Arki. Ota minut sellaisena kuin olen. Ole hellä ja rakastava.

-

Aamu aukesi, silmäni eivät. Raotin niitä varovasti toivoen, ettei vielä tarvitsisi nousta. Siirsin peiton syrjään ja kampesin itseni laidalle istumaan. 


Tänä aamuna minua lähinnä hymyilytti. Rakkaista rakkaimmalla lapsenlapsellani olisi syntymäpäiväjuhlat ja saisin syleillä ja leikkiä. Olla vaan. Olla mummuna ja hömpöttää. 


Aamiainen valmistui kuin itsestään. Tavallaan. Simomussu paistoi herkkuleivät ja keitti kahvit. Ihan niin kuin jokaisena viikonloppu aamuna. Rakastan häntä. Ja aamiaistani. 


Koira oli jo jalat ristissä ja kupla otsassa menossa pissille, kun minä vasta keräsin itseäni. Outoa. Viimeisen kuukauden olemme viettäneet lomaa erilaisissa paikoissa ja erilaisilla aamurutiineilla. Palaaminen tähän arkeen sujui kuitenkin mutkatta, kun sain itseni vihdoin ulos aurinkoon. Koira loikki tyytyväisenä nurmella ja nautti omien nurkkien nuuhkuttelusta. 


Loma tuntui pitkältä. Se oli paras loma ikinä. Kaiken jälkeen olin voimaantuva ja eheytyvä. En sano, että suru olisi väistynyt mihinkään. Että ikävä olisi minua rauhaan jättänyt. Mutta olen muistellut ja rakastanut pakahtumiseen saakka. Isäni ääni on nauranut kanssani, kuunnellut Elvis covereita, tanssinut kesäillassa, juonut punaviiniä ja valitellut kihtiä. Rakas. 


Arki. Ole minulle hellä. Anna armoa ja ota minut sellaisena kuin olen. Älä pakota kiireeseen ja pimeään. Anna valoni loistaa. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun isäni otti ja kuoli. Lyhyt tuntojen purkaus.

-
 On sanomattakin selvää, että elämäni on muuttunut. Mutta jotenkin jännästi... se ei ole muuttunut. Istun tässä sohvalla läppäri sylissäni, kuten ennenkin. Arki rullaa kotona, koulussa, töissä, kuten ennenkin. Koira on oma suloinen itsensä, lapsi ruinaa uutta skuuttia, ruoka porisee hellalla ja mikään ei ole muuttunut. Isäni nukkui pois. Lähti saappaat jalassa, kuten sanotaan. Jos jostain, niin siitä olen onnellinen. Ei pitkittynyttä kärsimystä, ei tuskaa jota ei pysty käsittelemään, ei sairaanloista yksinäisyyttä. Vain kuolema, joka vei mennessään. Lähes kerralla.  Varmasti jokainen haluaa lähteä saappaat jalassa, mutta faija ansaitsi sen. Kaiken sen jälkeen. Kaiken kokemansa ja elämänsä jälkeen. Hänen elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Ei helppoa, eikä kotoisaa. Eihän kenenkään elämä ole, mutta faija sai kyllä tarpeeksi paskaa niskaansa. Sairauksia, taloushuolia, konkursseja ja mitä vielä. Faija rakasti Elvistä ja aurinkoa. Elviksen kokoomalevy ajautui joskus minulle ja kuuntelin
Lue lisää

Kohti tuntematonta ja sen yli!

-
 Meidän sohva on mulle tuttu. Meidän nojatuoli on mulle tuttu. Vuoteessa on mun jälki. Vitriinissä mun mummokupit. Panikoin ja hyperventiloin. Olen tehnyt päätöksen yhdessä muun perheen kanssa ja silti pelkään, että se oli suurin virhe ikinä.  Aloitan tämän tarinan alusta. Vuosia sitten asuimme Espoossa, Matinkylässä. Onnellisesti, mutta ahtaasti. Ahtaudesta inspiroituneena ostimme talon Kirkkonummelta.  Ehdimme asua Kirkkonummella onnellisesti ja tilavasti puolitoista vuotta, kun talomme osoittautui asumiskelvottomaksi. Onni loppui siihen. Ja tila. Muutimme evakkoon pieneen kolmioon Kirkkonummen keskustaan. Siitä kävi onnen kantamoinen (vai kävikö?) ja pääsimme muuttamaan erillistaloon, jossa oli enemmän tilaa, mutta ei tarpeeksi. Kirkkonummella edelleen. Mutta sitten kävi kuin kävi ja meidän vuokrasopimus päättyi siihen, että omistaja möi talon. Meille jäi luu käteen, mutta saimme kuin saimmekin toisen asunnon tilalle. Yhtä kokoinen ja Kirkkonummella, mutta edelleen pieni, evakkoasun
Lue lisää

Äidille. Rakkaimmalle.

-
Maailma tuntuu nyt niin epäoikeudenmukaiselta. Sattuu niin, etten voi hengittää ilman vihlovaa kipua. En voi uskoa todeksi sitä, että äitini on poissa. Olen vereslihalla ja niin yksinäinen. Vaikka ympärilläni on paljon ihmisiä, vain jokunen ymmärtää miltä tämä tuntuu, vaikka jokaisen kipu onkin erilaista.  Sinun tyhjä sohvankulmasi. Istuin siihen tänään. Oli kuin se olisi vielä ollut lämmin. Siihen on painunut sinun jälkesi. Tunnustelin sitä. Yritin aistia sinua. Yritin kaivaa mieleni lokeroista muiston sinusta eläväksi. Mutta sinä et enää tule takaisin.  Hymyilit sunnuntaina. Olit huolissasi asioista ja ehkä koit yksinäisyyttä, mutta sanoit rakastavasi minua. Ja minä sanoin rakastavani sinua. Kuulen äänesi. Näen sinut silmissäni, sielussani. Kuulen lohdulliset sanasi. Näen suuren sydämesi.  Olen ehkä väsynyt ja tuskainen. Mutta en halua. En halua tuntea tätä tunnetta. Tätä musertavaa tunnetta. En halua.  Älykkäin nainen päällä maan on mennyt. Mennyt pilven reunalle honeyn viereen. Suo
Lue lisää