Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen vene!

Jostain syystä sain eilen päähäni, että haluan kertoa teille ensimäisestä veneestä. Se oli yksi unelmista joka toteutui. Sen eteen tehtiin niin paljon töitä, että huh!

Kevät kolkutti jälleen ovella ja olimme muuttaneet hiljan Tampereelle Nokian rajalle. Simo oli työttömänä ja minä opiskelija. Elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Ajelimme pitkin kylää katselemassa maisemia ja tutustumassa paikkoihin tavaksi tulleeseen tyyliin ja saavuimme eräälle kujalle joka johti venekauppiaan pihaan. Koska Simo on ollut venemiehiä lähes aina niin toki jalkauduimme keskelle keväistä hankea katselemaan myytäviä veneitä. Olimme jo pitkään haaveilleet veneestä, mutta ajatukset oli pienessä moottoriveneessä. Sellaisessa jossa voisi mahdollisesti yöpyä. Oli heti selvää, että kyseessö tulisi olemaan retkeilyvene sillä sitä harrastimme teltan, koiran ja kahden hulttiokissan kanssa.

Siinä se sitten oli! Pieni, ruma ja haiseva purjevene. Veneen pohja oli kuvottavan vihreä ja se oli varmasti rumimpia ikinä näkemiäni veneitä. Mutta siinä oli jotain.... Se ikäänkuin kutsui luokseen. Se oli muistaakseni noi viisi metriä pitkä ja siinä mahtui nippanappa nukkumaan kaksi aikuista muutaman kassin kanssa. Koska liike oli kiinni, emme päässeet veneeseen sisälle. Koitimme kurkkia ikkunoista ja pyörimme kuin pienet ampiaiset sen ympärillä. Ajelimme takaisin kotiin täynnä suurta odotusta. Molempien sisällä oli hypähtänyt jokin. Se pieni Lohi Poni alkoi kummitella molempien sydämessä. Tulisiko meistä sittenkin purjehtijoita?

Monien keskustelujen, itkujen, epätoivon hetkien ja naurujen jälkeen päätimme mennä tutustumaan pikkuiseen liikkeen ollessa avoinna. Omistaja oli supliikki mies ja kuunteli kiltisti kun avoimesti kerroimme, että meillä olisi käteistä ehkä pelastusrenkaaseen jos siihenkään. Pitäisi siis saada luottoa ja paljon. Kauppias laati lainapapereita ja antoi meille mukaan jos vaikka jostain saisimmekin rahaa. Ilmeisesti hän halusi eroon veneestä. Se luultavasti makaisi vieläkin siellä pihalla jos emme olisi ostaneet sitä.
Kyllä, me ostimme sen. Mutta se vaati uskomatonta kikkailua. Simo kävi tekemässä toitä kauppiaallle paikallisilla venemessuilla ja se olisi käsiraha. Tekipä vielä muistaakseni jotain muitakin hommia, mutta pääasia oli, että vene oli meidän! Vaikka se maksoikin meille paljon enemmän kuin kukaan voi kuvitella.

Kevät oli kääntynyt jo syksyksi kun saimme Selipaatin laskettua Näsijärveen. Oi miten upea päivä se oli! Sydämeni oli pakahtua onnesta. Omistimme jotakin! Omistimme vapauden, tulevaisuuden ja elämämme. Se onnen tunne ei ole kadonnut mihinkään. Tunnen edelleen samanomaista onnea ja iloa kun keväisin pääsee maalaamaan veneen pohjaa. Kun ensimmäisen kerran keväällä pääsee nostamaan purjeet. Kun kansi kiiltää ja aurinko lämmittää vielä kylmää merta. Se unelma elää edelleen. Unelma onnesta!

Onnellista päivää!

Kommentit

  1. Moikka!
    Tää oli jotenkin niin ihana ja tunnelmallinen tarina :)minä ja mieheni innostuttiin yhtälailla pari viikkoa sitten myynnissä olevasta LohiPonista, ja ostopäätös syntyi venettä livenä näkemättä yhdessä illassa. Nyt on käsiraha maksettu, ja odotellaan että laituripaikka varmistuu Pyhäjärvelle..sitä odotellessa opiskellaan purjehduksen alkeita Suuresta Purjehdusoppaasta, ja ens kuussa haetaan vene Helsingistä, ja siitä se sitten lähtee! =)

    T. Tyttö Tampereelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että joku muukin käy läpi samanlaisia hassuja juttuja. Niistä syntyy elämäniloa vuosiksi eteenpäin! Onnea uudelle veneelle ja tulevalle purjehduskesälle. Kerro Näsijärvelle rakkaita terveisiä! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...