Siirry pääsisältöön

Jos voisin välittää tämän fiiliksen!

Olen istunut tässä koneella jo liian kauan. Selkäni välilevyt vihoittelevat ja pikkuisella on kakka housussa. Mutta. Mutta kun nyt on niin hyvä tunnelma. Selaan ihani kuvia Pinterestissä ja mieleni karkaa mitä hauskimpiin ajatuksiin omasta talosta, pihasta jonka koristelen itsetehdyillä kynttilöillä ja ruukkupuutarhasta joka elää kanssani vain sen pienen hetken. Musiikki soi ja ulkona on kaunis kuura. Olen ihan varma, että kevät alkoi tänään. Niin se teki. Tänään se alkoi.

Maisemoin mielessäni puutarhajuhlia jotka on järjestetty vain minulle ja perheelleni. Kuinka kesäiltana vietämme ihania hetkiä hyvän musiikin ja mainion ruoan seurassa. Olen koristellut pihapuuhumme valoja ja rakentanut lyhtyjä lasipurkeista. Olen ripustanut niitä sinne tänne ja kirpputorilta ostettu, itse "tuunattu" puutarhapöytä on koristeltu tuoreilla kukkasilla naapurikedolta. Jokainen astia on erilainen, jokainen tuoli on erilainen, jokainen ihminen on erilainen. Illan viiletessä kiedomme ympärillemme huovan ja istumme vielä hetken ulkona. Nautimme siitä, että nyt on se hetki ja hetki on nyt. Ruoka sulaa suussa, musiikki soi ja aurinko laskee. Kun on aika laittaa lapset nukkumaan, jää sotkut huomiselle.

Kotona vallitsee rauha ja harmoninen sisustus rauhoittaa mielen jo heti ensinäkemältä. Kotini on täynnä pieniä asioita, itsetehtyjä, toisen muokkaamia, suuria tunteita ja unelmia vain unelmoimisen vuoksi. Arki näkyy sukkamyttyinä lattialla, mutta en anna sen häiritä juuri nyt. Työnnän sukat sivuun ja haen keittiöstä juuri oikeanlaiset viinilasti, juuri tälle kyseiselle etelä-arfrikkalaiselle viinille. Kaadan laseihin ranneliikkeellä tasan sen verran kun lasiin kaatuu ja siemaisen vain maistaakseni, että se on ihan niin hyvää kuin uskoin sen olevan.
Kannan lasit takkahuoneeseen jossa rakkaani sytyttää kyntitlöihin tulta. Takassa loimuaa pieni, juuri ja juuri hengissä oleva liekki. Se on henkeäsalpaavan kaunis tanssiessaan ylös kohti kesäyötä. Afrikkalaiset pehmeät rytmit kiidättävät meitä kohti mielen rauhaa. Hiljainen musiikki saa suun hymylle ja viini maistuu taivaalliselta. Mikään ei voi rikkoa tätä hetkeä nyt.

Näihin unelmiin on hyvä lopettaa. Tyttäreni ei enää kestä pikkuisen hajua ja pikkuinenkin alkaa ilmeisesti jo vähän kärsiä tuotteista housuissa... no, kohta jatkan fiilistelyä. Ennen sitä hoidan hymyillen pari juttua.

Pus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...