Minä rakastan sinua. Sen haluan sanoa ihan ensimmäiseksi. Toiseksi haluan sanoa, että olet elämäni valo ja suuri rakkaus. Olet kaikkeni ja enemmän. En sano sitä sinulle kovinkaan usein, mutta uskon, että tiedät.
Olet antanut minulle kolme maailman kauneinta ja urheinta
lasta. Olet antanut minulle kokonaan uuden elämän. Jotain sellaista mitä
saadaan, kun synnytään. Synnyin sinun kanssasi uudelleen silloin kauan sitten.
Silloin, kun minusta ei ollut jäljellä enää minua. Oli vain tyhjäksi imetty
kuori. Satutettu, satutettu, rikottu ja olemattomaksi tehty.
Sinä olet minun prinssini valkoisella ratsulla. Tai hopeisella
datsunilla, kuten aina tapaan sanoa. Sinä olet ollut tukeni ja turvani
silloinkin, kun olet jättänyt minut yksin oman pahan oloni kanssa. Sinä olet
ollut siinä, ihan lähellä. Tavoitettavissa.
Mieleni on kuohunut, mutta sinä olet ollut tyyni kuin öinen
järven pinta, samalla hurja kuin pauhaava meri. Olet minun vereni, minun
lihani. Olet minun.
Kun maailma pyörii napani ympärillä, sinä uuvut, mutta et sano
mitään. Otat vain syliin ja silität. Ja se riittää.
Minä en pelkää puolestasi, vaikka ehkä pitäisi. Sinä uurastat,
vaikka koko muu maailma kaatuu ympärillä. Siinä missä minä hajoan atomeiksi,
sinä kiristät purjeita ja soitat ehkä yhden kappaleen. Rakastan sinua siksi. Kysyn
vain, koska voimasi loppuvat? Oletko voittamaton? Kukaan ei ole. Luotatko
silloin minuun? Annatko minun ottaa sinut syliin ja silittää sinun päätäsi? Saanko
olla sinulle jotain sellaista, mitä sinä olet ollut minulle? Annatko minun
rakastaa sinut ehjäksi?
Anteeksi rakkaani.
Anteeksi kaikesta.
Kommentit
Lähetä kommentti