Siirry pääsisältöön

Onko pääkaupunkiseudulla asuva muita arvokkaampi terveyspaleluissa?

 Luin Asta Lepän kolumnin, joka kysyy; "Miksi jatkotutkimuksiin ja oikeaan diagnoosiin pääseminen on niin hidasta julkisessa terveydenhuollossa"

https://yle.fi/uutiset/3-11577074?fbclid=IwAR1GPs8nJr8fKvLd3ZjwCqC8_ZX-M6U2znm71IRHWoLnsb5irBeUzTvyOPE

Niin. Minulla on käynyt posketon tuuri. Olen kuulunut työterveyden piiriin aikaisemmat kolmetoista vuotta. Se tarkoitti käytännössä sitä, että minulla on ollut mahdollisuus päästä hoitoon heti tai heti.

Muistan kirkkaasti esimerkiksi sen, kun minulta yksikertaisesti loppui voimat kun nojasin keittiön tiskialtaaseen. Nojasin ja silmissä musteni. En jaksanut enää. Siitä alkoi minun matkani julkiseen erikoissairaanhoitoon työterveyden kautta. Matkani oli nopea ja minulla oli koko ajan joku tukenani.

Nyttemmin. Olen edelleen erikoissairaanhoidon piirissä, luojan kiitos siitä, mutta siellä minua hoidetaan vain yhden sairauden osalta.

Jos minulle tulee flunssa tai migreeni, jos minulla epäillään jotain muuta pitkäaikaissairautta niin olen perusterveydenhuollon armoilla. Ja juu, armoilla nimenomaan. En kiellä, ettenkö saisi hyvää palvelua joka kerta ja etteikö minun toista pitkäaikaissairauttani olisi yritetty hoitaa hyvin, mutta aika yksin sitä nyt ollaan.

En valita, sillä minulla on kavereita, jotka eivät elä täällä pääkaupunkiseudulla tai isoissa kasvukeskuksissa ja heillä tilanne on vielä pahempi.

Kaverilla on selkä paskana. Niin paskana, ettei pysty tekemään mitään. Jalat ei pidä alla ja pitäisi autoakin ajaa. Pakko ajaa autoa, koska siellä ei ole sellaista julkista liikennettä, jolla pääsisi kulkemaan kun tarvitsee. Siellä on sinne jonnekin matkaa niin paljon, ettei sinne jonnekin kävellä. Hän sai kuin saikin vihdoin ja viimein kiireellisen lähetteen erikoissairaanhoitoon. Joo, kuukauden päähän viimeistään pitäisi aika saada. KUUKAUSI!? Kun selkä on niin kipeä, ettei kolmesta eri säkylääkkeestä ole apua.

Ja yhden kaverin veli... en edes aloita!

Ja nämä tarinat eivät varmaan ole harvinaisia tai edes räikeimpiä, mutta tosia kuitenkin.

Tämä on niin monimutkainen ja kimurantti juttu. Sotku jota on vaikea selvittää. Joka koskettaa meitä niin monia ja jota yritetään kyllä ratkoa niin paikallisesti, kuin valtakunnallisestikin. Mutta.

Minä kysyn vain miksi alueelliset erot on niin helvetin suuria. Onko pääkaupunkiseudulla asuva arvokkaampi, kuin maakunnissa asuva? Miksi olemme eriarvoisia?


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu! Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen. Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi. Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? M...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kauneutta ja kauheutta.

Kaiken kauheuden keskellä on kauneutta. Sellaista, joka jää usein näkemättä. Teen työtä ihmisten kanssa. Sellaisten, jotka ovat heikoimmassa asemassa ja ovat yleensä epätoivoisia. Epätoivo on hirvittävää ja kokonaisvaltaista. Sellaista, joka imee kaikki voimat sinusta ja ympärilläsi olevista ihmisistä. Tai sitten kuljen yhtä matkaa sellaisten kanssa, joiden elämänhallinta on kadoksissa tai sitä ei koskaa ole ollutkaan. Näitä ihmisiä yhdistää surumielisyys ja se epätoivo. En osaa edes kuvitella miltä näistä ihmisistä loppujen lopuksi edes tuntuu. Näen mitä he käyvät läpi, mutta se, miten se näyttäytyy minulle voi olla jotenkin vääristynyttä tai esiripun edessä esitettyä. Yksi työni hedelmistä onkin se, kun näen pilkahduksen toivoa ja iloa. Kun näen, miten asiakas nousee syvimmistä vesistä pinnan lähelle edes hetkeksi. Ilo on ehkä liioiteltua, mutta kun näen edes sen tapaista. Yritän luoda toivoa jokaisella tapaamisella, mutta joskus se on mahdotonta. Silloin pitää pystyä empatiaan ja ol...
1 kommentti
Lue lisää

Puhutaanko vähän kohdunpoistosta

 Mitä jos olisit siinä tilanteessa, että kohtusi pitäisi poistaa? Jos se olisi ainoa jäljellä oleva konsti. Sitten alat epäillä kaikkea ja ennen kuin olet internetissä tutkimassa asiaa kuuntelet sitä urpoa gynekologia joka sanoo, että pimppi putoaa. Ei. En halua, että pimppi putoaa. En todellakaan. Enkä ehkä ollut valmis vielä kohtaamaan kohdunpoiston seurauksia. Mitä seurauksia. No jos internettiä lukee niin pelkästään hyviä ominaisuuksia. Ei kipuja, ei vuotoja, ei turvotuksia. Ei enää. Mutta en lukenut internettiä moneen vuoteen. Itseasiassa kymmeneen. Enkä avannut suutani ja pohtinut asiaa ääneen, vaan luotin siihen urpoon gyneen. Kävi kuitenkin niin, että kyllästyin olemaan koko ajan rätti housuissa ja kipeänä ja menin toiselle gynelle. Kaikki oli kokeiltu. Kaikki ja jäljellä oli pelottava kohdunpoisto ja pimpin putoaminen. Sitten kun tein päätöksen ryhtyä leikkiin, kävin lukemassa internettiä. Yllätyin, että löysin lähes poikkeuksetta vain positiivisia kokemuksia. Avasin suuni...
Lähetä kommentti
Lue lisää