Vanhuus yllättää

 Radio pauhaa makuuhuoneessa. Tv olohuoneessa. Selaan kännykkää, enkä mieti. Sitten se tulee mieleen.

Mutsi on vanhus. Milloin niin kävi? Miksi niin kävi ja miksi hänellä on kipuja?

Mutsi on ollut tervein ja upein ihminen ketä tunnen. Mutsilla ei ole ennen tätä ollut kipuja. Ei flunssaa kummempaa. Sitäkin harvoin. 

Nyt hän kulkee kyyryssä, jos kulkee. Istuu sohvalla ja juttelee kuten ennen, mutta jotain on muuttunut. Mutsista on tullut vanhus. Enkä minä ole huomannut sitä. Totuus lävähti kasvoille, kun faija nukkui pois. 

Silloin tajusin mihin maailmaan olemme ajautumassa. Olemme ajautumassa tai ajautuneet siihen pisteeseen, missä oma elämä alkaa tuntua toisarvoiselta ja pelottavalta. Missä kaikki ajatukset pyörivät mutsin luona. 

Mutsi nauraa makuuhuoneessa ja puhuu puhelimessa ystävättärensä kanssa. Kuuntelen hänen nauruaan ja sydämessäni läikähtää onni. Hänen huumorintajunsa on säilynyt kivuista huolimatta. Mun mutsi on maailman hauskin tyyppi!

Muistan miten kipulääkkeiden viemä terä palautui ja vitsit suihkivat pitkin huoneen seiniä. Ihanaa! Ihana nauraa hänen kanssaan. Sitä ei vanhuus ole poistanut.

Vanhempieni vanhuus on ollut minulle sokea piste. En ole halunnut ajatella sitä ja vaikka totuus on läpsinyt minua poskille jo vähän aikaa, olen vältellyt sitä tehokkaasti. Nyt. Ei ole enää paluuta. 

En kuitenkaa enää pelkää sitä. Huomaan ajattelevani kuinka onnekas olen. Saan kokea mutsin vanhuuden. Kaikille ei sitä iloa suoda. Mutsin vanhuus on siunaus sillä se helpottaa mm. omaan vanhenemiseeni liittyviä pelkoja ja epäilyksiä. 

Mutsi. Rohkea ja ihana nainen. Nainen, joka ei pelkää. Joka kohtaa oman vanhuutensa arvokkaasti ja rohkeasti. Mutsi on vanhus ja rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on. Naurava, viisas ja rakastettava vanhus.