Äidin omat pelkotilat
Istun junassa yksin. Olen jättänyt lapseni kotiin. Monen vuoden jälkeen, on minun vuoroni. Minun vuoroni istua tässä, yksin. Odotan tältä niin paljon. Odotan ensimmäistä lasia punaviiniä, illallista ilman lapsia, huutoa, itkua ja kiirettä. Maisemat vaihtuu ja mitä kauemmaksi kotoa matkani minua vie, sen iloisempi olen. Vedän syvään henkeä ja hymyilen salaa itsekseni. Kotoa lähtiessäni jätin lasten henkilöllisyykortit pöydälle niin, että ne ovat heti esillä. Koti on siivottu ja asiat järjestetty. Jos en enää palaa. Suutelin lapseni, vuodatin kyyneleen. Suutelin mieheni ja rohkaisin mieleni. Jos en enää palaa. Olen jo kaukana, enkä halua palata vielä.
Puuteri leviää kasvoilleni keveästi. Poskille kevyt puna ja huulille kiille. Olen valmis illalliselle. Vatsassani on perhosia ja katselen kaikkia näitä vieraita ihmisiä. Minua vähän kylmää ja vaistomaisesti etsin lapsiani, mutta ennen kun huolestun, muistan. Olen jättänyt lapseni kotiin. On minun vuoroni istua yksin, juoda lasillinen hyvää viiniä, ilman huutoa, ilman kiirettä.
Ujostellen työntelen haarukalla ruokaani lautasella puolelle ja toiselle. Tämä on hyvää. Mmmm, kun on niin hyvää. Lapseni eivät pitäisi tästä. Heille tilaisin jotain muuta. Nostan lasin huulilleni toistamiseen ja tunnen miten se lämmittää minua. Joku katsoo minua muutaman hetken pidempään. Haluaakohan hän sanoa jotain? Karistan ajatuksen pois mielestä ja haarukoin pelkoni lautaselta. Eihän kukaan halua sanoa minulle mitään. Juon lisää viiniä ja vakuutan, että kaikki on hyvin tai melkein mainiosti.
Drinkkilasi kaatuu pöydälle ja sieltä alkoholi valuu tanssisalin lattialle. Sydämmeni on pysähtyä. Hikoilen ja paniikki pyrkii väkisin kyyneleinä silmiin. Mies ei katsokaan minua vaan jatkaa matkaa housunlahkeet märkänä. Huokaan ja ystäväni nauraa iloisesti. "Onneksi ei kaatunut sun päälle, olipa tosi törppö äijä! Mennäänkö tanssimaan?" Hänen vilpitön ilonsa laannuttaa minun pelkoni, mutta tanssiin en uskalla käydä. En vielä. Jos äskeinen mies hermostuukin minulle ja mitä sitten? "Tule nyt. Sä olet hassu! Tule tanssimaan niin menee tuo pahaolo pois." Nyökkään vaisusti ja ystäväni kuljettaa minut ihmisten keskelle. Suljen silmät ja keskityn vain musiikkiin. Sen rytmi tuntuu jokaisessa solussani ja ystävän iloinen keinunta tarttuu minuun. Rentoutan hartiani ja päätän unohtaa pelkoni.
Iloinen mieli kantaa meidät karaokebaariin. Oi, minä niin rakastan karaokea. Kuin varkain, olen unohtanut, että minun pitäisi pelätä maailmaa. Pelätä sitä kaikkea mitä voisi sattua. Sitä, etten palaa enää kotiin. Laulan nurkkapöydässä ääneen ja tunnen olevani voimakas ja onnellinen. Laulan, laulan. On minun vuoroni olla yksin, vahva ja kaunis.
Istun junassa yksin. Olen jättänyt lapseni kotiin. Monen vuoden jälkeen oli minun vuoroni olla yksin.Minun vuoroni istua tässä, yksin. Odotan kotiinpaluuta niin paljon. Odotan ensimäistä suudelmaa, pienten käsien kosketusta, kiirettä, itkua.Maisemat vaihtuu ja mitä lähemmäksi kotia matkani minua vie, sen iloisempi olen.
En pelkää. Enää en pelkää yhtään. Kohta olen kotona, turvassa, omassa kuplassa.
Puuteri leviää kasvoilleni keveästi. Poskille kevyt puna ja huulille kiille. Olen valmis illalliselle. Vatsassani on perhosia ja katselen kaikkia näitä vieraita ihmisiä. Minua vähän kylmää ja vaistomaisesti etsin lapsiani, mutta ennen kun huolestun, muistan. Olen jättänyt lapseni kotiin. On minun vuoroni istua yksin, juoda lasillinen hyvää viiniä, ilman huutoa, ilman kiirettä.
Ujostellen työntelen haarukalla ruokaani lautasella puolelle ja toiselle. Tämä on hyvää. Mmmm, kun on niin hyvää. Lapseni eivät pitäisi tästä. Heille tilaisin jotain muuta. Nostan lasin huulilleni toistamiseen ja tunnen miten se lämmittää minua. Joku katsoo minua muutaman hetken pidempään. Haluaakohan hän sanoa jotain? Karistan ajatuksen pois mielestä ja haarukoin pelkoni lautaselta. Eihän kukaan halua sanoa minulle mitään. Juon lisää viiniä ja vakuutan, että kaikki on hyvin tai melkein mainiosti.
Drinkkilasi kaatuu pöydälle ja sieltä alkoholi valuu tanssisalin lattialle. Sydämmeni on pysähtyä. Hikoilen ja paniikki pyrkii väkisin kyyneleinä silmiin. Mies ei katsokaan minua vaan jatkaa matkaa housunlahkeet märkänä. Huokaan ja ystäväni nauraa iloisesti. "Onneksi ei kaatunut sun päälle, olipa tosi törppö äijä! Mennäänkö tanssimaan?" Hänen vilpitön ilonsa laannuttaa minun pelkoni, mutta tanssiin en uskalla käydä. En vielä. Jos äskeinen mies hermostuukin minulle ja mitä sitten? "Tule nyt. Sä olet hassu! Tule tanssimaan niin menee tuo pahaolo pois." Nyökkään vaisusti ja ystäväni kuljettaa minut ihmisten keskelle. Suljen silmät ja keskityn vain musiikkiin. Sen rytmi tuntuu jokaisessa solussani ja ystävän iloinen keinunta tarttuu minuun. Rentoutan hartiani ja päätän unohtaa pelkoni.
Iloinen mieli kantaa meidät karaokebaariin. Oi, minä niin rakastan karaokea. Kuin varkain, olen unohtanut, että minun pitäisi pelätä maailmaa. Pelätä sitä kaikkea mitä voisi sattua. Sitä, etten palaa enää kotiin. Laulan nurkkapöydässä ääneen ja tunnen olevani voimakas ja onnellinen. Laulan, laulan. On minun vuoroni olla yksin, vahva ja kaunis.
Istun junassa yksin. Olen jättänyt lapseni kotiin. Monen vuoden jälkeen oli minun vuoroni olla yksin.Minun vuoroni istua tässä, yksin. Odotan kotiinpaluuta niin paljon. Odotan ensimäistä suudelmaa, pienten käsien kosketusta, kiirettä, itkua.Maisemat vaihtuu ja mitä lähemmäksi kotia matkani minua vie, sen iloisempi olen.
En pelkää. Enää en pelkää yhtään. Kohta olen kotona, turvassa, omassa kuplassa.
Kommentit
Lähetä kommentti