Siirry pääsisältöön

No perkele kokkikirja se on!

Minulla on hyvä ystävä. No on montakin, mutta tämän kyseisen ystävän kanssa meillä on sama harrastus. Nimittäin veneily. Veneilemme läpi kesän ja nautimme elämästä. Nyt kun löysimme toisemme voimme nauttia myös toistemme seurasta ja istua pitkiä iltoja tulilla joristen, nauraen ja ryy... syöden.

Viime kesänä oivalsimme miten paljon toinen voi toiselle antaa. Jaoimme ruokaan liittyviä ideoitamme joka reissulla ja vähän niiden ulkopuolellakin. Joka kerta kun kohtasimme saaristossa, vaihdoimme ajatuksia ruoasta. Mikä on helppo eväs pitkällä legillä? Mitä te aina grillaatte? Mikä kuivamuona toimii teillä? Se on mielettömän hauskaa avartaa mieltään ja seuraavalla kauppareissulla etsitäänkin jo totutusta poikkeavia uusia juttuja nuotiolle tai veneen kuivakaappiin.

Tämän ilon olemme päättäneet jakaa muillekin. Haluamme kirjoittaa kirjan! Niin tosin moni muukin ja keittokirjoja onkin jo ihan kyllästymiseen saakka. Miten siis saisimme tästä ajatuksesta tuoreen ja sellaisen, että se kiinnostaisi muitakin kun kahta hullua ämmää ja löytäisi tiensä konkariveneilijöidenkin penttereihin?

Tässä on minulla ja ystävälläni pähkinä purtavana ja sitä tahoillamme jo olemme vähän alustaneetkin. Ystäväni lupasi kuvata ja minä saan kirjoittaa. Oi, siitä tulee niin hauskaa. Minulla on jo pieni kirja johon kirjoitan muistikuvia ja aion kaivaa lokikirjasta muistoja värittämään yksinkertaisia reseptejä ja ideoita.

Siis kaikki lomapäiväkirjan saaneet: Kaivelkaa arkistojanne, minä tulen piipahtamaan muistikirjan kanssa!

Aurinkoa ja supermahtavaa energiaa kaikille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...