Kevät kolkuttaa oveen ja pienet noidat pyörii kaduilla oksineen. Yksinäinen oksa meidän pöydällä odottaa auringonnousua. Olen koko viikonlopun ollut harmillisen alakuloinen. Lastani turhaan sättien olen kyynelin pyytänyt anteeksi. Kaunis lapseni on halannut ja kyynelehtinyt kanssani. Pikkuinen on puristanut lujaan otteeseen ja kuiskutellut korvaani. Rakkaani on silittänyt kämmentä ja suudellut kaulaani. Uljas nuorimies on ymmärtäväisesti hyväksynyt tunteeni ja lumenvalkea yksinäinen kissa on pitänyt öisin surulleni seuraa.
Herään öisin siihen kun lapsistani vanhin ja pehmein itkee yksin ikkunalla menetettyä ystäväänsä ja elämänkumppaniaan. Olemme itkeneet suolaisia kyyneleitä pimeässä huoneessa. Kuunnelleet unentuoksuisia rakkaitamme ja uskoneet siihen, että selviämme tästä.
Kuuntelin Kuninkaan kanssa viimeisenä päivänä Bo Kaspers Orkeser ja albumia New Orleans erityisesti. Suosittelen sitä lämmöllä.
Olen onnellinen vaikka olen surullinen. Minua rakastetaan. Minä rakastan.
http://bokaspers.com/
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
"I got no roots..." soitin toistaa. Mun sisällä sykkii jokin, en ole ihan varma mikä. Musta tuntuu, että mun on pakko kirjoittaa j...
-
Kaiken kauheuden keskellä on kauneutta. Sellaista, joka jää usein näkemättä. Teen työtä ihmisten kanssa. Sellaisten, jotka ovat heikoimmassa... -
Sanoin sulle, että rakastan, mutta en tiennyt, ettei enää koskaan nähtäisi. En kuulisi sun ääntä, en laulaisi sun kanssa, en enää ikinä söis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti