Kaksi jalkaa ja kaksi kättä

Mielessä lepää ajatus siitä, että olen kykenevä ihminen, vaikka joskus tuntuu, etten ole. Samettisen pehmeä ääni kaiuttimista laulaa jotain suloista, enkä saata olla ajattelematta menetettyjä rakkaitani. Ajatus kiertää, velloo ja ryömii. En pääse irti. Yritän kaikkeni noustakseni täältä. Olen kuilun partaalla sukeltamassa liian syvään päätyyn. Vain kaksi jalkaa ja kaksi kättä pitää minut tässä maailmassa. Pidän niillä tiukasti kiinni kuilun reunassa kasvavasta puusta ja toivon ihan helvetisti, että se ei repeä juuriltaan.

Mahassa kouristelee. Silmiä kirvelee. Keuhkoissa polttelee. Ikävä.

Viime päivät on olleet tunteiden sekameteliä. Olen tuntenut kaikki tunteet mitä vain maailman kirjoissa on lueteltu. 

Olen ollut kykenevä ihminen, mutta juuri nyt kykyni on kadoksissa. En osaakaan ottaa itseäni irti tästä piinasta. 

Ikävä ei kuole koskaan, mutta se muuttaa itseään siedettävämmäksi ajan kanssa. Uskon ja tiedän niin. 

Kykenisinkö rikkomaan hiljaisuuden ja tarttumaan hetkeen? Ajattelin niin ja päätin, että minä pystyn. Ja silti nyt tuntuu siltä, että koko maailmani on vaarassa hukkua perkeleen alle. 

Olen sekava ja puhun nyt kaikesta yhtä aikaa. Antakaa se anteeksi. Jatkossa lupaan olla yhtä sekava ja loputtoman surumielinen. Ja paskat. Oikeasti olen posi. Täällä olen vain itseäni varten. Päätökset, ikävä, elämä. Kaikki suloisesti sekaisin.

Anteeksi ja kiitos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun isäni otti ja kuoli. Lyhyt tuntojen purkaus.

Kohti tuntematonta ja sen yli!

Kuoleman hetkellä kaikki unohtuu ja anteeksi annetaan