tiistai 17. syyskuuta 2013

ISO, Pekka Hiltunen

Ystäväni töytäisi kevyesti minua uuden Pekka Hiltusen kirjan suuntaan.
Eipä ollut vaikea homma, sillä minä pidän Pekasta paljon. Hänellä on kyky kirjoittaa ja hän tekee aina loistavaa taustatyötä.

Siispä näppäsin Elisa Kirjan sovelluksen auki ja kävin hankkimassa itselleni ISO -nimisen kirijan.
Tässä aiheesta kirjoittamani arvostelu.

Nyt kun lukemisesta on aikaa muutama viikko, niin ajatuksen soljuvat vähän helpommin. Kirja oli mielestäni järisyttävä.
Sen lisäksi, että se sisälsi valtavan määrän tutkittua faktaa ja oikoi paatuneita, vääräksi väännettyjä käsityksiämme asioista, niin siihen oli hämmentävän helppo samaistua.

Ei ollut pienintäkään ongelmaa nähdä itseään 136 kiloisena, suurena naisena, jonka päivän painajainen on mäen ylös nouseminen ja pikkupojan haukkunnan kuuleminen. Ei ollut hetkeäkään ongelmallista kuvitella itsensä makaamaan iltaisin ja öisin sänkyyn ja mielukuvituksissaan puhumaan suunsa puhtaaksi. Valikoiden sanansa huolella ja perustaen puheensa tutkittuun faktaan.

Hyvä kirja. Voin väittää, että moni "hoikkakin" ihminen tuntee samanlaisia asioita kuin tässä kirjassa. vain siksi, että yhteiskuntamme on mitä on. Ei se pahalla, mutta ei se hyvälläkään. Me rakastamme niitä perkeleen kaavoja ja taulukoita niin paljon! Ihan kuin elämää ei voisi elää ilman kaavaa tai taulukkoa?!

Että näin. Hyvä kirja, hyvä Pekka. Lisää maltilla odotellen,
Elli-Jasmiini

Minun rikkinäiset ihmiset

Minun rikkinäiset ihmiseni

Ajattelen teitä. Joka päivä, monesti

Halaan teitä ajatuksissani ja pitelen sylissäni

Annan teille aikaa vain olla ja itkeä, nauraa tai huutaa

Mielessäni. Olen tässä teidän vieressä koko ajan

En päästä kädestänne irti, vaikka niin voisitte luulla

En pakota teitä mihinkään, mutta haluan, että tiedätte;

Olen tässä. Pidän teitä sylissäni ja halaan ajatuksissani

Olen tässä ja autan teitä korjaamaan omat rikkinäiset sielunne

En voi pelastaa teitä, se teidän täytyy tehdä itse, mutta olen tässä ja pitelen teitä sylissäni

Autan teitä. Pitelen teitä sylissäni.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Sulje minut syliisi syksy!



Rakastan tätä. Tätä maan tuoksua. Ilma on vielä viileä, vaikka aurinko on jo noussut. Sen säteet eivät jaksa enää lämmittä minua, eikä luontoa joka on riippuvainen sen valosta, elämän eliksiiristä.


Laskeudun sammaloituneet portaat laaksoon ja silmieni eteen avautuu suurten tammien värittämä nuori syksy. Askeleeni ovat pehmeät polulla, jonka varteen on noussut sieniä. Kävelen hitaasti ja hengitän syvään. Vedän ilmaa sisään rauhallisesti ja lasken sen ulos harkiten. Hengitän.


Maa valmistautuu talveen. Se järjestää esityksen jollaista ei ole ennen nähty. Sen värit leiskuvat upean punaisina ja keltaisina, oranssina ja vihreänä puiden ja pensaiden latvoissa, ja oksat keräävät kaiken vihreän itseensä suojaan talvelta. Maa ei masennu talvesta, vaan on ylpeä loistostaan lumentuloon saakka jolloin se painuu uneen, kunnes kevät sen jälleen herättää.


Kävelen suuren tammen juurelle. Sen varsi on niin jylhä, etten yllä halaamaan sitä. Kurotan käteni sen ympärille siitäkin huolimatta ja pysähdyn tuntemaan.


Puun karhea pinta tuntuu lämpimältä poskeani vasten. Nenä kerää kirjon erilaisia tuoksuja ja kannustaa hengittämään syvään uudelleen ja uudelleen. Puristan käsiäni tiukempaan ja tunnen puunrungon vartaloani vasten suurena ja voimakkaana. Se on kestänyt kaiken, minkä elämä on sen eteen heittänyt. Tässä se seisoo vaikka myrskyt on sitä riepotelleet ja ihmiset kaltoin kohdelleet.


Puu antaa minulle voimaa. Maa antaa minulle voimaa. Sulje minut syliisi syksy! Anna minulle voimaa jaksaa pitkä ja pimeä talvi. Minä kerään itseeni sinun kauneutta ja energiaa, kuten puut vihreyttä oksillensa. Minä suojaan itseni talvelta sinun tuoksuillasi ja muistoillasi. Kannan itseni vahvana kuin puusi runko ja kestän myrskyjen tuulet kuten pikkuruiset ihmeesi ruohon alla piilossa.


Sulje minut syliisi syksy! Anna minulle voimaa. Herään keväällä maan kanssa uudelleen ja luota minuun, rakastan sinua taas, kun tulet ja suljet minut syliisi.



torstai 12. syyskuuta 2013

Tumman veden päällä ja Elisa Kirja

Yksi uusi, järisyttävä lukukokemus. Tumman veden päällä. Arvostelun voit lukaista Elisa Kirjan sivuilta täältä.

Peter on minusta hyvä näyttelijä. Näin Peterin erinomaisuuden ensimmäistä kertää muistaakseni Koirankynnen leikkaajassa. Mainio leffa ja upeaa näyttelijän työtä.

En kuitenkaan valinnut kirjaa pelkästään taiteilijan itsensä vuoksi. Valitsin sen siksi, koska minusta tuntui, että siinä voisi olla jotain sanottavaa. Jotain mikä voisi koskettaa. En kuitenkaan halunnut ladata siihen mitään odotuksia.

Vaikka taustalla laulavat linnut piristivät lukukokemusta ja joskus katuporan yllättävä ääni huvitti hieman, ei se vienyt pois sitä jäätävän intensiivistä tunnelmaa, jonka taiteilija loi omalla tummalla äänellään.

Kuuntelin kirjan nopeasti. Keksin tekosyitä, jotta voisin kuunnella sitä vielä vähän ja unohdin syödä, kun jumituin tunnelmaan.

Yksi kirjan parhaista henkilöhahmoista oli Peten isoisä. Mahtava ukko! Mieletön mielikuvitus ja järkkymätön luotettavuus sekä rakkaus lapsia kohtaan.

Kuten kirjoittamassani arvostelussa kerron, niin kirja sai minussa aikaan tunteen, että haluan olla lapsilleni luotettava aikuinen. Haluan olla sitä kaikille lapsille. Rakastan niin hyvin kuin suinkin voin ja toivon, että se auttaa jaksamaan tässä melko kierossa maailmassa.

Ehkäpä katson elokuvankin, kuka tietää, mutta ennen kuin sinä menet sen katsomaan... lue kirja.


perjantai 30. elokuuta 2013

Fitimpää hifistelyä ruokaongelmaisittain

Olen terve. Niin minulle on sanottu. Olen ennenkin avautunut tästä aiheesta.
Olen siis terve. Minut on testattu monesti erilaisilla testeillä. Ainoa, mikä minulta löytyi joskus, oli lisämunuaisen vajaatoiminta, joka korjaantui (lääkärin mukaan) sillä, että pienensin liian suurta D-vitamiiniannostani. 

Minulla ei ole:
Diabetes
Reuma
Syöpä
Vatsakatari
Aivokasvain
Taimitäänmuutakaan

Silti minulla on lähes joka päivä särkyjä ja kipuja. Yleensä päässä, mutta se onkin migreeni eikä sitä voi sairaudeksi kutsua. Se vain on. 
Sen lisäksi vatsani ei ole kunnossa ja se aiheuttaa minulle päivittäin ihan typeriä oireita. Esim. että minua oksettaa , pyörryttää ja hikoiluttaa. 
Ja sitten viimeisenä nivelet. Voi, että minä tykkään näistä minun nivelistä! Niitä juilii niin mahdottomasti.

En myöskään ole vielä löytänyt liikunnalle kultaista keskilinjaa. En voi olla liikkumatta, koska se lisää kipujani. En myöskään voi liikkua, koska se rikkoo paikkani. Olen tulehdusaltis ja lihakseni tulehtuvat todella herkästi liikunnan vuoksi.

Mutta hey! Mä olen terve. Lääkärit sanoo niin.

Olen ottanut ohjat omiin käsiin. Olen kyllästynyt oireiden hoitamiseen ja siihen, ettei kukaan halua selvittää syytä. En ole lääkäri, eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin kokeilla ja odottaa. Tämä on pitkäpiimäistä hommaa, mutta se on tehtävä.
Siis etsin minulle sopivia ruoka-aineita ja liikuntamuotoja sekä elämäntyyliä. Toivon, että se riittää ja joskus pääsen irti särkylääkkeistä.

Nyt olen viikon kuurilla. Kokeilen kikkakolmosta ja puhdistan viikon ajan kroppaa tehokkaasti. Sen jälkeen pitäisi vielä parikymmentä päivää jatkaa kokeilua vähän kevyemmin. En vielä yhtään osaa sanoa mikä tämän tulos voisi olla, mutta pakkohan tässä on jotain yrittää. En ruodi tässä tätä tarkemmin. Tämä on toisten mielestä humpuukia ja toisten mielestä tie fitimpään elämään. Minä en vielä tiedä.

Jos tämä toimii niin kiva jos ei niin so not. Uutta testiä putkeen. 
Toivoisin, että löytäisin ratkaisun ihan luonnon omista tuotteista, eikä minun tarvitsisi ostaa lääketehtaiden ylihinnoittelemia tuotteita tai lisäravinteita. Toivoisin, että pinaatin voisi syödä pinaattina ja parsakaalin parsakaalina ja se riittäisi. Voin toivoa liikoja, varsinkin niin kauan kun suolistoni on mitä on. 

Toivoisin, että joskus voisin lopettaa tämän hifistelyn, ja meidän perheellä olisi hyvä perusrutiini ruoassa nykyisen hankalan, jatkuvan muutoksen sijaan. Tyttäreni pitää nykyisin välttää gluteenia joten meillä syödään gluteenitonta, vähähiilihydraattisen ja vähämaitoisen lisäksi. Vaikeampiakin ruokaperheitä varmasti on, mutta tässä on meille ihan tarpeeksi soveltamista. 

Jatkuva ruoan ajattelu on väsyttävää. Toivon, että löydämme oikeat asiat ja opimme käyttämään niitä niin, että siitä tulee vakituinen osa elämää. Niin, että kaupassakäynti sujuu rutiinilla ja ruoanlaitto on helppoa.


Toivon.

torstai 15. elokuuta 2013

A Beatiful body -haaste

Haha...

Luin haasteesta Mami Go Go Mintun blogista. Ja tunnustan. Sosiaalinen media työnsi tämän syliini.
Koska olen äiti ja minussa virtaa tiukan feminisin verta, löytyy minusta hitusen rohkeutta ja ripaus hulluutta.

Olen kolmekymmentäneljävuotias joskus kiukkuinen kolmen lapsen äiti. Olen korviani myöten rakastunut vaimo ja nainen, jolla on unelmia ja tavoitteita. Minä olen itsetuntoani ja rohkeuttani etsivä ihminen. Joskus olen rohkea, kaunis, itsevarma ja joskus taas hormonimyrskyissä kamppaileva yksinäinen nainen, joka ei tiedä miltä näyttää ja kuulostaa.

Olen laihduttanut teini-ikäisestä asti. Äitini ei koskaan minua rumaksi opettanut vaan yhteiskunta, kaverit, koulu, elämä. Kaikki oli hyvin, kunnes koulun vessassa luokkakaverit sanoivat, että tukka haisee pahalta ja se on likainen, vaikka olin sen edellisenä iltana pessyt. Sen jälkeen olen pessyt hiukseni pilalle ja minusta on kasvanut neuroottinen puhtausfriikki. Sen jälkeen keksin, että ulkonäöllä on väliä ja uskomaton elämä väärien vaatteiden ja oman tyylin etsimisessä on kuluttanut minut puhki ja tehnyt minusta tällaisen kun nyt olen.

Mutta vaikka elämä on laiffii, niin se on kaikesta huolimatta tehnyt minusta kauniin ja antanut minulle kolme kuvankaunista lasta. Se on muokannut vartalostani sellaisen kun se on ja arvatkaa mitä... se on ihan tavallinen. Se on oikeastaan kaunis ja ennen kaikkea se on kohtuullisen terve ja se on minun.

Olen aina ollut vähän jeesustelija. "Minä en laihduta... syön vain tiedostavasti" tai "jos en kelpaa näin niin sitten en kelpaa". Oikeasti, ihan aikuisten oikeesti ja rehellisen kipeästi minä laihdutin. Minä en myöskään ole hyväksynyt itse itseäni tällaisena ja olen joka kerta kauhuissani, kun vartaloni joutuu ihan minkälaisen tahansa huomion kohteeksi.

Kammoan miehiä jotka kohteliaisuuksissaan sanoo että näytät kivalta ja järkytyn suuresti, jos joku yrittää iskeä tai vilkaisee niitä paikkoja, jotka ei hänelle kuulu.
Johtuuko se huonosta omastatunnosta vai mistä, en tiedä, mutta toivon tyttärelleni vähän parempaa otetta elämään. Toivoisin, ettei hän rakenna koko palettia vartalonsa päälle, vaan unohtaa edes joskus sen ja elää elämää täysillä nauttien. Toivoisin, ettei hän murehtisi makkaroitaan ja surullisena huomaan, että hän tekee sitä nyt jo. Ja arvatkaa mitä... minä olen sen hänelle opettanut. Osittain vahingossa, osittain tarkoituksella.

Mutta siinä kun minä opettelen edelleen elämää ja oikein olemista, tyttäreni kasvaa sivussa aikuiseksi. Halusin tai en, hän poimii valittuja asioita ja ottaa ne elämän ohjeekseen. Hän ei kysy minulta siitä, vaan tekee päätöksensä itse ja alitajuisesti. Minä voin vain toivoa parasta ja uskoa häneen kuin vuoreen.

Niipä olen esimerkkinä ja vaikka en niin välitäkään poseeraamisesta niin tässä niitä nyt on. Tänä aamuna otettuja kuvia minusta tällaisena kuin olen. Teen tämän itseni takia, mutta ennen kaikkea kaikkien naisten takia. Äitien, tyttärien, naisten. Mummojen, mammojen, missien ja unelmaprinssien vuoksi.
Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. On oikeus olla timmikroppainen. On oikeus olla kehitysvammainen ja erilainen. Erinäköinen ja toisen värinen. On oikeus olla samanlainen ja hukkua massaan. On oikeus olla lihava tai liian laiha. On oikeus olla onnellinen.


Minä olen onnellinen. Tällaisena. Vaikka joka päivä ajattelen vääriä asioita ja vähättelen olemistani. Vaikka joka päivä laihdutan, ahdistun, innostun ja häpeän. Vaikka olen ylpeä itsestäni ja rehellinen. Vaikka valehtelen itselleni ja tunnustan kohta peililleni. Olen onnellinen.


Tuijotan nytkin ruutua ja ihmettelen, olenko oikeasti tekemässä tätä. Laitanko oikeasti kuvani jakoon. Kaikki vanhat möröt näkevät minut nyt. Tämä tulee varmasti minua vastaan jossakin. Joku nostaa tämän ja kääntää sen minua vastaan. Kestänkö sen? Onko minusta tähän?

On.

maanantai 12. elokuuta 2013

Garden dreams...

Minulla on ollut unelma. Sellainen vaatimaton unelma puutarhasta. 
Olen onnellisessa asemassa, kun unelmani on toteutunut ja minulla on nyt puutarha. 
Puutarhani on sellainen, ettei se ole minun puutarhani. 
Se on kaunis ja olisi vielä kauniimpi jos sitä joku hoitaisin.


Puutarhassani on sellaisia yksityiskohtia kyllä, jotka ovat minun, kuten nuo lyhdyt. Niistä minä pidän ja niitä puutarhaan pääsee vielä monta kappaletta.


Ruusuja puutarhassani on paljon. Ne on hämmentävän kauniita ja siitä löytyy ihmeellisistä paikoista. Minä en kuitenkaan ehdi hoitamaan ruusuja, niinpä ne valitettavasti jäävät tämän kesän ihmeeksi. 
Muutama kuva niistä nyt kuitenkin, ettei ihan pääse unohtumaan. Voi, kunpa osaisin ottaa niistä vähän parempia kuvia. Aurinkoa odotellessa, pari vähän huonompaa kuvaa.


Tämä tuoli on niitä minun yksityiskohtia... tuossa nurkkauksessa ei olekaan yhtään kukkivaa ruusua. Yksi yrittää työntää uutta oksaa, mutta senkin kaivan tässä syksyn mittaa pois.


Minulla ei ole näille kauniille kukkasille aikaa. Puutarha on tällä hetkellä runsas ja valtavan monimuotoinen sekä työläs. Ensi kesänä se on yksinkertainen, helppohoitoinen ja keskeneräinen.


Jos vain olisi aikaa nyppiä kaikki nuupahtaneet kukat. Nämä olisivat tosi upeita. Ja jospa olisi aikaa repiä ruusuihin kuulumattomat köynnökset, jotta niillä olisi tilaa kukkia ja loistaa.


Mutta niin kauan kun tätä loistoa on, siitä tulisi nauttia. Tulen siis istumaan täällä vielä useasti ja annan tuoksujen huumata. Aion sytytellä kynttilöitä moniin lyhtyihini pitkin puutarhaa ja käyskennellä siellä rauhassa tunnustelen syksyä ja viimeisiä lämpimiä iltoja.


Puutarhan uusi ilme on vähän vähemmän etanaystävällinen, mutta en niitä ala myrkyttämään. Ne nyt sattuvat olemaan täällä vakituisia asukkaita ja niiden kanssa on elettävä. 


Muutaman uuden lyhdyn hankin. Vahoja ruosteisia käytän niin kauan, kunnes ne eivät enää pysy kasassa. Tällä hetkellä puutarhassani on seitsemän lyhtyä, mutta kun syksy kääntyy talveen niitä on tusina lisää.


Ystävämme PikkuHerra Tammi saa jäädä paikoilleen rinteeseen. Sen kohtalo voi kuitenkin vielä muuttua, sillä pihassa on valvata vanha vaahtera joka pudottaa lehtensä kohta. Kun sen lehtisato on korjattu, voi olla, että kaikki lehtipuut saa kyytiä...


Suojassa pahalta maailmalta.


Näköesteenä naapuriin on nämä yli kaksi metriä korkealle kasvavat ihanat. Nämä saavat varmasti jäädä. Nämä on nätimpiä kun naapuri.

Puutarha saa kokonaan uuden ilmeen. Monta pensasta poistuu ja lähes kaikki ruusut kaivetaan ylös maasta. Vanhat muumioituneet omenapuut kaadetaan ja joitain muita puita. Luumupuut saavat jäädä sen suuren vaahteran seuraksi ja ehkäpä muutama havupuu.
Pioneistakaan en halua luopua, sillä ne ovat upeita. 
Vähän harmittaa, että kaikki se työ jonka joku on nähnyt tämän upean puutarhan eteen, päätyy biojätteeseen ja kiukaan alle, mutta onhan tästä tehtävä sellainen, että minä tulen sen kanssa toimeen.

Mutta siitäpä tulee entistä ehompi ja minun näköiseni. Se tulee pärjäämään ilman hoitoa kuukauden kesässä ja se näyttäytyy syksyllä upeimmillaan värikkäänä ja runsaana.



Loputon olo, loputon.

Päivästä päivään. Levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin. Siltä musta nyt tuntuu. Marttyyrilta, levottomalta tuhkimolta. Ilta pimenee hi...