Fitimpää hifistelyä ruokaongelmaisittain

Olen terve. Niin minulle on sanottu. Olen ennenkin avautunut tästä aiheesta.

Olen siis terve. Minut on testattu monesti erilaisilla testeillä. Ainoa, mikä minulta löytyi joskus, oli lisämunuaisen vajaatoiminta, joka korjaantui (lääkärin mukaan) sillä, että pienensin liian suurta D-vitamiiniannostani. 

Minulla ei ole:

Diabetes

Reuma

Syöpä

Vatsakatari

Aivokasvain

Taimitäänmuutakaan

Silti minulla on lähes joka päivä särkyjä ja kipuja. Yleensä päässä, mutta se onkin migreeni eikä sitä voi sairaudeksi kutsua. Se vain on. 

Sen lisäksi vatsani ei ole kunnossa ja se aiheuttaa minulle päivittäin ihan typeriä oireita. Esim. että minua oksettaa , pyörryttää ja hikoiluttaa. 

Ja sitten viimeisenä nivelet. Voi, että minä tykkään näistä minun nivelistä! Niitä juilii niin mahdottomasti.

En myöskään ole vielä löytänyt liikunnalle kultaista keskilinjaa. En voi olla liikkumatta, koska se lisää kipujani. En myöskään voi liikkua, koska se rikkoo paikkani. Olen tulehdusaltis ja lihakseni tulehtuvat todella herkästi liikunnan vuoksi.

Mutta hey! Mä olen terve. Lääkärit sanoo niin.

Olen ottanut ohjat omiin käsiin. Olen kyllästynyt oireiden hoitamiseen ja siihen, ettei kukaan halua selvittää syytä. En ole lääkäri, eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin kokeilla ja odottaa. Tämä on pitkäpiimäistä hommaa, mutta se on tehtävä.

Siis etsin minulle sopivia ruoka-aineita ja liikuntamuotoja sekä elämäntyyliä. Toivon, että se riittää ja joskus pääsen irti särkylääkkeistä.

Nyt olen viikon kuurilla. Kokeilen kikkakolmosta ja puhdistan viikon ajan kroppaa tehokkaasti. Sen jälkeen pitäisi vielä parikymmentä päivää jatkaa kokeilua vähän kevyemmin. En vielä yhtään osaa sanoa mikä tämän tulos voisi olla, mutta pakkohan tässä on jotain yrittää. En ruodi tässä tätä tarkemmin. Tämä on toisten mielestä humpuukia ja toisten mielestä tie fitimpään elämään. Minä en vielä tiedä.

Jos tämä toimii niin kiva jos ei niin so not. Uutta testiä putkeen. 

Toivoisin, että löytäisin ratkaisun ihan luonnon omista tuotteista, eikä minun tarvitsisi ostaa lääketehtaiden ylihinnoittelemia tuotteita tai lisäravinteita. Toivoisin, että pinaatin voisi syödä pinaattina ja parsakaalin parsakaalina ja se riittäisi. Voin toivoa liikoja, varsinkin niin kauan kun suolistoni on mitä on. 

Toivoisin, että joskus voisin lopettaa tämän hifistelyn, ja meidän perheellä olisi hyvä perusrutiini ruoassa nykyisen hankalan, jatkuvan muutoksen sijaan. Tyttäreni pitää nykyisin välttää gluteenia joten meillä syödään gluteenitonta, vähähiilihydraattisen ja vähämaitoisen lisäksi. Vaikeampiakin ruokaperheitä varmasti on, mutta tässä on meille ihan tarpeeksi soveltamista. 

Jatkuva ruoan ajattelu on väsyttävää. Toivon, että löydämme oikeat asiat ja opimme käyttämään niitä niin, että siitä tulee vakituinen osa elämää. Niin, että kaupassakäynti sujuu rutiinilla ja ruoanlaitto on helppoa.

Toivon.

A Beatiful body -haaste

Haha...

Luin haasteesta Mami Go Go Mintun blogista. Ja tunnustan. Sosiaalinen media työnsi tämän syliini.
Koska olen äiti ja minussa virtaa tiukan feminisin verta, löytyy minusta hitusen rohkeutta ja ripaus hulluutta.

Olen kolmekymmentäneljävuotias joskus kiukkuinen kolmen lapsen äiti. Olen korviani myöten rakastunut vaimo ja nainen, jolla on unelmia ja tavoitteita. Minä olen itsetuntoani ja rohkeuttani etsivä ihminen. Joskus olen rohkea, kaunis, itsevarma ja joskus taas hormonimyrskyissä kamppaileva yksinäinen nainen, joka ei tiedä miltä näyttää ja kuulostaa.

Olen laihduttanut teini-ikäisestä asti. Äitini ei koskaan minua rumaksi opettanut vaan yhteiskunta, kaverit, koulu, elämä. Kaikki oli hyvin, kunnes koulun vessassa luokkakaverit sanoivat, että tukka haisee pahalta ja se on likainen, vaikka olin sen edellisenä iltana pessyt. Sen jälkeen olen pessyt hiukseni pilalle ja minusta on kasvanut neuroottinen puhtausfriikki. Sen jälkeen keksin, että ulkonäöllä on väliä ja uskomaton elämä väärien vaatteiden ja oman tyylin etsimisessä on kuluttanut minut puhki ja tehnyt minusta tällaisen kun nyt olen.

Mutta vaikka elämä on laiffii, niin se on kaikesta huolimatta tehnyt minusta kauniin ja antanut minulle kolme kuvankaunista lasta. Se on muokannut vartalostani sellaisen kun se on ja arvatkaa mitä... se on ihan tavallinen. Se on oikeastaan kaunis ja ennen kaikkea se on kohtuullisen terve ja se on minun.

Olen aina ollut vähän jeesustelija. "Minä en laihduta... syön vain tiedostavasti" tai "jos en kelpaa näin niin sitten en kelpaa". Oikeasti, ihan aikuisten oikeesti ja rehellisen kipeästi minä laihdutin. Minä en myöskään ole hyväksynyt itse itseäni tällaisena ja olen joka kerta kauhuissani, kun vartaloni joutuu ihan minkälaisen tahansa huomion kohteeksi.

Kammoan miehiä jotka kohteliaisuuksissaan sanoo että näytät kivalta ja järkytyn suuresti, jos joku yrittää iskeä tai vilkaisee niitä paikkoja, jotka ei hänelle kuulu.
Johtuuko se huonosta omastatunnosta vai mistä, en tiedä, mutta toivon tyttärelleni vähän parempaa otetta elämään. Toivoisin, ettei hän rakenna koko palettia vartalonsa päälle, vaan unohtaa edes joskus sen ja elää elämää täysillä nauttien. Toivoisin, ettei hän murehtisi makkaroitaan ja surullisena huomaan, että hän tekee sitä nyt jo. Ja arvatkaa mitä... minä olen sen hänelle opettanut. Osittain vahingossa, osittain tarkoituksella.

Mutta siinä kun minä opettelen edelleen elämää ja oikein olemista, tyttäreni kasvaa sivussa aikuiseksi. Halusin tai en, hän poimii valittuja asioita ja ottaa ne elämän ohjeekseen. Hän ei kysy minulta siitä, vaan tekee päätöksensä itse ja alitajuisesti. Minä voin vain toivoa parasta ja uskoa häneen kuin vuoreen.

Niipä olen esimerkkinä ja vaikka en niin välitäkään poseeraamisesta niin tässä niitä nyt on. Tänä aamuna otettuja kuvia minusta tällaisena kuin olen. Teen tämän itseni takia, mutta ennen kaikkea kaikkien naisten takia. Äitien, tyttärien, naisten. Mummojen, mammojen, missien ja unelmaprinssien vuoksi.
Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. On oikeus olla timmikroppainen. On oikeus olla kehitysvammainen ja erilainen. Erinäköinen ja toisen värinen. On oikeus olla samanlainen ja hukkua massaan. On oikeus olla lihava tai liian laiha. On oikeus olla onnellinen.

Minä olen onnellinen. Tällaisena. Vaikka joka päivä ajattelen vääriä asioita ja vähättelen olemistani. Vaikka joka päivä laihdutan, ahdistun, innostun ja häpeän. Vaikka olen ylpeä itsestäni ja rehellinen. Vaikka valehtelen itselleni ja tunnustan kohta peililleni. Olen onnellinen.

Tuijotan nytkin ruutua ja ihmettelen, olenko oikeasti tekemässä tätä. Laitanko oikeasti kuvani jakoon. Kaikki vanhat möröt näkevät minut nyt. Tämä tulee varmasti minua vastaan jossakin. Joku nostaa tämän ja kääntää sen minua vastaan. Kestänkö sen? Onko minusta tähän?

On.

Garden dreams...

Minulla on ollut unelma. Sellainen vaatimaton unelma puutarhasta. 

Olen onnellisessa asemassa, kun unelmani on toteutunut ja minulla on nyt puutarha. 

Puutarhani on sellainen, ettei se ole minun puutarhani. 

Se on kaunis ja olisi vielä kauniimpi jos sitä joku hoitaisin.

Puutarhassani on sellaisia yksityiskohtia kyllä, jotka ovat minun, kuten nuo lyhdyt. Niistä minä pidän ja niitä puutarhaan pääsee vielä monta kappaletta.

Ruusuja puutarhassani on paljon. Ne on hämmentävän kauniita ja siitä löytyy ihmeellisistä paikoista. Minä en kuitenkaan ehdi hoitamaan ruusuja, niinpä ne valitettavasti jäävät tämän kesän ihmeeksi. 

Muutama kuva niistä nyt kuitenkin, ettei ihan pääse unohtumaan. Voi, kunpa osaisin ottaa niistä vähän parempia kuvia. Aurinkoa odotellessa, pari vähän huonompaa kuvaa.

Tämä tuoli on niitä minun yksityiskohtia... tuossa nurkkauksessa ei olekaan yhtään kukkivaa ruusua. Yksi yrittää työntää uutta oksaa, mutta senkin kaivan tässä syksyn mittaa pois.

Minulla ei ole näille kauniille kukkasille aikaa. Puutarha on tällä hetkellä runsas ja valtavan monimuotoinen sekä työläs. Ensi kesänä se on yksinkertainen, helppohoitoinen ja keskeneräinen.

Jos vain olisi aikaa nyppiä kaikki nuupahtaneet kukat. Nämä olisivat tosi upeita. Ja jospa olisi aikaa repiä ruusuihin kuulumattomat köynnökset, jotta niillä olisi tilaa kukkia ja loistaa.

Mutta niin kauan kun tätä loistoa on, siitä tulisi nauttia. Tulen siis istumaan täällä vielä useasti ja annan tuoksujen huumata. Aion sytytellä kynttilöitä moniin lyhtyihini pitkin puutarhaa ja käyskennellä siellä rauhassa tunnustelen syksyä ja viimeisiä lämpimiä iltoja.

Puutarhan uusi ilme on vähän vähemmän etanaystävällinen, mutta en niitä ala myrkyttämään. Ne nyt sattuvat olemaan täällä vakituisia asukkaita ja niiden kanssa on elettävä. 

Muutaman uuden lyhdyn hankin. Vahoja ruosteisia käytän niin kauan, kunnes ne eivät enää pysy kasassa. Tällä hetkellä puutarhassani on seitsemän lyhtyä, mutta kun syksy kääntyy talveen niitä on tusina lisää.

Ystävämme PikkuHerra Tammi saa jäädä paikoilleen rinteeseen. Sen kohtalo voi kuitenkin vielä muuttua, sillä pihassa on valvata vanha vaahtera joka pudottaa lehtensä kohta. Kun sen lehtisato on korjattu, voi olla, että kaikki lehtipuut saa kyytiä...

Suojassa pahalta maailmalta.

Näköesteenä naapuriin on nämä yli kaksi metriä korkealle kasvavat ihanat. Nämä saavat varmasti jäädä. Nämä on nätimpiä kun naapuri.

Puutarha saa kokonaan uuden ilmeen. Monta pensasta poistuu ja lähes kaikki ruusut kaivetaan ylös maasta. Vanhat muumioituneet omenapuut kaadetaan ja joitain muita puita. Luumupuut saavat jäädä sen suuren vaahteran seuraksi ja ehkäpä muutama havupuu.

Pioneistakaan en halua luopua, sillä ne ovat upeita. 

Vähän harmittaa, että kaikki se työ jonka joku on nähnyt tämän upean puutarhan eteen, päätyy biojätteeseen ja kiukaan alle, mutta onhan tästä tehtävä sellainen, että minä tulen sen kanssa toimeen.

Mutta siitäpä tulee entistä ehompi ja minun näköiseni. Se tulee pärjäämään ilman hoitoa kuukauden kesässä ja se näyttäytyy syksyllä upeimmillaan värikkäänä ja runsaana.

Unelmat on tehty unelmoitaviksi!

Minä rakastan kaikkea lifestyleä. Rakastan sisutamista ja vanhan uudistamista. Haluan olla erilainen ja olen silti samanlainen kun niin moni muu. Pidän maalaisromanttisesta ja voin ostaa sen prismasta vaikka mielummin tekisin sen itse. En koskaan käy huippukalliissa sisustusliikkeissä, koska usein niissä on se sama muka vanha laatikko kuin siellä prismassakin.

Aina silloin tällöin iskee mahdoton inspiraatio. On tuunattava jotain ja tehtävä käsillä. Silloin se pitää tehdä heti. Jos siirrän tekemistä, en koskaan tee sitä. Yleensä minulla ei ole kuitankaan aikaa eikä juuri siihen tekemiseen tarvittavia juttuja kuten vaikkapa sohvan uusiin päälisiin kankaita. Niinpä ne jää tekemättä.

Sitten tulee se hetki kun vaivun taas unelmiin. Olen jo vuosia unelmoinut omasta tilasta jolla olisi oma työhuone. Voisin tehdä töitä omaan tahtiin ja vaikka palkkatyön rinnalla. Voisin tehdä omaksi iloksi. Kehittyä taitavaksi ja osaavaksi. Tehdä lahjoja ja josksus ehkä myytäväksi asti.

Voisin kirjoittaa kun kirjoituttaa ja lopun aikaa tehdä muita juttuja. Voisin elää sellaista elämää kun haluan. Nauttia myös työstä. Tehdä sellaista työtä joka tuntuu minusta merkitykselliseltä.

Unelmat on tehty unelmoitaviksi. Niinpä minä unelmoin tuon unelman aina uudelleen. Teen mielessäni suunnitelmat, teen tuotteita, etsin yhteistyökumppanit ja perustan nettimyymälän. Mielessäni saan myymälän tuottamaan muutamassa vuodessa ja pian voin jättää päivätyöni kokonaan. Voin säädellä omia tekemisiäni vaikka joudunkin tekemään myös niitä ei niin mukavia juttuja.

Olen kuitenkin ollut yrittäjä. Se ei ollut kaunista katseltavaa ja sen vuoksi siipeni on palaneet niin pahasti karrelle, etten uskalla levittää niitä uudelleen. On tarpeeksi hullua haluta kirjailijaksi tällä perherakenteella!

Niinpä ihailen suunnattomasti niitä rohkeita jotka ottavat elämän omiin käsiinsä ja kokeilevat siipiää. Toivon, ettei teidän siipiä poltettaisi ja että unelmat kantaisivat hedelmää. Niinpä minä jatkan näpertämistä itsekseni, maltan mieleni pienten lasten kanssa vielä ja kirjoitan jokaisena vapaana hetkenä.

Sinun jälkeesi jään...

Puhelin soi. Vastaan siihen ajattelematta.
- "Birgitte"
- "Markus tässä hei, kuule... Tanja on kuollut. En osaa sanoa nyt muuta. Mä olen pahoillani. Ajattelin soittaa sulle, kun tiesin, että olette ystäviä."

Hiljaisuus. Hiljaisuus joka huutaa korvaani niin, että en kuule. En saa sanotuksi mitään. Etsin penkin ja puhisen puhelimeen.

- "Birge? Ootko vielä siellä? Onko kaikki hyvin? Tyhmä kysymys... sano jotain."

Tuoli tuntuu kovalta ja pakarani pusertuvat surun ja penkin väliin. Painava musta humus ryöpsähtää jostain sielustani ja tukkii keuhkoni. Henkeni pihisee kun yritän taistella henkeni edestä.
- "Olen. Täällä. Miten? Milloin, miksi?"
- " Toissapäivänä. Kuoli nukkuessaan. Onneksi. Mun pitää nyt lopettaa. Lapset tuli mun luokse joksikin aikaa... hautajaiset, no ne on joskus. Mä ilmoitan sitten..."

Puhelu päättyy ilman hyvästelyjä. Lasken sen kädestäni pöydälle vieressäni. Mieleni on täynnä kysymyksiä, jotka sinkoilevat päämäärättömästi aivorungon seinämästä toiseen.

Takapuoleni puutuu ja puudutus leviää hiljalleen jalkoihini. Tyhjä, ammottava aukko kasvaa kasvamistaan ja juuri kun tuntuu, että saan humukselta tilaa hengittää, aukko vie näkökykyni ja työntää valtavan padon kyyneleitteni edestä. Istun tässä ja itken.

Istun edelleen ja itken. Nousen nikotellen jaloilleni ja ravistelen niitä hieman. Niitä nipistelee vähän. Kävelen vessaan peilin eteen. Katson punaiseksi värjäytyneitä kasvojani. Silmiäni särkee ja olen itkenyt ääneni käheäksi. Mitä juuri tapahtui?

Menetin ystävän. Lapset menettivät äidin. Mies menetti vaimon. Äiti tyttären ja isä ainoan lapsensa. Maailma menetti ihmisen jolla oli annettavaa. Ei ehkä maailman pelastaja, mutta minun ystävä. Kahvikupin ääressä parannettiin maailma useasti ja sen pahuus ajettiin hetkeksi pois.

Kyyneleet nousee uudelleen. Ajatukseni harhailevat ja paniikissa mietin äidittömiä lapsia. Vaimotonta miestä ja lapsettomia vanhempia. Minun orvoksi jäänyttä kahvikuppiani. Kuka hoitaa lapset, juo kahvit kanssani ja rakastaa miestä? Kuka on lapsi vanhemmilleen ja ihminen tässä maailmassa?
_________________________________

Elämä on kamalaa. Se on niin äärettömän julmaa. Olemme kaikki menettäneet jotakin. Minä olen kuin olenkin menettänyt ystävän kuten tarinan Birge yllä. Kyllä; Birge on täysin kuvitteellinen ihminen, mutta hänen tarina on kiedottu monen meidän kokemuksista.
En ikinä unohda sitä tukahduttavaa surua joka iskeytyi kasvoille täysin varoittamatta.

Voimia kaikille teille, jotka olette kohdanneet surun. Minä istun kanssanne juomassa kahvia ja parantamassa maailmaa. Elämää ei voi elää ilman menetyksiä, mutta toivon, että jokaisella teistä olisi voimaa kohdata ne pystypäin. Voimaa jatkaa elämää ylpeänä ja onnellisena siitä, että teillä oli mahdollisuus tuntea tuo menetetty ihminen. Ettei se oikeastaan ollut menetys, sillä se antoi teille enemmän kuin moni muu asia ikinä antaa. Vaalitaan rakkaittemme muistoa ja eletään elämäämme täysillä kaikesta huolimatta. Surraan suru pois ja iloitaan eletystä elämästä.

Minä olen rikkaampi siksi, kun tunsin menetetyn rakkaani. Minä olen ylpeä ystävyydestämme ja tunnen olevani parempi ihminen hänen ansiostaan.

Siis voimaa ja rakkautta kaikille teille. Eletään elämää hyvin.