Mä mietin. Sitten harkkapaikasta. Syyllisyydestä ja hyvästä fiiliksestä. Vähän kuolemaa ja sikana elämää.

Todella pitkästä aikaa olen innoissani ja hyvällä tuulella. Tunnen itseni energiseksi ja draivi on hyvä.

Mutta kaikilla ei ole niin ja tunnen lievää syyllisyyttä asiasta. 

Ympärilläni on ihmisiä, jotka surevat ja ovat alakuloisia, jopa masentuneita. Ahdistuneita ja kokevat yksinäisyyttä. Millä oikeudella minä en tunne niin? Haluaisin puristaa jokaista ja ottaa syliin. Silittää päätä ja lohduttaa, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi.

Olen menettänyt rakkaista rakkaimman isäni. Tapahtumat ovat järkyttäviä ja synkkiä. Niin synkkiä, että vakuutusyhtiölle sisareni kirjailemassa kirjeessä läpikäydyt muistot tulvahtivat sieluuni kammottavalla voimalla. Voima olkoon kanssasi sisko. Teet arvokasta työtä läheistesi eteen.  

Mutta ei. En tunne suurta tuskaa tai ahdistusta. Suruakin vain ajoittain. Pelkään, että tilanne muuttuu jossain vaiheessa. Itken kännipäissäni räkä poskella  kaiken ulos tilanteessa, jossa se ei ole soveliasta. Tai sitten hajoan atomeiksi nanosekunnissa, enkä pysty suoriutumaan arjesta pitkään aikaan.

Syyllisyyden kanssa kamppailen kyllä, mutta samalla olen erittäin iloinen siitä, että minulla on ennemmin hyvä olo, kuin paska fiilis. 

Hyvä oloni johtuu mahtavasta työyhteisöstä jossa saan nyt suorittaa harjoitteluani. Esimies liidaa äärimmäisen rentoa, ammattitaitoista, hauskaa ja empaattista porukkaa. Lisää positiivisia synonyymeja olisi vaikka millä ja mitalla. Toinen seikka on tuleva harkka MTKL:ssa. Saan kunnian olla mukana tekemässä jännittäviä, uusia ja ihania juttuja. Niistä lähempänä enemmän. Lisäksi ohjaajanani on erittäin pätevä ja positiivinen ihminen. Hän osaa nostaa itsetuntoani kummallisesti muutamilla sanoilla ja sai minut tänäänkin tuntemaan itseni arvokkaaksi ja tärkeäksi. Lisäksi on kesä ja kärpäset. Opinnot sujuu ja koira on söpö.

Joskus ajattelen, että tunnen syyllisyyttä vain siksi, että pitää tuntea. Mutta ei se ole niin. Tunnen ihan aitoa syyllisyyttä ja surua, mutta olen niin hyvin lääkitty, etten syöksy enää päistikkaa alakuloon. Ei mikään ole varmaa. Ei edes se, että suren arvokkaasti. Mutta surenko arvokkaasti? Mikä on edes arvokkaasti suremista? 


Kommentit

Suositut tekstit