I´m living my own dream, my own life!

Viimeaikoina olen pohdiskellut syntyjä ja syviä. Ravitsemus on ollut mielessä jokainen päivä. Tänään kuitenkin huomasin ajattelevani, että olen onnellinen. Elän unelmaani. Minun unelmaa. Minun elämää.

Kun olin nuori mimosa ja harjoittelin aikuisuutta Korson kaduilla ja Jokivarren metsissä, halusin vain normaalia elämää. Halusin miehen joka katsoo formuloita, juo olutta ja on tavallinen. Halusin olla tavallinen. Elää tavallista elämää. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni silloin. Itkin yksin murrosikää ja äiti lohdutti. Seikkailin pitkin elämän polkuja ja möyrin ojanpohjia. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni. Tapasin Simon.

Tavallisuus on mystillinen käsite. Jokaisella on oma ajatus tavallisuudesta. Minun ajatukseni on muuttunut. Tavallinen on onnea ja onni on tavallista. Niin sen pitäisi olla. Niin se on. Vaikka elämässämme on säröjä ja ylämäkiä alamäkien kanssa on se silti onnellista ja tavallista. Olemme kestäneet talouden heittelehtimiset ja ekonomistien uhkaukset. Kestämme ne tulevassakin. Olemme realisteja mutta silti elämme unelmissa.

Olemme ymmärtäneet, että onnen avaimet on meillä itsellämme. Elämää ei tarvitse elää ajelehtien. Vaikka kaikkea ei voi saada, vaikka elämä ei ole kaikille antanut samoja eväitä... on se silti sinun käsissäsi. Sinun unelmasi. Sinun elämäsi. Päätä itse miten elämäsi elät. Mitään ei saa ellei sen eteen näe vaivaa. Rahalla ei voi ostaa onnea.

Ja vaikka aina on elämässä parannettavaa ja muutettavaa niin juuri nyt en halua muuttaa mitään. Vaikka haluaisin olla läheisempi joidenkin ihmisten kanssa, auttaa toisia enemmän, kuluttaa vähemmän ja parantaa sairauksia... en halua muuttaa nyt mitään. Teen joka päivä töitä rakkaitteni eteen ja muutoksia tulee väistämättä, mutta ne kuuluu tähän elämään. En muuta mitään vaan aion olla onnellinen tästä hetkestä kaikkine vivahteineen.

Kuka tunnustaa?

Kuinka moni meistä pystyy rehellisesti katsomaan itseään peilistä? Olenko minä oikeasti terve? Onko normaalia, että turvottaa? Onko normaalia, että väsyttää koko ajan ja on innoton olo? Onko normaalia, että olen jatkuvasti vähän flunssainen? Miksi nilkat turpoaa? Pystynkö tunnustamaan, että syön salaa? En syö välttämättä salaa muilta vaan itseltäni. Minulla saattaa olla niin nälkä, että kiukuttelen kuin pikkuihminen tai tunnen oloni heikoksi vaikka söin ihan hetki sitten. Voinko katsoa itseäni peilistä ja tunnustaa, että minulla ei oikeastaan ole nälän tunnetta vaan himo. Tunnen ääretöntä halua syödä leipää. Kun ehdotan ihmiseille, että leivästä voisi luopua niin monet huudahtaa, etteivät luovu siitä. LEIPÄ ON TERVEELLISTÄ?
Katsotko itseäsi koskaan peilistä? Tunnetko itsesi oikeasti? Huomaatko joskus, että katsot elämääsi kuin ulkopuolelta...

Hei, nimeni on Elli ja olen holisti. Olen ruokaholisti. Ruoka on minulle pakkomielle. Tiedän, että minua katsova nauraa ja ajattelee, että suksi normaalivartaloinesi ja hukuttaudu! Mutta tosiasiassa minulla on ongelma. Syön salaa. Itseltäni. Ahmin ja tulen hulluksi ruoan kanssa. Olen niin nälissäni, että oksettaa vaikka edellisestä ruokailusta ei ole kauaa. Vihaan ruokaa ja samalla rakastan sitä. EN omaa tervettä suhdetta ruokaan.

Minä olen addikti. Olen addiktoitunut leipään, pastaan, riisiin ja perunaan. Pulla... ihana pulla. Rrrrrakastan croisanttia. Syön leipää aamulla. Syön sitä vielä yhden. Syön sitä lounaalla, päivällisellä välipalalla ja illalla. Kokouspullat tuplana. Huoh....

Hei. Nimeni on Elli ja olen holisti.
Haluan parantua. Olen ottanut edistyksen askelia ja tänä viikonloppuna minusta tuntui siltä, että olen lähempänä terveyttä kuin pitkään aikaan. Vaikka voin huonosti lähes joka aamu ja joudun pinnistelemään, että syön riittävästi ja oikein, olen terveyden tiellä.  Tänään en syönyt keksiä, leipää enkä jäätelöä. En edes halunnut niitä. Olen oivaltamassa, että minun elimistöni on sairastunut ja se tarvitsee oikeaa ravintoa parantuakseen. Tänään oli helpompi olla. Niveliäni ei särkenyt, minua ei närästänyt enkä ole turvoksissa. Päätäni särki vain vähän. Mieleni on kevyempi ja vaikka viikonloppu on ollut erittäin vilkas ja lapsitäyteinen, tunnen olevani hengissä. Elossa.

Voin katsoa itseäni peilistä, kokovartalopeilistä tuntematta kuvotusta. Alan tunnistaa itseni peilistä ja minusta tuntuu siltä, että voin kohta sanoa tuntevani itseni. Tunnen kurvini ja sopukkani. Tunnen omat luomeni ja kylkieni kaaren. Lantioni kaari on kaunis. Minun pakarat ja voimakkaat reidet. Pohkeiden lihakset ja kaikki mustelmat. Minulla on olkapäät ja käsivarret. Olen ihan kokonainen nainen.

Olen paranemassa. Olen niin onnellinen siitä ja toivoa täynnä. Hei, olen Elli ja olen holisti. Olen sinun tukihenkilösi ja vien sinut läpi kaikkien portaiden kohti parempaa. Kohti tervettä suhdettä ruokaan.

Ystävyydestä

Minulla on monta ihanaa ja hyvää ystävää. Ajattelen heitä joka päivä. Vaikka en ole yhteydessä heihin kovinkaan usein ovat he aina mielessäni ja sydämessäni.

Tänään haluan ylistää ystävyyttä. Ystävyys on vahvuutta. Eräs ystäväni toi minulle matkoiltaan teetä. Vain siksi, että tiesi minun juovan paljon teetä. Olin siitä ylettömän onnellinen. Niin siitä teestä, mutta ennen kaikkea siitä, että hän toi sen teen juuri minulle. Samassa pussissa oli hänen itsensä tekemä ihana kori ja apinannyrkkisolmittuja tervanauhoja karkottamaan hyttysiä kesäiltoina veneellä. <3
Minulla ei ole montaa läheistä ystävää. Mutta nämä hetket ovat niin arvokkaita, että en kaipaakkaan ympärilleni laumoittain ihmisiä. Minulle riittää nämä muutamat maailman tärkeimmät ihmiset.

Eräs ystäväni piti minut hengissä aikanaan kun lapset oli pieniä. Pyyteettä hän otti lapset hoitoonsa kerta toisensa jälkeen, jotta minä saisin hoitaa itseäni ja elämääni. Hän on täysin erilainen kuin minä. Olemme monesta asiasta täysin eri mieltä, mutta hän on aina tukenani. Aina.

Sitten on muutama upea vanha koulukaveri. Ihmisiä joiden kanssa on vuosien mittaan syntynyt side joka ei katkea. Henkilöitä joista kuulee kerran tai kaksi viiteen vuoteen, mutta he silti palaavat ajatuksiini tasaisesti. Heidän läsnäolo riittää. Tiedän, että voin aina luottaa heihin missä asiassa tahansa.

Työelämästäkin olen saanut tärkeitä ihmisiä. Erityisesti yksi on jäänyt sydämmeeni pysyvästi. Hän istui kanssani kun odotin Ottoa ja viihdytti minua. Piti mielialaani korkealla ja toi laatikollisen munkkeja. Rakastan häntä siksi. Rakastan häntä myös siksi, että hän on aina tukenani ja läsnä kun tarvitsen.

Eräs rouva joka tuli luokseni kriittisellä hetkellä. Soitti minulle oman kriisinsä keskellä. Voimme luottaa toisiimme. Olemme niin läheisiä, ettei tarvita sanoja. En juuri tiedä hänen jokapäiväisestä elämästä mitään, mutta tunnen hänet joka päivä.

Naapurin akka. Sellaisenkin olen saanut. Naapurin akka asuu tosin melko kaukana nykyisin, mutta hän on aina naapurini. Kiekkoilijahulluihana.

Sisko. Se nimittää näitä kaikkia ihmisiä. He ovat minulle sisaria joita rakastan ja jotka kuuluvat onnellisuuteeni vahvasti. Ajattelen heitä joka päivä. Haluaisin kuitenkin vielä lisätä tähän listaan yhden ihmisen joka on minulle erityisen tärkeä... Sisko. Minun isosisko. Ihminen joka antaa minulle voimaa. Ihminen joka uskoo minuun ja jaksaa kuunnella minun päättömiä hössötyksiäni. Sisko. Eikä unohdeta äitiä. Äiti on minun ensimmäinen ystäväni. Äiti on ja tulee aina olemaan minun luotettu.

Olen teidän ansiosta se nainen joka olen tänään. Kaikki teistä jaksavat kuunnella minua ja uskoa minuun. Voin olla minä teidän ansiosta eikä minun tarvitse pelätä, että minut hylätään. Minulla on turvallinen olla, kun olette luonani. Kiitos. Rakastan teitä kaikkia.

Tämä on kaikille naisille, ystäville, ihmisille, rakkaille, puolisoille, miehille, vaimoille, veljille... kaikille. Ystävyys. Se on unelma joka on toteutunut. Minulla on ystäviä!