Kun sattuu, sattuu niin paljon.

Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanhuuto tuntuu kauhealta. Kuin ilmat lyötäisiin pihalle. Kuin joku potkisi sinua päähän. Au, sattuu! Sattuu!

Minua on syytetty kaikenlaisesta ja oltu samalla syyttämättä. Mutta se tuntuu syytökseltä, kun saat vuosien painon päällesi yhdeltä istumalta. Et voi muuta kuin kuunnella. Et voi, sillä jokaista sanaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Joten mieti mitä sanot tai joudut oikeuden eteen.

Voi, kun aikaa voisi kääntää taaksepäin. Kun voisinkin muuttaa muiden kokemaa toiseksi. Kun voisinkin muuttaa traumat traumattomiksi. Mutta en voi. Minun pitää siettää se kipu, joka kaikesta tulee. Kipu ja ikävä. Suuri ikävä. Se tunne kun, kun musta vyöryy yli. Kun henki ei enää kulje. Et voi itkeä, et nauraa. Et pysty sanomaan mitään järkevää, tai ainakaan mitään mikä riittäisi.

Istun sohvanreunalla. Katson suurin silmin ihmisiä ympärilläni. Mitä olenkaan tehnyt? Miten olen sulkenut silmäni kaikelta kaikki nämä vuodet. Ymmärränkö enää omaa käytöstäni vai ymmärränkö puhetta, joka kohtaa sieluni verekseltään. 

Menneisyys on ollut ruma. Siihen on mahtunut liikaa kaikkea. Liikaa tuskaa ja kipua. Ja nyt maksetaan siitä hintaa. Kaikesta, jonka joku muu on aloittanut. Me kärsimme. Ei, en voi syyttää yksin muita, mutta koska en yksin voi kantaa vastuuta kaikesta. En yksin pysty. 

Kun anteeksi pyytäminen ei riitä. Ei puhetta, ei katseita, ei mitään. Ei anteeksiantoa, ei oikeutusta, ei mitään. On vain suuri tuska joka ympäröi. Joka vyöryy massiivisen mutavyöryn lailla. 

Miten ikinä pääsen tästä ulos? Kun yksi asia helpottaa elämässä, toinen painaa päälle. Perseestä.