Magnesiumia, kalaöljyä ja kavaa.

Nyt se sitten onnistui. Ensimmäinen tilaus iHerbistä. Tilasin kasan teetä, magnesiumia ja vähän pirtelöaineksia. Kivaa. Odotan tuotteita innolla.
Löysin iHerbin blogin kautta. Aika paljon asiaa pelkästä iHerbistä. Paljon arvioita ja mainontaa. Ihan hyvää infoa mielestäni. Pitää muistaa tietysti ne omat jutut eikä sokeana rynnätä toisen arvioiden mukaan. Kiitos tälle kirjoittajalle, että esitteli minulle iHerbin ja sen mainioita tuotteita.
Olen saanut itseni innostumaan taas enemmän hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Olen itse yliherkkä hiilihydraateilla ja voin huonosti jos syön niitä jatkuvasti. Unohdin sen hetkeksi ja palasin syömään leipää joka päivä. Löysin itseni jälleen ihmettelemästä lanteille ja lapaluiden päälle kertyviä makkaroita ja ennen kaikkea jatkuvia migreeneitä sekä vatsan poltetta. Taas ravattiin lääkärissä jos minkälaisesta vaivasta. Väliin vähän odotusaikaa ja raskauskiloja. Sitten kuin jostain ihmeenkumman syystä muistin taas mistä tässä kaikessa on kyse. Hiilihydraateista. Oikeasta ruokavaliosta.
Ja niin on Elli taas Elli. Ei särje päätä ja alkaa poltteet olla poissa. Pikkuhiljaa alkaa olla taas hyvä olla ja se näkyy.

Hyvinvointi kuuluu vakiounelmiini. Se, että jaksaa temuta lasten kanssa ilman kuolettavaa hengästymistä. Että se temuaminen ei pääty siihen, että lapset vinkuu vielä jatkamaan kun itse ei enää vain pysty.  Että ylipäätään jaksaa kiinnostua lapsista ja heidän leikeistä. Se, että päätä ei särje. Että kipu ei ole pysyvä olotila. Pystyn puhumaan mongertamatta, itkemättä ja oksentamatta. Ihanaa.
Toki siihen omaan hyvinvointiin ja vakiounelmaan kuuluu liikkuminen. Liikunnan pitää olla mukavaa ja tuntua kevyeltä. Inhoan sitä kun voimat loppuu. Vihaan sitä kun joka paikkaan sattuu ja on ihan lopussa. Juoksun pitää luistaa ja jalan nousta. Haluan jaksaa repiä purjeita ylös ja veivata. Se on upea tunne kun on voimaa. Kun jaksaa. Ei tarvitse ponnistella kohtuuttoman paljon.

Niin, mistä siis unelmoin?
Onnesta.

ps. jos jollakulla tulee tarvetta tilata iHerbistä ihan ekaa kertaa niin käyttäkää toki tämän MAV460 koodin tuoma alennus viisi dollaria. Samalla autatte minua tilaamaan pikkusen edullisemmin seuraavat tuotteet. Niin ja saatte itse samanlaisen koodin kun tilaatte joten sitä sitten jakelemaan ja hinta putoaa. =)

Kommentit

Suositut tekstit