Sanat joita en saa sanottua

Tarinat joita en saa kerrottua, tunteet joita en saa tunnettua. Niitä on nippu. Yritän olla analysoimatta itseäni liikaa ja antaa ajan kulua. Tulee vielä se päivä kun saan kertoa, sanoa, tuntea. Yksi unelmistani on saamassa käänteentekevän mahdollisuuden. Olen saamassa mahdollisuuden kirjoittaa ja tekstini voivat tavoittaa muutaman ihmisen enemmän kuin tämä minun ikioma piskuinen blogini.

Olen siis elämäni kynnyksellä ja tihkun jännistystä, odotusta ja riemua. Samaan aikaan minua pelottaa. Jos tämä onkin vain unelmaa, jonka luulen toteutuvan? Ehkä tuleekin jotain muuta ja minun onnettomat sanani jäävät sen muun alle. Ehkä lupaus tulevasta otetaan minulta pois. Silloin kaivaudun syvemmälle arkeen ja teen töitä enemmän, että voin tehdä niitä vähemmän. Sitten minun pitää alkaa ottamaan aikaa jostakin, mistä en halua ottaa sitä ja se tuntuu vielä kaukaiselta. Olen haluton etenemään niin. Tiedän, tiedän; "pitää tehdä töitä unelmiensa eteen", mutta onko sen vuoksi pakko uhrata perheensä?
Minä en kyllä sille tielle aio edetä. En aio uhrata perhettäni, niin se vain on.

Mutta uhkakuvista viis. Mitäpä jos unelmani toteutuvat? Mitäpä jos minulle tarjottu mahdollisuus avaa ovia ja voin tulla kaapista ulos? Voin kasvaa kokonaiseksi kirjoittajaksi?  Matkaa on vielä, mutta minä en osaa kasvaa opiskelemalla vaan tekemällä. Niinpä kirjoitan, kirjoitan ja kirjoitan. Toki kehittyminen olisi helpompaa jos joskus saisi rakentavaa palautetta "vink, vink", mutta osaan onneksi itse olla kriittinen ja katsoa kirjoituksiani etäältä. Toki oppiminen on parasta, kun se on monipuolista. Ja olkaa huoleti, kyllä minä yritän myös opetella kirjoittamaan oikeilla sanoilla, pilkuilla sekä pisteillä ja kappalejaoilla.

Tänään juuri tein urotyön ja kun kipeän lapsen nukkuessa tuskaista untaan, minä tallensin tämän blogin kaikki tekstit verkkolevylle. Siinä samalla tulin silmäileeksi kirjoituksia uudelleen ja löysin paljon parannettavaa. Huomasin myös, miten kirjoittamiseni muuntuu ajan kanssa ja vuodenajat näkyvät niiden vireessä hyvinkin selvästi. Toki on muistettava, että kesän kirjoittelin lokikirjaa joten muutaman kuukauden vuodatukset puuttuu.Mutta siis uskon kyllä, että minulla on mahdollisuuksia, kun vaan saan oikeita ihmisiä ympärilleni. Olen niin vahvasti ryhmätyöskentelijä, että oikein viritetty ihminen saa minussa aikaan tolkuttoman määrän sanoja ja tunteita, ajatuksia ja mielipiteitä. Tarvitsen siis ihmisiä ja heidän kokemuksiaa, sättimistä, kehuja, arvostelua ja pelkkää seuraa. Jospa luottaisin siis tulevaisuuteen ja ihmisiini ja vain kirjoittaisin. Etenisin asioissa niiden eteentulemisjärjestyksessä ja nauttisin elämästä? Tämä kuulostaa hyvältä.

Elli-Jasmiini