Syksy. Mielen päämäärätöntä meteliä.

 Rapa kerääntyy pikkukoiran turkkiin. Huokaisen. Sataa vettä ja on kylmä. Ei niin kylmä, etteikö koira haluaisi pissille, mutta niin märkää, ettei pissilenkki ole kovinkaan pitkä. Itse voisin kävellä sateessakin. En ole sokerista vaikka makea olenkin!

Ahdistus on syöpynyt sisääni ja muuttaa muotoaan joka päivä. Valoa tunnelin päässä? Ehkä, en tiedä vielä. Tai tiedän. On sitä. En ole persoonaltani sellainen, että jäisin kiinni asioihin. Menen eteenpäin aina. Ja tässäkin surussa ja ikävässä aikanani kyllä.

Kunpa olisi kevät! Kaikki alkaisi vasta kukoistamaan ja kasvamaan. Minä olen kesän lapsi. Kirjaimellisesti. Mutta kevät on ihanaa aikaa. Vihreän eri sävyt hemmottelevat näköhermoja ja huumaavat kevään tuoksut tuntuvat sielussa asti. Kukka kasvaa nurmikon seassa tai kallion rakosessa. Ihailen niitä. Ne taistelevat tiensä valoon vaikeimmassakin paikassa. Ja kukoistavat karusta ympäristöstä huolimatta. 

Syksy taas. Rakastan sitä, kun ruska valtaa alaa. Kun tuuli puhaltaa lehdet naamalle ja hiekka pölisee niiden alla. Kun lehdet tippuvat puista, alkaa luonto näyttää minun mieleltäni. Riisutulta ja yksinäiseltä. Riivatulta ja tyhjältä. Voisin sanoa, että tyhjältä taululta, mutta minusta ei tunnu siltä. Minusta tuntuu siltä kuin olisin taulu täynnä kaikkia maailman värejä sekaisin. Niin sekaisin, että se muistuttaa enää mustaa aukkoa. Tai sitten tätä tyttäreni tekemää kuvaa. Kuva on kuin minä. Minua revitään joka suuntaan ohuilla langoilla. Langat on niin ohuita, että ne voivat katketa milloin vain ja se pelottaa minua. Vaikka ehkä langan katkeaminen olisi parempi. Parempi niin, että olisin vapaampi. 

Mutta rakas pieni koirani. Sen märkä kuono lohduttaa ja ilostuttaa minua joka päivä. Se oli mutsin yksi lempi koirista. Se oli tassuterapeutti, joka lohdutti mutsiakin niinä vaikeina aikoina, kun maailma tuntui todella hankalalta ja epäoikeudenmukaiselta. Mutsi oli Lulun kummitäti. Ihana sellainen. Rakas. Kuvassa olemme juuri löytäneet kivan metsän täältä leppävaarasta.


Olen päässyt niin monen asian yli. Jättänyt taakseni ja mennyt eteenpäin kivusta huolimatta. Miksi en onnistuisi nytkin. Onhan minulla maailman paras tassuterapeutti ja perheeni. Läheiseni. Onhan minulla. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun isäni otti ja kuoli. Lyhyt tuntojen purkaus.

Kohti tuntematonta ja sen yli!

Lenille.