Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2012.

I´m living my own dream, my own life!

Viimeaikoina olen pohdiskellut syntyjä ja syviä. Ravitsemus on ollut mielessä jokainen päivä. Tänään kuitenkin huomasin ajattelevani, että olen onnellinen. Elän unelmaani. Minun unelmaa. Minun elämää. Kun olin nuori mimosa ja harjoittelin aikuisuutta Korson kaduilla ja Jokivarren metsissä, halusin vain normaalia elämää. Halusin miehen joka katsoo formuloita, juo olutta ja on tavallinen. Halusin olla tavallinen. Elää tavallista elämää. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni silloin. Itkin yksin murrosikää ja äiti lohdutti. Seikkailin pitkin elämän polkuja ja möyrin ojanpohjia. Kuin joku olisi kuullut ajatukseni. Tapasin Simon. Tavallisuus on mystillinen käsite. Jokaisella on oma ajatus tavallisuudesta. Minun ajatukseni on muuttunut. Tavallinen on onnea ja onni on tavallista. Niin sen pitäisi olla. Niin se on. Vaikka elämässämme on säröjä ja ylämäkiä alamäkien kanssa on se silti onnellista ja tavallista. Olemme kestäneet talouden heittelehtimiset ja ekonomistien uhkaukset. Kestämme ne tu

Kuka tunnustaa?

Kuinka moni meistä pystyy rehellisesti katsomaan itseään peilistä? Olenko minä oikeasti terve? Onko normaalia, että turvottaa? Onko normaalia, että väsyttää koko ajan ja on innoton olo? Onko normaalia, että olen jatkuvasti vähän flunssainen? Miksi nilkat turpoaa? Pystynkö tunnustamaan, että syön salaa? En syö välttämättä salaa muilta vaan itseltäni. Minulla saattaa olla niin nälkä, että kiukuttelen kuin pikkuihminen tai tunnen oloni heikoksi vaikka söin ihan hetki sitten. Voinko katsoa itseäni peilistä ja tunnustaa, että minulla ei oikeastaan ole nälän tunnetta vaan himo. Tunnen ääretöntä halua syödä leipää. Kun ehdotan ihmiseille, että leivästä voisi luopua niin monet huudahtaa, etteivät luovu siitä. LEIPÄ ON TERVEELLISTÄ? Katsotko itseäsi koskaan peilistä? Tunnetko itsesi oikeasti? Huomaatko joskus, että katsot elämääsi kuin ulkopuolelta... Hei, nimeni on Elli ja olen holisti. Olen ruokaholisti. Ruoka on minulle pakkomielle. Tiedän, että minua katsova nauraa ja ajattelee, että suk

Ystävyydestä

Minulla on monta ihanaa ja hyvää ystävää. Ajattelen heitä joka päivä. Vaikka en ole yhteydessä heihin kovinkaan usein ovat he aina mielessäni ja sydämessäni. Tänään haluan ylistää ystävyyttä. Ystävyys on vahvuutta. Eräs ystäväni toi minulle matkoiltaan teetä. Vain siksi, että tiesi minun juovan paljon teetä. Olin siitä ylettömän onnellinen. Niin siitä teestä, mutta ennen kaikkea siitä, että hän toi sen teen juuri minulle. Samassa pussissa oli hänen itsensä tekemä ihana kori ja apinannyrkkisolmittuja tervanauhoja karkottamaan hyttysiä kesäiltoina veneellä. <3 Minulla ei ole montaa läheistä ystävää. Mutta nämä hetket ovat niin arvokkaita, että en kaipaakkaan ympärilleni laumoittain ihmisiä. Minulle riittää nämä muutamat maailman tärkeimmät ihmiset. Eräs ystäväni piti minut hengissä aikanaan kun lapset oli pieniä. Pyyteettä hän otti lapset hoitoonsa kerta toisensa jälkeen, jotta minä saisin hoitaa itseäni ja elämääni. Hän on täysin erilainen kuin minä. Olemme monesta asiasta täysi