Puhelin soi. Vastaan siihen ajattelematta.
- "Birgitte"
- "Markus tässä hei, kuule... Tanja on kuollut. En osaa sanoa nyt muuta. Mä olen pahoillani. Ajattelin soittaa sulle, kun tiesin, että olette ystäviä."
Hiljaisuus. Hiljaisuus joka huutaa korvaani niin, että en kuule. En saa sanotuksi mitään. Etsin penkin ja puhisen puhelimeen.
- "Birge? Ootko vielä siellä? Onko kaikki hyvin? Tyhmä kysymys... sano jotain."
Tuoli tuntuu kovalta ja pakarani pusertuvat surun ja penkin väliin. Painava musta humus ryöpsähtää jostain sielustani ja tukkii keuhkoni. Henkeni pihisee kun yritän taistella henkeni edestä.
- "Olen. Täällä. Miten? Milloin, miksi?"
- " Toissapäivänä. Kuoli nukkuessaan. Onneksi. Mun pitää nyt lopettaa. Lapset tuli mun luokse joksikin aikaa... hautajaiset, no ne on joskus. Mä ilmoitan sitten..."
Puhelu päättyy ilman hyvästelyjä. Lasken sen kädestäni pöydälle vieressäni. Mieleni on täynnä kysymyksiä, jotka sinkoilevat päämäärättömästi aivorungon seinämästä toiseen.
Takapuoleni puutuu ja puudutus leviää hiljalleen jalkoihini. Tyhjä, ammottava aukko kasvaa kasvamistaan ja juuri kun tuntuu, että saan humukselta tilaa hengittää, aukko vie näkökykyni ja työntää valtavan padon kyyneleitteni edestä. Istun tässä ja itken.
Istun edelleen ja itken. Nousen nikotellen jaloilleni ja ravistelen niitä hieman. Niitä nipistelee vähän. Kävelen vessaan peilin eteen. Katson punaiseksi värjäytyneitä kasvojani. Silmiäni särkee ja olen itkenyt ääneni käheäksi. Mitä juuri tapahtui?
Menetin ystävän. Lapset menettivät äidin. Mies menetti vaimon. Äiti tyttären ja isä ainoan lapsensa. Maailma menetti ihmisen jolla oli annettavaa. Ei ehkä maailman pelastaja, mutta minun ystävä. Kahvikupin ääressä parannettiin maailma useasti ja sen pahuus ajettiin hetkeksi pois.
Kyyneleet nousee uudelleen. Ajatukseni harhailevat ja paniikissa mietin äidittömiä lapsia. Vaimotonta miestä ja lapsettomia vanhempia. Minun orvoksi jäänyttä kahvikuppiani. Kuka hoitaa lapset, juo kahvit kanssani ja rakastaa miestä? Kuka on lapsi vanhemmilleen ja ihminen tässä maailmassa?
_________________________________
Elämä on kamalaa. Se on niin äärettömän julmaa. Olemme kaikki menettäneet jotakin. Minä olen kuin olenkin menettänyt ystävän kuten tarinan Birge yllä. Kyllä; Birge on täysin kuvitteellinen ihminen, mutta hänen tarina on kiedottu monen meidän kokemuksista.
En ikinä unohda sitä tukahduttavaa surua joka iskeytyi kasvoille täysin varoittamatta.
Voimia kaikille teille, jotka olette kohdanneet surun. Minä istun kanssanne juomassa kahvia ja parantamassa maailmaa. Elämää ei voi elää ilman menetyksiä, mutta toivon, että jokaisella teistä olisi voimaa kohdata ne pystypäin. Voimaa jatkaa elämää ylpeänä ja onnellisena siitä, että teillä oli mahdollisuus tuntea tuo menetetty ihminen. Ettei se oikeastaan ollut menetys, sillä se antoi teille enemmän kuin moni muu asia ikinä antaa. Vaalitaan rakkaittemme muistoa ja eletään elämäämme täysillä kaikesta huolimatta. Surraan suru pois ja iloitaan eletystä elämästä.
Minä olen rikkaampi siksi, kun tunsin menetetyn rakkaani. Minä olen ylpeä ystävyydestämme ja tunnen olevani parempi ihminen hänen ansiostaan.
Siis voimaa ja rakkautta kaikille teille. Eletään elämää hyvin.
- "Birgitte"
- "Markus tässä hei, kuule... Tanja on kuollut. En osaa sanoa nyt muuta. Mä olen pahoillani. Ajattelin soittaa sulle, kun tiesin, että olette ystäviä."
Hiljaisuus. Hiljaisuus joka huutaa korvaani niin, että en kuule. En saa sanotuksi mitään. Etsin penkin ja puhisen puhelimeen.
- "Birge? Ootko vielä siellä? Onko kaikki hyvin? Tyhmä kysymys... sano jotain."
Tuoli tuntuu kovalta ja pakarani pusertuvat surun ja penkin väliin. Painava musta humus ryöpsähtää jostain sielustani ja tukkii keuhkoni. Henkeni pihisee kun yritän taistella henkeni edestä.
- "Olen. Täällä. Miten? Milloin, miksi?"
- " Toissapäivänä. Kuoli nukkuessaan. Onneksi. Mun pitää nyt lopettaa. Lapset tuli mun luokse joksikin aikaa... hautajaiset, no ne on joskus. Mä ilmoitan sitten..."
Puhelu päättyy ilman hyvästelyjä. Lasken sen kädestäni pöydälle vieressäni. Mieleni on täynnä kysymyksiä, jotka sinkoilevat päämäärättömästi aivorungon seinämästä toiseen.
Takapuoleni puutuu ja puudutus leviää hiljalleen jalkoihini. Tyhjä, ammottava aukko kasvaa kasvamistaan ja juuri kun tuntuu, että saan humukselta tilaa hengittää, aukko vie näkökykyni ja työntää valtavan padon kyyneleitteni edestä. Istun tässä ja itken.
Istun edelleen ja itken. Nousen nikotellen jaloilleni ja ravistelen niitä hieman. Niitä nipistelee vähän. Kävelen vessaan peilin eteen. Katson punaiseksi värjäytyneitä kasvojani. Silmiäni särkee ja olen itkenyt ääneni käheäksi. Mitä juuri tapahtui?
Menetin ystävän. Lapset menettivät äidin. Mies menetti vaimon. Äiti tyttären ja isä ainoan lapsensa. Maailma menetti ihmisen jolla oli annettavaa. Ei ehkä maailman pelastaja, mutta minun ystävä. Kahvikupin ääressä parannettiin maailma useasti ja sen pahuus ajettiin hetkeksi pois.
Kyyneleet nousee uudelleen. Ajatukseni harhailevat ja paniikissa mietin äidittömiä lapsia. Vaimotonta miestä ja lapsettomia vanhempia. Minun orvoksi jäänyttä kahvikuppiani. Kuka hoitaa lapset, juo kahvit kanssani ja rakastaa miestä? Kuka on lapsi vanhemmilleen ja ihminen tässä maailmassa?
_________________________________
Elämä on kamalaa. Se on niin äärettömän julmaa. Olemme kaikki menettäneet jotakin. Minä olen kuin olenkin menettänyt ystävän kuten tarinan Birge yllä. Kyllä; Birge on täysin kuvitteellinen ihminen, mutta hänen tarina on kiedottu monen meidän kokemuksista.
En ikinä unohda sitä tukahduttavaa surua joka iskeytyi kasvoille täysin varoittamatta.
Voimia kaikille teille, jotka olette kohdanneet surun. Minä istun kanssanne juomassa kahvia ja parantamassa maailmaa. Elämää ei voi elää ilman menetyksiä, mutta toivon, että jokaisella teistä olisi voimaa kohdata ne pystypäin. Voimaa jatkaa elämää ylpeänä ja onnellisena siitä, että teillä oli mahdollisuus tuntea tuo menetetty ihminen. Ettei se oikeastaan ollut menetys, sillä se antoi teille enemmän kuin moni muu asia ikinä antaa. Vaalitaan rakkaittemme muistoa ja eletään elämäämme täysillä kaikesta huolimatta. Surraan suru pois ja iloitaan eletystä elämästä.
Minä olen rikkaampi siksi, kun tunsin menetetyn rakkaani. Minä olen ylpeä ystävyydestämme ja tunnen olevani parempi ihminen hänen ansiostaan.
Siis voimaa ja rakkautta kaikille teille. Eletään elämää hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti