Minä olen ja hengitän, mutta en joka hetki.
Olen nyt ollut työharjoittelussa samassa putkassa joitakin viikkoja. Ihanaa tässä on ollut se, että saan tehdä sitä työtä, johon olen opiskelemassa. Se, että haluanko tätä työtä tehdä loppuelämäni... en. Mutta jonkin aikaa tässä voisi notkua. Olenhan nyt kuitenkin nähnyt vaivaa tämän kaiken eteen. Mutta tämä on ollut todella raskas kevät. En ajatellut, että faijan poismenon vuosipäivä vetäisi minut kuoleman porteille. Luulin, että selviän siitä ensiluokkaisen tyylikkäästi. Vaan ei, suru ei katso paikkaa eikä aikaa. Voin jopa fyysisesti huonosti. Migreeniä ja huonovointisuutta. Kun vuosipäivä oli, itkin koko matkan töistä kotiin. Jouduin turvautumaan ystävän apuun ja soitin maratonpuhelun. Puhuimme kaikkea muuta. Itkin hiljaa samalla kun kuuntelin hänen mietteitään elämästä. Sain sanotuksi jotain puheensorinan väliin, mutta en pystynyt pitkään monologiin. Mutta se helpotti oloani hetkeksi. Kunnes illalla se iski taas helvetin kovalla voimalla. Faija kuoli 5.4.2022 Teneriffalla koronan