisin maan pinnalle. Inkerin olo kevenee ainakin hetkeksi, kun hän kuule sinut. Kun hän näkee ja tuntee sinut. Lämmin kätesi silittää ukulelea kauniisti, hiljaa ja rauhallisesti. Et olekaan mennyt. Et olekaan jättänyt. Et olekaan poissa. Olet siinä.

-------------------------------------------------

Onko se hullua, kun Inkerinkin tarinassa puhutaan sinä -muodossa?

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
Lähetä kommentti
Lue lisää
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...
1 kommentti
Lue lisää

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...
1 kommentti
Lue lisää