I´m living my own dream, my own life!

Viimeaikoina olen pohdiskellut syntyjä ja syviä. Ravitsemus on ollut mielessä jokainen päivä. Tänään kuitenkin huomasin ajattelevani, että olen onnellinen. Elän unelmaani. Minun unelmaa. Minun elämää.

Kun olin nuori mimosa ja harjoittelin aikuisuutta Korson kaduilla ja Jokivarren metsissä, halusin vain normaalia elämää. Halusin miehen joka katsoo formuloita, juo olutta ja on tavallinen. Halusin olla tavallinen. Elää tavallista elämää. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni silloin. Itkin yksin murrosikää ja äiti lohdutti. Seikkailin pitkin elämän polkuja ja möyrin ojanpohjia. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni. Tapasin Simon.

Tavallisuus on mystillinen käsite. Jokaisella on oma ajatus tavallisuudesta. Minun ajatukseni on muuttunut. Tavallinen on onnea ja onni on tavallista. Niin sen pitäisi olla. Niin se on. Vaikka elämässämme on säröjä ja ylämäkiä alamäkien kanssa on se silti onnellista ja tavallista. Olemme kestäneet talouden heittelehtimiset ja ekonomistien uhkaukset. Kestämme ne tulevassakin. Olemme realisteja mutta silti elämme unelmissa.

Olemme ymmärtäneet, että onnen avaimet on meillä itsellämme. Elämää ei tarvitse elää ajelehtien. Vaikka kaikkea ei voi saada, vaikka elämä ei ole kaikille antanut samoja eväitä... on se silti sinun käsissäsi. Sinun unelmasi. Sinun elämäsi. Päätä itse miten elämäsi elät. Mitään ei saa ellei sen eteen näe vaivaa. Rahalla ei voi ostaa onnea.

Ja vaikka aina on elämässä parannettavaa ja muutettavaa niin juuri nyt en halua muuttaa mitään. Vaikka haluaisin olla läheisempi joidenkin ihmisten kanssa, auttaa toisia enemmän, kuluttaa vähemmän ja parantaa sairauksia... en halua muuttaa nyt mitään. Teen joka päivä töitä rakkaitteni eteen ja muutoksia tulee väistämättä, mutta ne kuuluu tähän elämään. En muuta mitään vaan aion olla onnellinen tästä hetkestä kaikkine vivahteineen.

Kuka tunnustaa?

Kuinka moni meistä pystyy rehellisesti katsomaan itseään peilistä? Olenko minä oikeasti terve? Onko normaalia, että turvottaa? Onko normaalia, että väsyttää koko ajan ja on innoton olo? Onko normaalia, että olen jatkuvasti vähän flunssainen? Miksi nilkat turpoaa? Pystynkö tunnustamaan, että syön salaa? En syö välttämättä salaa muilta vaan itseltäni. Minulla saattaa olla niin nälkä, että kiukuttelen kuin pikkuihminen tai tunnen oloni heikoksi vaikka söin ihan hetki sitten. Voinko katsoa itseäni peilistä ja tunnustaa, että minulla ei oikeastaan ole nälän tunnetta vaan himo. Tunnen ääretöntä halua syödä leipää. Kun ehdotan ihmiseille, että leivästä voisi luopua niin monet huudahtaa, etteivät luovu siitä. LEIPÄ ON TERVEELLISTÄ?
Katsotko itseäsi koskaan peilistä? Tunnetko itsesi oikeasti? Huomaatko joskus, että katsot elämääsi kuin ulkopuolelta...

Hei, nimeni on Elli ja olen holisti. Olen ruokaholisti. Ruoka on minulle pakkomielle. Tiedän, että minua katsova nauraa ja ajattelee, että suksi normaalivartaloinesi ja hukuttaudu! Mutta tosiasiassa minulla on ongelma. Syön salaa. Itseltäni. Ahmin ja tulen hulluksi ruoan kanssa. Olen niin nälissäni, että oksettaa vaikka edellisestä ruokailusta ei ole kauaa. Vihaan ruokaa ja samalla rakastan sitä. EN omaa tervettä suhdetta ruokaan.

Minä olen addikti. Olen addiktoitunut leipään, pastaan, riisiin ja perunaan. Pulla... ihana pulla. Rrrrrakastan croisanttia. Syön leipää aamulla. Syön sitä vielä yhden. Syön sitä lounaalla, päivällisellä välipalalla ja illalla. Kokouspullat tuplana. Huoh....

Hei. Nimeni on Elli ja olen holisti.
Haluan parantua. Olen ottanut edistyksen askelia ja tänä viikonloppuna minusta tuntui siltä, että olen lähempänä terveyttä kuin pitkään aikaan. Vaikka voin huonosti lähes joka aamu ja joudun pinnistelemään, että syön riittävästi ja oikein, olen terveyden tiellä.  Tänään en syönyt keksiä, leipää enkä jäätelöä. En edes halunnut niitä. Olen oivaltamassa, että minun elimistöni on sairastunut ja se tarvitsee oikeaa ravintoa parantuakseen. Tänään oli helpompi olla. Niveliäni ei särkenyt, minua ei närästänyt enkä ole turvoksissa. Päätäni särki vain vähän. Mieleni on kevyempi ja vaikka viikonloppu on ollut erittäin vilkas ja lapsitäyteinen, tunnen olevani hengissä. Elossa.

Voin katsoa itseäni peilistä, kokovartalopeilistä tuntematta kuvotusta. Alan tunnistaa itseni peilistä ja minusta tuntuu siltä, että voin kohta sanoa tuntevani itseni. Tunnen kurvini ja sopukkani. Tunnen omat luomeni ja kylkieni kaaren. Lantioni kaari on kaunis. Minun pakarat ja voimakkaat reidet. Pohkeiden lihakset ja kaikki mustelmat. Minulla on olkapäät ja käsivarret. Olen ihan kokonainen nainen.

Olen paranemassa. Olen niin onnellinen siitä ja toivoa täynnä. Hei, olen Elli ja olen holisti. Olen sinun tukihenkilösi ja vien sinut läpi kaikkien portaiden kohti parempaa. Kohti tervettä suhdettä ruokaan.

Ystävyydestä

Minulla on monta ihanaa ja hyvää ystävää. Ajattelen heitä joka päivä. Vaikka en ole yhteydessä heihin kovinkaan usein ovat he aina mielessäni ja sydämessäni.

Tänään haluan ylistää ystävyyttä. Ystävyys on vahvuutta. Eräs ystäväni toi minulle matkoiltaan teetä. Vain siksi, että tiesi minun juovan paljon teetä. Olin siitä ylettömän onnellinen. Niin siitä teestä, mutta ennen kaikkea siitä, että hän toi sen teen juuri minulle. Samassa pussissa oli hänen itsensä tekemä ihana kori ja apinannyrkkisolmittuja tervanauhoja karkottamaan hyttysiä kesäiltoina veneellä. <3
Minulla ei ole montaa läheistä ystävää. Mutta nämä hetket ovat niin arvokkaita, että en kaipaakkaan ympärilleni laumoittain ihmisiä. Minulle riittää nämä muutamat maailman tärkeimmät ihmiset.

Eräs ystäväni piti minut hengissä aikanaan kun lapset oli pieniä. Pyyteettä hän otti lapset hoitoonsa kerta toisensa jälkeen, jotta minä saisin hoitaa itseäni ja elämääni. Hän on täysin erilainen kuin minä. Olemme monesta asiasta täysin eri mieltä, mutta hän on aina tukenani. Aina.

Sitten on muutama upea vanha koulukaveri. Ihmisiä joiden kanssa on vuosien mittaan syntynyt side joka ei katkea. Henkilöitä joista kuulee kerran tai kaksi viiteen vuoteen, mutta he silti palaavat ajatuksiini tasaisesti. Heidän läsnäolo riittää. Tiedän, että voin aina luottaa heihin missä asiassa tahansa.

Työelämästäkin olen saanut tärkeitä ihmisiä. Erityisesti yksi on jäänyt sydämmeeni pysyvästi. Hän istui kanssani kun odotin Ottoa ja viihdytti minua. Piti mielialaani korkealla ja toi laatikollisen munkkeja. Rakastan häntä siksi. Rakastan häntä myös siksi, että hän on aina tukenani ja läsnä kun tarvitsen.

Eräs rouva joka tuli luokseni kriittisellä hetkellä. Soitti minulle oman kriisinsä keskellä. Voimme luottaa toisiimme. Olemme niin läheisiä, ettei tarvita sanoja. En juuri tiedä hänen jokapäiväisestä elämästä mitään, mutta tunnen hänet joka päivä.

Naapurin akka. Sellaisenkin olen saanut. Naapurin akka asuu tosin melko kaukana nykyisin, mutta hän on aina naapurini. Kiekkoilijahulluihana.

Sisko. Se nimittää näitä kaikkia ihmisiä. He ovat minulle sisaria joita rakastan ja jotka kuuluvat onnellisuuteeni vahvasti. Ajattelen heitä joka päivä. Haluaisin kuitenkin vielä lisätä tähän listaan yhden ihmisen joka on minulle erityisen tärkeä... Sisko. Minun isosisko. Ihminen joka antaa minulle voimaa. Ihminen joka uskoo minuun ja jaksaa kuunnella minun päättömiä hössötyksiäni. Sisko. Eikä unohdeta äitiä. Äiti on minun ensimmäinen ystäväni. Äiti on ja tulee aina olemaan minun luotettu.

Olen teidän ansiosta se nainen joka olen tänään. Kaikki teistä jaksavat kuunnella minua ja uskoa minuun. Voin olla minä teidän ansiosta eikä minun tarvitse pelätä, että minut hylätään. Minulla on turvallinen olla, kun olette luonani. Kiitos. Rakastan teitä kaikkia.

Tämä on kaikille naisille, ystäville, ihmisille, rakkaille, puolisoille, miehille, vaimoille, veljille... kaikille. Ystävyys. Se on unelma joka on toteutunut. Minulla on ystäviä!

Haluan, että lapsellani on kaikki hyvin.

Minun lapsellani on migreeni. On muutakin joka vaikeuttaa tavallista elämää joskus kohtuuttomankin paljon. Lapseni on hieno mies. Ystävällinen, kohtelias ja erittäin älykäs. Älykkyyttä on mitattu testeillä, kohteliaisuutta ja käytöstä on punnittu ja pohdittu, seurattu ja mietitty. Lapseni on erittäin älykäs ja kohtelias sekä ystävällinen ja kaikin puolin ihana lapsi. Niin tutkimuksen tulokset nyt kertovat.

Kiitos. Minä kyllä tiesin tämän jo ja olen sen ääneen ilmaissut. Silti lapsellani on joku hätänä. Tiedän sen. Pieni asia. Joku pelottavan pieni juttu joka pilkahtaa ajoittain. Sitä ei näe jos ei osaa katsoa. Sitä ei usko jos ei sitä koe. Se on niin pelottava, että sen voima tuntuu musertavalta.

Haluan, että lapsellani on kaikki hyvin. Olen halunnut nämä tutkimukset siksi, että se jokin löytyisi. Olen kuitenkin huomannut, että sitä ei löydy näillä keinoilla ja testeillä mitä meillä on käytettävissä. Suomessa ei ole läääkäriä joka uskaltaisi auttaa minua. Jolla olisi kanttia vastustaa virallisia linjoja lapseni terveyden vuoksi.

Pöh. Olen päättänyt ottaa ohjat omiin käsiin. Olemme kesän keskenämme. Kukaan ei pääse sörkkimään lapsen ruokalautaselle sellaista mitä en tiedä. Ei jauhoista tehtyä perunamuussia, paneroituja kalapuikkoja, jauheesta tehtyä keittoa. Ei "terveellistä" maitoa ja pakastettuja vihanneksia läpikypsiksi keitettyinä. Eikä kumipottuloita.

Tuoretta ruokaa ja tarvittava määrä suolistolle tärkeitä vitamiineja. Kesän jälkeen olemme viisaampia. Aion kirjata ylös kaikki poikkeavan ja senkin mitä lapset päivittäin syö. Mitä syksyllä? Kun lapset menee takaisin kouluun ja kouluruoka palaa päivittäiseen rytmiin. Silloin varmasti näkyy onko näillä muutoksilla mitään merkitystä.

Toivon, että on. Toivon, että ei. Jos on, tiedämme miten lasta pitää ruokkia jotta elämä on helpompaa. Jos ei, voi hän syödä Saarioisten äitien tekemää ruokaa huoletta. Jos on, emme tiedä mikä lapsella todella on, mutta voimme elää normaalia elämää tiedostaen, ettei Saarioisiin voi koskea. Jos ei, emme tiedä mikä lapsella todella on, mutta se ei ainakaan liity ruokaan.

Unelmoin siitä, että lapseni kasvaa aikuiseksi. Tasapainoiseksi ja tiedostavaksi aikuiseksi jolta löytyy tarmoa ja uskoa. Luottamusta ja pikkuisen tervettä epäluuloa. Unelmoin siitä, että lapseni voi olla onnellinen.

Small dreams!

Päivään saattaa mahtua monta unelmaa. Hetkellisiä mielijohteita jotka on vain pakko toteuttaa tai laittaa sille listalle jota toteutetaan kohta tai sitten huomenna. Sitten on niitä vähän suurempia unelmia jotka jää yleensä toteuttamatta. Kuten esimerkiksi unelma hoikasta minästä, pullattomasta päivästä, kahvista rauhassa ym.

Minun yksi pikku unelmani tuntui eilen käyvän toteen.
Juoksen. Juoksen nykyisin melkein joka päivä. Pieniä matkoja, mutta juosten. Juoksen muutamasta kilometristä neljään tai viiteen kilometriin. Juokseminen itsessään ei ole se unelma, mutta että juokseminen ei vituta. Eikä satu. Se tuntuu rullaavan omaan tahtiin. Nautin siitä ja odotan joka päivä sitä hekteä kun saan lenkkarit jalkaan. En halua juosta maratonia koska en usko, että se on terveellistä, eikä se ole minua varten. Juoksen pieniä matkoja ja nautin niistä sillä niveleni kiittävät hitaan, mutta varman kestävyyden kasvattamisesta ja voiman lisäämisestä.  Juoksen, koska olen huomannut nauttivani maiseman vaihtumisesta, luonnosta ja liikkeen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Juokseminen auttaa olemaan ajattelematta. Se auttaisi niskoihin ja hartioihinkin, mutta Otto vaunuissa vähän vaikeuttaa ylävartalon rentoa menoa.
Eilen tuntui siltä kuin olisi tullut uskoon. Tunne, että tää on mun juttu. Otan lenkkitossut mukaan kesälomallekin ja aion tutustua rantakaupunkeihin myös lenkkeilemällä. Sen lenkkeilyn teen kuitenkin yksin, sillä Oton juoksukärryt jää kotiin ja mukaan tulevat rattaat ei rullaa niin kivasti. En aio tehdä juoksemisesta epämiellyttävää ja juosta vain koska on pakko joten reissussa juoksen yksin jos vain suinkin pääsen.

Olen tänä keväänä oppinut kantapään kautta, että silloin kun pitää asiat mukavana ja painostaa itseään vain hiukan... silloin voi onnistuakin. Mitäpä jos kaikki siis lakkaisitte syyllistämättä ja piiskaamatta itseänne ja nauttisitte siitä mitä teette. Opetelkaa nauttimaan hyvästä ruoasta, kevyestä liikunnasta ja itsestänne. Se helpottaa elämää kun sen oppii. Tiedän, ettei helppoa ryhtyä, mutta se kannattaa. Sillä sinä olet yksin omassa vartalossasi ja omassa mielessäsi. Miksi et siis haluaisi sille vain parasta ja hyvää jotta oleminen olisi miellyttävää ja rentoa. Miksi et siis opettelisi rakastamaan itseäsi sillä vain rakastamalla itseäsi voit rakastaa lähimmäistäsi. Huolehdi itsestäsi itsesi ja lähimmäistesi vuoksi. Ja niin edelleen plaa plaa... voisin jatkaa tätä loputtomiin. Koska tiedän vain niin hyvin kuinka sinäkin nyt luet tätä ja myönnyttelet, mutta et tee asialle mitään tänään... ehkä huomenna.

Luv ya all!

Magnesiumia, kalaöljyä ja kavaa.

Nyt se sitten onnistui. Ensimmäinen tilaus iHerbistä. Tilasin kasan teetä, magnesiumia ja vähän pirtelöaineksia. Kivaa. Odotan tuotteita innolla.
Löysin iHerbin blogin kautta. Aika paljon asiaa pelkästä iHerbistä. Paljon arvioita ja mainontaa. Ihan hyvää infoa mielestäni. Pitää muistaa tietysti ne omat jutut eikä sokeana rynnätä toisen arvioiden mukaan. Kiitos tälle kirjoittajalle, että esitteli minulle iHerbin ja sen mainioita tuotteita.
Olen saanut itseni innostumaan taas enemmän hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Olen itse yliherkkä hiilihydraateilla ja voin huonosti jos syön niitä jatkuvasti. Unohdin sen hetkeksi ja palasin syömään leipää joka päivä. Löysin itseni jälleen ihmettelemästä lanteille ja lapaluiden päälle kertyviä makkaroita ja ennen kaikkea jatkuvia migreeneitä sekä vatsan poltetta. Taas ravattiin lääkärissä jos minkälaisesta vaivasta. Väliin vähän odotusaikaa ja raskauskiloja. Sitten kuin jostain ihmeenkumman syystä muistin taas mistä tässä kaikessa on kyse. Hiilihydraateista. Oikeasta ruokavaliosta.
Ja niin on Elli taas Elli. Ei särje päätä ja alkaa poltteet olla poissa. Pikkuhiljaa alkaa olla taas hyvä olla ja se näkyy.

Hyvinvointi kuuluu vakiounelmiini. Se, että jaksaa temuta lasten kanssa ilman kuolettavaa hengästymistä. Että se temuaminen ei pääty siihen, että lapset vinkuu vielä jatkamaan kun itse ei enää vain pysty.  Että ylipäätään jaksaa kiinnostua lapsista ja heidän leikeistä. Se, että päätä ei särje. Että kipu ei ole pysyvä olotila. Pystyn puhumaan mongertamatta, itkemättä ja oksentamatta. Ihanaa.
Toki siihen omaan hyvinvointiin ja vakiounelmaan kuuluu liikkuminen. Liikunnan pitää olla mukavaa ja tuntua kevyeltä. Inhoan sitä kun voimat loppuu. Vihaan sitä kun joka paikkaan sattuu ja on ihan lopussa. Juoksun pitää luistaa ja jalan nousta. Haluan jaksaa repiä purjeita ylös ja veivata. Se on upea tunne kun on voimaa. Kun jaksaa. Ei tarvitse ponnistella kohtuuttoman paljon.

Niin, mistä siis unelmoin?
Onnesta.

ps. jos jollakulla tulee tarvetta tilata iHerbistä ihan ekaa kertaa niin käyttäkää toki tämän MAV460 koodin tuoma alennus viisi dollaria. Samalla autatte minua tilaamaan pikkusen edullisemmin seuraavat tuotteet. Niin ja saatte itse samanlaisen koodin kun tilaatte joten sitä sitten jakelemaan ja hinta putoaa. =)

Hei se tanssii!

Avasin koneen sillä ajatuksella, että purnaan omaa huonoa päivääni. Pulputin siitä jo siskoparalle puhelimessa ja ajattelin jatkaa tänne. Mutta...

Avasin siis koneen. Tutkailin muutamaa blogia joita luen ja tsekkasin ostamani kirjan ja rattaiden kulkemisuunnan postin seurantapalvelusta. Mielenkiintoisia blogeja. Paketit kulkee oikeaan suuntaan. Radio on auki ja sieltä tulee rokkia rahallisella volyymillä. Mieli ei enää kuhise häpeää ja harmia. Kurkkaan läppärin reunan yli varmistaakseni mitä kymmenkuinen monsteri touhuaa.
Jäbä on oussut polviensa päälle ja jammailee antaumuksella. Lähes mustat silmät loistaa hämärän päivän valossa ja kaikki kuusi hammasta nauraa minulle.

Se siitä "paska mutsi" -fiiliksestä. Taidan siirtää ajatukset pois negatiiviselta alueelta ja siirtyä tähän hetkeen. Kaikki on hyvin juuri nyt. Mikään ei ahdista eikä paina. Ei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse tehdä mitään. Voi istua tässä ja nauraa lapsen kanssa. Antaa ajan mennä. Taidan istua tässä vielä hetken ja antaa itseni latautua täyteen rakkautta ja onnea, harmoniaa ja sielukkuutta.