Olen saanut odottamatonta hyväksyntää viime aikoina ja se kuplii. On niin hyvä olla hetkittäin, kun joku luottaa niin paljon, että haluaa mun olevan läsnä. Tärkeitä juttuja. Mulle ja tälle.
Istun sohvalla. Makasin äsken. Mulla on fyysisesti huono olo. Söin kanamakkaran, halloumia, sieniä ja pitkiä papuja. Mitä kaapista nyt löysin. Rahat on loppu. Viimeiset meni lapsen rokotukseen. Päätä on taas särkenyt monta päivää putkeen. Niskat on ihan jumissa ja siksi varmaan kipuilen.
Koira söpöilee. Se tekee sen joskus ihan tahallaan. Joskus unissaan. Rakastan tuota pikkuista lellaripentua.
Mut tästä mitään ei ollut mun asia. Se oli ehkä enemmän se, että voin nyt aika hyvin. Vaikka joskus olenkin musta ja harmaa, sielu verellä ja silmät ummessa. Mut nyt... aika hyvin. Tekisi mieli kirjoittaa laulun sanat. Mutta viimeksi kuin tein niin, siitä sävellettiin laulu, joka päättyi huudahdukseen; minä voitan! Olin silloin n. 14 vuotias teini, joka ei todellakaan osannut arvostaa sitä, että joku väänsi minun runostani laulun. Joku ihan oikeasti sävelsi siihen musiikin. Näin 32 vuotta myöhemmin arvostan sitä todella. Kun vain saisin sanan sille säveltäjälle. Kiitos! (Laulu ja sen sanat hautautuivat teiniangstin myötä takkaan ja tuleen).
En enää osaa kirjoittaa sellaisia angstisia, tunteen täyttämiä runoja.
-------------------------
sano mulle ne sanat
tai heitän pois sun kamat
älä vaan mee
älä jätä mua
älä riko meitä
sano mulle ne sanat
tai heitän pois sun kamat
älä lyö mua enää
älä sano että et
älä anna mua pois
sano mulle ne sanat
tai heitän pois sun kamat
viimeksi eilen mä jäin
viimeksi eilen sä lähdit
viimeksi eilen uskoin
viimeksi eilen rikoit
sano mulle ne sanat
tai heitän pois sun kamat
--------------------------
Läppäri lämmittää syliä. Kissa (eli koira) mutustelee punkassaan unta. Pesukone piippaa valmista pyykkiä. Kuivausrumpu hurisee ja illan viilenevä ilma henkäilee parvekkeen ovelta sisään.
Mä voin nyt ihan hyvin. En ole voinut sanoa sitä ääneen moneen helvetin vuoteen. n. 12 vuotta olen paininut enemmmän tai vähemmän putkeen paskassa ja syvimmässä suossa mitä maa päällään kantaa. Kaikki on pinoutunut ja vinoutunut. Elämä on nakellut mua terävillä tikareilla, vienyt rakkaita, kaatanut unelmia, hajottanut taloudellisen turvan, kussut silmään ja jättänyt mut työttömäksi.
Mä voin nyt ihan hyvin. Noin. Nyt se on ääneen sanottu. Menen laittamaan pyykit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti