Minä ole vahvasti asenteellinen aikuinen. Vaikka pidän itseäni joskus ihan älykkäänä ihmisenä, huomaan olevani joskus jopa kaksinaamainen. Olen saattanut ajoittain julistaa, että minua ärsyttää vahvasti asenteelliset ihmiset. Ihmiset, jotka eivät pysty näkemään omien asenteidensa läpi. No niin. Minä olen itse sellainen.
Minulla on vahvoja asenteita liittyen jos jonkinmoisiin asioihin. Pahimmillaan se on sitä, että yritän ujuttaa oman mielipiteeni ja ajatukseni jonkun toisinajattelijan päähän. Kuten esimerkiksi ruokailutottumukset, liikunta tai kasvatus. Rakkaat ystäväni joutuvat jatkuvasti minun asenteideni kohteeksi. Tuossa hiljan Joulun alla ripitin ystävääni lapsensa kasvattamisesta. Enhän minä voi tehdä niin! Herran jestas sentään. Jouduin pyytämään anteeksi, sillä tällä kertaa huomasin ja häpesin.
Kävin tänään lääkärissä. Tunnustin avoimesti syöväni 5g päivässä D-vitamiinia. Lääkäri ei ollut uskoa korviaan ja totesi, ettei ole ihme, että lokakuussa mittauttamani arvo on niin hyvä. Se kun ei normaali Suomalaisella ole sinnepäinkään. No, arvo ei ollut kuin siinä keskellä, eli ei lähelläkään mitään ns. myrkytystiloja, mutta lääkäri vaati, että testit otetaan uudelleen ja varmistetaan, etten tapa itseäni D-vitamiinilla. Ja huomaatteko?!? Taas asenteeni hyökää rivien välistä. Eihän se ole lääkärin vika, että hänelle on opetettu vuosikausia asioita ja minä en vain ole samaa mieltä. Miksi siis närkästyn siitä? Sehän on hänen mielipide, ei minun. Onnistuin olemaan neutraali, enkä saanut hermoromahdusta, mutta onnistuin olemaan asenteellinen.
Ravinto on tällä hetkellä minulle varmasti ympäristön lisäksi yksi asenteellisin asia. Ainakin se on arka. Jos joku vahingossa kysyy minulta "Hoikan vartalon saloja" tai "onko sen aina pakko olla luomua" tai vastaavaa, niin huomaan paasaavani suu vaahdossa asioista joihin minä uskon. Sen lisäksi huomaan arvottavani ihmistä hänen näkemystensä mukaan. En haluaisi tehdä sitä, mutta niin se vain on. Jos joku ei jaa minun asenteita ja näkemyksiäni niin en osaa oikein suhtautua ihmiseen. Toki osaan sivuuttaa hänen toisinajattelunsa ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta sen seurauksena välttelen pitkiä keskusteluja juuri tämän kyseisen ihmisen kanssa. En kestä jos joku on eri mieltä ilman kunnollisia perusteita ja niin yleensä on. Harvempi suhtautuu niin hölmöllä intohimolla omaan syömiseensä tai ekologisiin valintoihin kuin minä. Ystävät on asia erikseen. Ne perhanat jaksaa kinata kanssani hamaan yöhön tai sitten he juottavat minut niin humalaa, etten enää kykene muuhun kuin laulamaan epävireisesti karaokea sohvalla ja julistamaan ikuista rakkauttani.
Ehkä minä en sitten inhoakaan asenteellisia ihmisiä? Jospa minä vähän niin kuin olen huonolla itsetunnolla varustettu ja inhoankin itseäni? Peitän sen vain toisten ihmisten inhoon. No nyt kun tuon noin sanoo niin vasta inhoankin itseäni. Ah.
Ehkä jätän tämän käsittelemisen tähän ja juon kupin terapiateetä. Asenteita on ihan kaikilla, ihan varmasti. Tar det lungt! Ja teetä perään. Niin ja siis mummokupista!
Minulla on vahvoja asenteita liittyen jos jonkinmoisiin asioihin. Pahimmillaan se on sitä, että yritän ujuttaa oman mielipiteeni ja ajatukseni jonkun toisinajattelijan päähän. Kuten esimerkiksi ruokailutottumukset, liikunta tai kasvatus. Rakkaat ystäväni joutuvat jatkuvasti minun asenteideni kohteeksi. Tuossa hiljan Joulun alla ripitin ystävääni lapsensa kasvattamisesta. Enhän minä voi tehdä niin! Herran jestas sentään. Jouduin pyytämään anteeksi, sillä tällä kertaa huomasin ja häpesin.
Kävin tänään lääkärissä. Tunnustin avoimesti syöväni 5g päivässä D-vitamiinia. Lääkäri ei ollut uskoa korviaan ja totesi, ettei ole ihme, että lokakuussa mittauttamani arvo on niin hyvä. Se kun ei normaali Suomalaisella ole sinnepäinkään. No, arvo ei ollut kuin siinä keskellä, eli ei lähelläkään mitään ns. myrkytystiloja, mutta lääkäri vaati, että testit otetaan uudelleen ja varmistetaan, etten tapa itseäni D-vitamiinilla. Ja huomaatteko?!? Taas asenteeni hyökää rivien välistä. Eihän se ole lääkärin vika, että hänelle on opetettu vuosikausia asioita ja minä en vain ole samaa mieltä. Miksi siis närkästyn siitä? Sehän on hänen mielipide, ei minun. Onnistuin olemaan neutraali, enkä saanut hermoromahdusta, mutta onnistuin olemaan asenteellinen.
Ravinto on tällä hetkellä minulle varmasti ympäristön lisäksi yksi asenteellisin asia. Ainakin se on arka. Jos joku vahingossa kysyy minulta "Hoikan vartalon saloja" tai "onko sen aina pakko olla luomua" tai vastaavaa, niin huomaan paasaavani suu vaahdossa asioista joihin minä uskon. Sen lisäksi huomaan arvottavani ihmistä hänen näkemystensä mukaan. En haluaisi tehdä sitä, mutta niin se vain on. Jos joku ei jaa minun asenteita ja näkemyksiäni niin en osaa oikein suhtautua ihmiseen. Toki osaan sivuuttaa hänen toisinajattelunsa ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta sen seurauksena välttelen pitkiä keskusteluja juuri tämän kyseisen ihmisen kanssa. En kestä jos joku on eri mieltä ilman kunnollisia perusteita ja niin yleensä on. Harvempi suhtautuu niin hölmöllä intohimolla omaan syömiseensä tai ekologisiin valintoihin kuin minä. Ystävät on asia erikseen. Ne perhanat jaksaa kinata kanssani hamaan yöhön tai sitten he juottavat minut niin humalaa, etten enää kykene muuhun kuin laulamaan epävireisesti karaokea sohvalla ja julistamaan ikuista rakkauttani.
Ehkä minä en sitten inhoakaan asenteellisia ihmisiä? Jospa minä vähän niin kuin olen huonolla itsetunnolla varustettu ja inhoankin itseäni? Peitän sen vain toisten ihmisten inhoon. No nyt kun tuon noin sanoo niin vasta inhoankin itseäni. Ah.
Ehkä jätän tämän käsittelemisen tähän ja juon kupin terapiateetä. Asenteita on ihan kaikilla, ihan varmasti. Tar det lungt! Ja teetä perään. Niin ja siis mummokupista!
Kommentit
Lähetä kommentti