Arki. Ota minut sellaisena kuin olen. Ole hellä ja rakastava.

Aamu aukesi, silmäni eivät. Raotin niitä varovasti toivoen, ettei vielä tarvitsisi nousta. Siirsin peiton syrjään ja kampesin itseni laidalle istumaan. 

Tänä aamuna minua lähinnä hymyilytti. Rakkaista rakkaimmalla lapsenlapsellani olisi syntymäpäiväjuhlat ja saisin syleillä ja leikkiä. Olla vaan. Olla mummuna ja hömpöttää. 

Aamiainen valmistui kuin itsestään. Tavallaan. Simomussu paistoi herkkuleivät ja keitti kahvit. Ihan niin kuin jokaisena viikonloppu aamuna. Rakastan häntä. Ja aamiaistani. 

Koira oli jo jalat ristissä ja kupla otsassa menossa pissille, kun minä vasta keräsin itseäni. Outoa. Viimeisen kuukauden olemme viettäneet lomaa erilaisissa paikoissa ja erilaisilla aamurutiineilla. Palaaminen tähän arkeen sujui kuitenkin mutkatta, kun sain itseni vihdoin ulos aurinkoon. Koira loikki tyytyväisenä nurmella ja nautti omien nurkkien nuuhkuttelusta. 

Loma tuntui pitkältä. Se oli paras loma ikinä. Kaiken jälkeen olin voimaantuva ja eheytyvä. En sano, että suru olisi väistynyt mihinkään. Että ikävä olisi minua rauhaan jättänyt. Mutta olen muistellut ja rakastanut pakahtumiseen saakka. Isäni ääni on nauranut kanssani, kuunnellut Elvis covereita, tanssinut kesäillassa, juonut punaviiniä ja valitellut kihtiä. Rakas. 

Arki. Ole minulle hellä. Anna armoa ja ota minut sellaisena kuin olen. Älä pakota kiireeseen ja pimeään. Anna valoni loistaa.