Mitä jos minusta ei ole siihen?

Lämmin paperi tuntuu jännittävältä sormissa. Siinä se nyt on. Ensimäistä kertaa tulostettuna. Nippu tekstiä, josta olin suunnitellut kirjaa. Se ei ole valmis, eikä edes loppuunkirjoitettu. Käsikirjoitus, tai sen osa. Asetan silmälasit nenälle, keitän kupillisen teetä. En saa käännettyä ensimmäistä sivua. En uskalla lukea sitä. Tee on hautunut riittävästi ja sujautan lusikallisen hunajaa siihen. Pyörittelen lusikkaa kupissa ja tutkin sen mukana pyöriviä teenlehtiä. Olenkohan minä tähän valmis?

On eri asia kirjoittaa tekstiä ajattelematta. Lukea siitä, mihin viimeksi on jäänyt ja sitten vain kirjoittaa eteenpäin. Lisätä väliin kohtaus tai muutama tunnetila, mutta lukea sitä kuin kirjaa. Se on täysin eri asia. Tee on puolivälissä kuppia ja olen hehkuttanut facebookissa tulostetta, mutta vieläkään en ole saanut luettua ensimäistäkään riviä. Jotenkin käsi ei vain nouki sitä ja silmät eivät vain ala lukemaan. Pelottaa, että huomeen, ettei minusta ole siihen. Että olenkin vielä niin keskeneräinen tämän kirjoittamisen kanssa. En ole vielä löytänyt omaa kirjailijaminääni ja pelkään, että se näkyy. Näkyyhän sen.

Taidan kaataa toisen kupillisen teetä ja sitten vasta. Selaan sivuja ja taittelen niitä keskeltä kahtia. Mietin, miltä tämä näyttäisi kirjana. Ohut pruju paperia... ei tämä näyttäisi miltään. Huoh... Toinen kupillinen upeaa haudutettua, aromikasta teetä on nenän edessä ja rillit huurussa. Nyt käännän ensimäisen sivun ja silmäni tapailevat sanoja kuin näkisin ne ensikertaa. Jotenkin tämä kaikki tuntuu niin tutulta, mutta onhan se tuttua, kun minä olen tämän kirjoittanut. En saa mielestäni riittävää perspektiiviä tekstiin, mutta toisaalta huomaan punakynäneeni jo lauseita, muuttaneeni kappaleita ja nyt olen pyyhkimässä yhtä henkilöä kokonaan. 

Tämä on kaikki varmasti tehtävä, oli sitten valmis kirjailija tai ei. On eri asia kuinka luottavainen on ja onko sillä oikeastaan merkitystä. Niin, ja onko kirjan kirjoittaminen tärkeää vai kirjoittaminen. Ehdottomasti sanoisin, että kirjoittaminen. Kirjan haluan kirjoittaa siksi, että haluan tehdä tätä työkseni. Voisinko ehkä saasa leivän ilman kokonaista kirjaa?? Onko minusta tähän? Haluaako kukaan lukea minun kirjoittamaa kirjaa naisesta, joka on samanlainen kun me kaikki muutkin? Jonka elämässä ei ole mitään erilaista. Haluaako kukaan lukea omasta elämästään?

Hmm... tarvitsen lisää teetä. En ole päässyt loppuun punakynän kanssa ja nyt minusta tuntuu, että on otettava etäisyyttä ja annettava ajatuksille tilaa. Taidan opetella internetin avulla, miten tehdään kissamainen meikki. Toinen voisi olla joku nukkemainen versio... kunhan en lue.

Satuttamisen tuoma suloinen tuska

Oletko koskaan huomannut, että tekemäsi vääryys kolahtaa sinua nilkkaan tasaisesti uudelleen ja uudelleen?
Ettet koskaan pääse pakoon sitä virhettä jonka olet aikanasi tehnyt? Sitä virhettä jolla satutit läheistäsi niin, ettet kestä katsoa sitä tuskaa.

Minä sain eilen menneisyydestä muistutuksen sellaisella väkivallalla, että sieluni on mustelmilla viikon. Tunnen oloni surulliseksi. Olen satuttanut läheistäni joskus niin paljon, että hänen tuskansa näkyy vielä vuosienkin jälkeen ja minä näen sen. En halua nähdä sitä, mutta en halua olla näkemättäkään. Se muistuttaa minua. Pitää minut virkeänä. Se syyllistää minua juuri sopivasti ja pitää minua otteessaan, etten unohda sitä mikä on tärkeintä. En pääse vahingossakaan ajattelemaan, että elämässä voisi olla jotain muutakin kuin onnellisuus ja unelmointi. Ei. Elämäni täyttyy unelmista ja onnesta, enkä vaihda sitä mihinkään. Teen sen eteen töitä ja ruoskin itsenäni joskus armotta sen vuoksi. Enkä vain itseni vuoksi, vaan myös kaikkien läheisteni vuoksi.

Siksi minä tänään taas mietin, että onko minusta kirjailijaksi? Kestääkö ympäristöni sen? Sen, että kirjoitan asioita joita en ole elänyt? Asioita, joita en itse ole kokenut? Olenko minä valmis? Ennen kaikkea, onko minun elämäni ihmiset valmiita siihen?

Siksi lisäsin myös tuonne ylös, että nämä tekstit ei kaikki kerro minusta. Unohdan joskus, että se miten itse olen ajatellut asian, ei ole sama, miten te luette ne. Se miten lukija kokee kirjoitukseni, ei ole minun käsissä. Se aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä, jos kaikille ei ole selvää, että se, kuka minä olen... ei aina ole se, kenestä kirjoitan. Minut tuntee vain ne, jotka minut tuntee. Tämähän ei ole päiväkirja, vaan luovuuden kanava. Vaikka joskus suollankin melkoista vuodatusta tänne, ei se tee tästä minua.

Niinpä sanon kaikille nyt, ettei jää epäselväksi. Minä kirjoitan mielikuvituksellisia asioita. Joskus ne pohjautuu kokemukseeni, joskus tunteeseen jonka olen tuntenut. Ajoittain niissä on joku tuntemani henkilö tai henkilön kokema ahdistus, onni tai epävarmuus ja joskus kirjoitan ei yhtään mistään.



"Ollaan onnellisia jookos,
ollaan ananas ja kookos,
ollaan rypäle ja rusina,
saadaan kevätkääryleitä tusina."

Eppu Nuotio