Puutarhajuhlat by me and my family


Sunnuntai-aamu. Aika hieno aamu.
On aika juhlia poikalasten yhteisiä syntymäpäiviä läheisten kanssa. Ensimäiset puutarhajuhlat. Vähän pienimuotoiset, kun puutarha on kesken, mutta se on kaunis ja se riittää.


Vähän huono kuva, mutta juu get tö point. 


Omassa puutarhassa on se hyvä puoli, että kukka-asetelmat saa ihan tuoreena ja kauniina. Vähän nuo minun puutarhasuunnitelmat taas kärsii, kun haikailin sellaista puutarhaa, jossa ei tarvitse tehdä juuri mitään, mutta nämä kukat on todella kauniita.


Tyttäreni tättähäärä teki asetelman ja kuinka ollakaan, mummokupit on päässeet jaloittelemaan.
Kauniit kupit saivat uusia ystäviä, kun rakas tätini toi kahdentoista hengen sarjan uskomattoman kauniita kuppeja. Vanhoja, kuinkas muuten. Niihin oli myös sokerikko ja kermakko, mutta kahvikannun täti piti vielä itsellään. Kerroin kyllä, että kaapissani on sille paikka, kun on sen aika. Kuvia niistä myöhemmin.


Tupaantuliaislahjaksi saadut pöytäliinanpainot innoittivat puutarhajuhlien väriteemaan, joka oli.... värikäs!  


Syntymäpäiväsankari ja serkkutyttö tekivät maitomukivaihtareita samalla, kun ihailivat pikkumiehen uusia autoja. 


Kuinka moni kaksitoistavuotias on onnensa kukkuloilla saadessaan lahjaksi tällaisen? No meidän on. Ja kun sitten sankari sai lahjaksi rahaa, hän oli onnellinen. Esiteini on päättänyt ostaa itselleen pienen veneen moottorilla. Lupasin hankkia sille venepaikan ja vähän ehkä auttaa sen ostamisessakin.
Rakentaisikohan tuo meille uuden putarhapöydän nyt, kun alkaa olla siihen välineitä? Voisi sitten sen jälkeen ajeluttaa veneellään isäänsä kalaan.



Kommentit

  1. Ihanan näköiset juhlat! Vaaleanpunaisia kukkia ja kaikkea =). Tässä on kai turha laulaa, että siellä kaikkilla oli niin mukavaa, voi jospa oisin saanut olla mukanaa =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit