Siirry pääsisältöön

Espanjassa kaikki on paremmin.

Espanjassa kaikki on paremmin. Paitsi, että siellä koulu ryöstää Suomen valtiolta kamalasti rahaa rehellisellä petoksella ja opettajat kiusaavat toisiaan ja rehtori on läpimätä. Niin... ihan niin kuin tätä samaa sontaa ei olisi joka puolella muualla maailmassa (Suomessakin). On ihastuttavaa seurata kyseisestä asiasta virinnyttä keskustelua eli keskustelupalstoilla muutaman ihmisen ylläpitämää huutoäänestystä. Toinen on toistaan parempi ja toinen toistaan mädempi. On niin hienoa seurata muitakin vastaavia "sotia" sillä silloin voi nostaa itsensä jalustalle ja julistaa, että minä en koskaan alentuisi tuollaiseen kielenkäyttöön ja pajattamiseen. Minä en koskaan, en.

Sitten istun auton rattiin ja kaikki saatanan nysvät ja töpeksijät saa tuta. Bussissa kanssamatkustajat ovat ihan syvältä ja kuski törkeä ja vihamielinen. Kaupassa mummot ryysii eteen ihan niin kun heillä olisi kiire jonnekkin muuallekin kun hautaan. Hah. Mihin niillä on kiire? Ja miksi en voisi matkustaa bussissa yksin? Muut autoilijat voisi hypätä pituutta sillä aikaa kun minä ajan. Ja kaikista kaikkein suurin herneen pyörittäjä on hitaus. Siis asiakaspalvelun hitaus tai viraston hitaus ja byrokratia... siitä en viitsi edes aloittaa!

Silti tämä "pikku" perhe haluaa muuttaa Espanjaan. Sinne missä virastot ei vörki ja kaikki on hidasta kun pitää yhtä asiaa hoitaakseen käydä kahdeksassa eri paikassa hakemassa leima yhteen paperiin. Sinne missä en varmasti istu auton rattiin jos haluan pitää itseni hengissä muista puhumattakaan. Sinne missä kaikki tapahtuu hitaasti byrokratiasta puhumattakaan!

Joo, sinne. Ensin kuitenkin purjehditaan Itämerellä.

Kommentit

  1. Siellä ainakin oppii hidastamista, jos missä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan varmasti! Ja sitähän minä kaipaan. Sitä, että oppisi olemaan ja nauttimaan. Ei tarvitsisi koko ajan stressata! =D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
En muista enää mikä aamu se oli. Tai päivä. Tai mikään. Mut seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin mun perhettä. Pieni neljävuotias, yksitoista- ja neljätoistavuotiaat sekä kissa ja mies. Siellä ne touhusivat jotain. En muista mitä, mutta siellä ne kaikki oli. Meillä oli talo ja kaikki hyvin. Paitsi mulla. Mä tajusin siinä, että mä kuolen, jos en tee jotain. Jos nyt en pysähdy ja tee jotain. Monta vuotta myöhemmin on vettä virrannut. Osa perheestä on jakautunut eri osoitteisiin ja lisääkin on tullut. Nyt meitä on kahdeksan. Joo, musta on tullut mummu. Kissa on vaihtunut koiraan. Istun nyt tässä meidän vihreällä sohvalla, vuokrakodissa, kerrostalossa. Ja tunne on sama. Jos nyt en pysähdy, niin kuolen. Musta ei ole tuntunut tältä sitten kohta kymmeneen vuoteen. Luulin jo, ettei koskaan enää tunnukkaan, vaikka tiesin kyllä toisin. Paskaa on satanut niskaan ihan riittävästi. Ihmisiä on menehtynyt ja ihmissuhteita on kariutunut. On menetetty määrätön määrä rahaa ja energiaa helvetin itsep...

Kello on yöllä 1:45 ja istun pimeässä keittiössä ja kirjoitan. Päästän irti.

Ihan kohta on aika. On aika päästää irti. Surusta, ikävästä, kivusta ja tuskasta. Sisaruksista. Puukonkääntäjistä. Tämä matka Teneriffalle huhtikuun alussa 2022. Matka on ollut tähän astisen elämäni kauhein matka. Vaikka millä mittarilla laskisi, niin tämä on ollut elämäni suurimpia tragedioita. Olen saanut ja minulta on otettu. On otettu ja olen saanut. Kaikkea sitä ja moneen eri kertaan. Kaikki alkoi siitä, kun faija sairastui lomamatkalla koronaan. Ensimmäiset maailmanlopun merkit alkoivat jos siitä miten me aloimme hoitamaan faijan asioita siellä. Kaikki meni väärin. Ihan kaikki.  Matkan aikana faija sairastui ja kuoli rakastamassaan paikassa Teneriffalla päivettyneenä, iho käsivarresta kesien. Pidimme faijaa kädestä kiinni ja annoimme luvan lähteä. Oli aika. Taistelu oli jatkunut jo siitä, kun faija sairastui ensimmäisen kerran munuaistautiin  karvan päälle 40 vuotiaana. Nyt oli aika lopettaa pelleily ja antaa ikuinen rauha. Kaikesta kivusta ja tuskasta vapautunut isä lip...