Muistan, miten sinun seksuaalifantasiasi syöpyivät mieleeni, kuin kyyn myrkky. Sinä istutit minut, milloin autoon, milloin sänkysi laidalle ja kerroit niistä. Minä kuuntelin, vaikka olisin halunnut vain kuolla pois. Olin kuin kohmeessa, enkä pystynyt liikkumaan. Jäin paikoilleni vuosiksi. Jäin kuuntelemaan irvokkaita tarinoitasi ja vastailemaan vastahakoisesti sinun kysymyksiisi, joita ei olisi koskaan saanut esittää. Jäin pakoilleni. Ahdistus liikkuu veressäni vieläkin. Kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.
En usko, että minulle jäi mitään hyvää tästä käteen, paitsi
ehkä tämä tarve purkaa. Tämä kirjoittamisen pakottava tarve. Sinä teit minusta
kirjoittavan, mutta en osaa olla sinulle siitä kiitollinen. En pysty antamaan
sinulle siitä kiitosta. En, vaikka kirjoittaisin miljoona kirjaa. En, vaikka
rikastuisin sillä. En.
Haluan päästä sinusta eroon. Haluan, etten enää koe tuskaa, jota
sinä aiheutit. Haluan, ettet enää tule uniini kiduttamaan. Minä en ole
ansainnut sinua. Eikä kukaan muukaan. Ei ainakaan ne kymmenet teinit, joiden
kanssa teit työtä tai teet vielä tänäkin päivänä. Olen unohtanut kaikki sinun
hyvät puolesi. En enää usko, että niitä on koskaan edes ollut.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka oletkin paholainen
ihmisen ruumiissa. Toivon, että et enää tee sitä samaa kenellekään muulle, että
olet päässyt paheestasi. Toivon, että pystyn päästämään sinusta irti vielä
jonain päivänä. Minä en ole ansainnut sinua. Minä tarvitsen paljon parempaa.
Kommentit
Lähetä kommentti