Siirry pääsisältöön
Olen päättänyt vihdoin opetella tuon kameran käyttöä. Valotus on nyt työn alla. Olen kuvannut tuolla perus putkella (EFS 18-55). Päätin, että ensin opin vähän säätöjä ja sitten vaihdan putkea. Haluan myös ostaa kokonaan uuden putken, mutta siihenkin vannotin itseäni opettelemaan säätöjä ensin. 


Kuvia ei ole rajailtu, eikä niitä ole käsitelty. Tarkoitus on oppia ensin se kamera. Ei minulla ole edes mitään kuvankäsittelyohjelmaa, mutta ehkä sellaisiinkin voisi tutustua, kun olen itse omasta mielestäni riittävästi oppinut kuvaamaan ilman sellaisia. Se "riittävästi" voi tulla hyvinkin nopeasti, koska olen ehkä euroopan kärsimättömin ihminen. Vain Katinka saattaa päihittää minut kärsimättömyydessä. Katinka on yksi minun supertsemppareistani!


Ja tätä lattiaa vaan rakastan. Siitä olen napsinut miljoona kuvaa ja tulen varmaan miljoona vielä napsimaan Kun osaisin vangita sen tunnelman joka tässä lattiassa on...


Alla olevissa tuoleissa ja pöydässä yritin erilaisia valotuksia. Kaikki nämä kuvat ovat omasta kodistani, kuten nuo ylemmätkin. 
Kuvilla on tarkoitus myös auttaa minua tuossa sisustuksen suunnittelussa. Joskus kuvista näkee paljon paremmin, miltä koti näyttää. Niiden avulla voi hakea tunnelmaa eri tavalla.





 Pöytä on kärsinyt tämänkin kuvan jälkeen uusia muodonmuutoksia. Pyyhimme koko pöytälevyn asetonilla ja poistimme lakkauksen. Lakkaus lähti kovan työn jälkeen. Talossa oli kamala katku hetken aikaa, mutta tulos näyttää hyvältä. 
Se sai nyt rustiikkisemman ilmeen.
Laitan joskus kuvan siitä, miltä se nyt näytää.


Tähän väliin vähän terapiakuvia. Meidän mummeli on auringonpalvoja suurella A:lla. Lötköpötkö omalla, lemppari paikallaan.


Tuossa ihan meidän talon vieressä on leikkipuisto, joka on perinteisesti teinien valtaama. Noissa töhryissä on jotain niin nostalgista.


Liikennemerkit on hauskoja. Yritin saada auringon tähän kuvaan, mutta niistä kolmestakymmenestä tämä oli paras. Eli vielä on työnsarkaa valotuksen opettelussa. Tämä liikennemerkkikin löytyy ihan tuosta oman tien päästä.


Sitten viimeisenä muttei vähäisimpänä. Hyvin onnistunutta valotusta purkeista. Rakastan marjarouheita. Niissä on kaikki potku tallella ja niitä voi pitää mukana. Potkua koko kropalle purkista! 


Siispä kohta Vapun viettoon. Saattaa olla, että otan muutaman kuvan ja ehkä lasillisen kuohuvaa. 
Oikein hyvää katkonaista viikkoa, työväen juhlaa, ylioppilas meininkiä ja ylimääräistä vapaata päivää kaikille!

Kommentit

  1. Hei, hienoja kuvia! Noi tuolit on aika veikeitä =)

    VastaaPoista
  2. Niisstä näkyy se miten valotuksella voi pelata. Samana päivänä, samalla hetkellä ja varsinkin kahden viimeisen kuvan välisen eron huomaa. Hauskaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...