Meidät on kasvatettu erilleen. Ei ole ollut meitä, eikä ole
vieläkään. On vain me kaksi omissa koloissamme. On vain me, joilla on sama isä.
Ja mikä isä tuo onkaan! Mutta siitä myöhemmin.
Me yritämme niin kovasti löytää toisemme, mutta olemme
hakoteillä vieläkin. Etäisyys välillämme ei auta. Mutta me rakastamme silti.
Vaikka elämämme eivät tänään kohtaa uskon, että ne kohtaavat vielä jonain päivänä.
Uskon, sillä meissä on jotain samaa. Jotain sellaista, mitä
ei ole muissa. Olemme kovia päältä, pehmeitä sisältä. Olemme kättemme uhreja ja
samalla saamme voimaa siitä mitä ne tekevät.
Meidät on ympäröinyt valheiden verkko. Olemme olleet sokeita
ja niin muiden puheiden armoilla, ettei meillä ole ollut aikaa toisillemme.
Emme ole nähneet toisiamme kaiken keskellä ja nyt, kun muita esteitä ei ole on
välillämme matka. Ja elämä. Miten sen sanoisi. Meitä ei erota, kuin 700 km.
Miten voikaan olla pitkä matka, vaikka tämmöisenä aikana välimatkan luulisi
olevan mitätön.
Minä kaipaan sinua. En tunne sinua, mutta kaipaan sinua,
sillä tunnen sinut. Sinä olet minä, minä olen sinä. Ja sinulla on upeita
lapsia. Voi jessus miten upeita. Sitä en voi tarpeeksi korostaa.
Meitä yhdistää niin moni asia. Muukin, kuin vain isä ja
sisarukset. Ja minä olen siitä kiitollinen. Kiitos sisko. Olet arvokas minulle.
Kommentit
Lähetä kommentti