Oletko koskaan huomannut, että tekemäsi vääryys kolahtaa sinua nilkkaan tasaisesti uudelleen ja uudelleen?
Ettet koskaan pääse pakoon sitä virhettä jonka olet aikanasi tehnyt? Sitä virhettä jolla satutit läheistäsi niin, ettet kestä katsoa sitä tuskaa.
Minä sain eilen menneisyydestä muistutuksen sellaisella väkivallalla, että sieluni on mustelmilla viikon. Tunnen oloni surulliseksi. Olen satuttanut läheistäni joskus niin paljon, että hänen tuskansa näkyy vielä vuosienkin jälkeen ja minä näen sen. En halua nähdä sitä, mutta en halua olla näkemättäkään. Se muistuttaa minua. Pitää minut virkeänä. Se syyllistää minua juuri sopivasti ja pitää minua otteessaan, etten unohda sitä mikä on tärkeintä. En pääse vahingossakaan ajattelemaan, että elämässä voisi olla jotain muutakin kuin onnellisuus ja unelmointi. Ei. Elämäni täyttyy unelmista ja onnesta, enkä vaihda sitä mihinkään. Teen sen eteen töitä ja ruoskin itsenäni joskus armotta sen vuoksi. Enkä vain itseni vuoksi, vaan myös kaikkien läheisteni vuoksi.
Siksi minä tänään taas mietin, että onko minusta kirjailijaksi? Kestääkö ympäristöni sen? Sen, että kirjoitan asioita joita en ole elänyt? Asioita, joita en itse ole kokenut? Olenko minä valmis? Ennen kaikkea, onko minun elämäni ihmiset valmiita siihen?
Siksi lisäsin myös tuonne ylös, että nämä tekstit ei kaikki kerro minusta. Unohdan joskus, että se miten itse olen ajatellut asian, ei ole sama, miten te luette ne. Se miten lukija kokee kirjoitukseni, ei ole minun käsissä. Se aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä, jos kaikille ei ole selvää, että se, kuka minä olen... ei aina ole se, kenestä kirjoitan. Minut tuntee vain ne, jotka minut tuntee. Tämähän ei ole päiväkirja, vaan luovuuden kanava. Vaikka joskus suollankin melkoista vuodatusta tänne, ei se tee tästä minua.
Niinpä sanon kaikille nyt, ettei jää epäselväksi. Minä kirjoitan mielikuvituksellisia asioita. Joskus ne pohjautuu kokemukseeni, joskus tunteeseen jonka olen tuntenut. Ajoittain niissä on joku tuntemani henkilö tai henkilön kokema ahdistus, onni tai epävarmuus ja joskus kirjoitan ei yhtään mistään.
"Ollaan onnellisia jookos,
ollaan ananas ja kookos,
ollaan rypäle ja rusina,
saadaan kevätkääryleitä tusina."
Eppu Nuotio
Ettet koskaan pääse pakoon sitä virhettä jonka olet aikanasi tehnyt? Sitä virhettä jolla satutit läheistäsi niin, ettet kestä katsoa sitä tuskaa.
Minä sain eilen menneisyydestä muistutuksen sellaisella väkivallalla, että sieluni on mustelmilla viikon. Tunnen oloni surulliseksi. Olen satuttanut läheistäni joskus niin paljon, että hänen tuskansa näkyy vielä vuosienkin jälkeen ja minä näen sen. En halua nähdä sitä, mutta en halua olla näkemättäkään. Se muistuttaa minua. Pitää minut virkeänä. Se syyllistää minua juuri sopivasti ja pitää minua otteessaan, etten unohda sitä mikä on tärkeintä. En pääse vahingossakaan ajattelemaan, että elämässä voisi olla jotain muutakin kuin onnellisuus ja unelmointi. Ei. Elämäni täyttyy unelmista ja onnesta, enkä vaihda sitä mihinkään. Teen sen eteen töitä ja ruoskin itsenäni joskus armotta sen vuoksi. Enkä vain itseni vuoksi, vaan myös kaikkien läheisteni vuoksi.
Siksi minä tänään taas mietin, että onko minusta kirjailijaksi? Kestääkö ympäristöni sen? Sen, että kirjoitan asioita joita en ole elänyt? Asioita, joita en itse ole kokenut? Olenko minä valmis? Ennen kaikkea, onko minun elämäni ihmiset valmiita siihen?
Siksi lisäsin myös tuonne ylös, että nämä tekstit ei kaikki kerro minusta. Unohdan joskus, että se miten itse olen ajatellut asian, ei ole sama, miten te luette ne. Se miten lukija kokee kirjoitukseni, ei ole minun käsissä. Se aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä, jos kaikille ei ole selvää, että se, kuka minä olen... ei aina ole se, kenestä kirjoitan. Minut tuntee vain ne, jotka minut tuntee. Tämähän ei ole päiväkirja, vaan luovuuden kanava. Vaikka joskus suollankin melkoista vuodatusta tänne, ei se tee tästä minua.
Niinpä sanon kaikille nyt, ettei jää epäselväksi. Minä kirjoitan mielikuvituksellisia asioita. Joskus ne pohjautuu kokemukseeni, joskus tunteeseen jonka olen tuntenut. Ajoittain niissä on joku tuntemani henkilö tai henkilön kokema ahdistus, onni tai epävarmuus ja joskus kirjoitan ei yhtään mistään.
"Ollaan onnellisia jookos,
ollaan ananas ja kookos,
ollaan rypäle ja rusina,
saadaan kevätkääryleitä tusina."
Eppu Nuotio
Kommentit
Lähetä kommentti