Magnesiumia, kalaöljyä ja kavaa.

Nyt se sitten onnistui. Ensimmäinen tilaus iHerbistä. Tilasin kasan teetä, magnesiumia ja vähän pirtelöaineksia. Kivaa. Odotan tuotteita innolla.
Löysin iHerbin blogin kautta. Aika paljon asiaa pelkästä iHerbistä. Paljon arvioita ja mainontaa. Ihan hyvää infoa mielestäni. Pitää muistaa tietysti ne omat jutut eikä sokeana rynnätä toisen arvioiden mukaan. Kiitos tälle kirjoittajalle, että esitteli minulle iHerbin ja sen mainioita tuotteita.
Olen saanut itseni innostumaan taas enemmän hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Olen itse yliherkkä hiilihydraateilla ja voin huonosti jos syön niitä jatkuvasti. Unohdin sen hetkeksi ja palasin syömään leipää joka päivä. Löysin itseni jälleen ihmettelemästä lanteille ja lapaluiden päälle kertyviä makkaroita ja ennen kaikkea jatkuvia migreeneitä sekä vatsan poltetta. Taas ravattiin lääkärissä jos minkälaisesta vaivasta. Väliin vähän odotusaikaa ja raskauskiloja. Sitten kuin jostain ihmeenkumman syystä muistin taas mistä tässä kaikessa on kyse. Hiilihydraateista. Oikeasta ruokavaliosta.
Ja niin on Elli taas Elli. Ei särje päätä ja alkaa poltteet olla poissa. Pikkuhiljaa alkaa olla taas hyvä olla ja se näkyy.

Hyvinvointi kuuluu vakiounelmiini. Se, että jaksaa temuta lasten kanssa ilman kuolettavaa hengästymistä. Että se temuaminen ei pääty siihen, että lapset vinkuu vielä jatkamaan kun itse ei enää vain pysty.  Että ylipäätään jaksaa kiinnostua lapsista ja heidän leikeistä. Se, että päätä ei särje. Että kipu ei ole pysyvä olotila. Pystyn puhumaan mongertamatta, itkemättä ja oksentamatta. Ihanaa.
Toki siihen omaan hyvinvointiin ja vakiounelmaan kuuluu liikkuminen. Liikunnan pitää olla mukavaa ja tuntua kevyeltä. Inhoan sitä kun voimat loppuu. Vihaan sitä kun joka paikkaan sattuu ja on ihan lopussa. Juoksun pitää luistaa ja jalan nousta. Haluan jaksaa repiä purjeita ylös ja veivata. Se on upea tunne kun on voimaa. Kun jaksaa. Ei tarvitse ponnistella kohtuuttoman paljon.

Niin, mistä siis unelmoin?
Onnesta.

ps. jos jollakulla tulee tarvetta tilata iHerbistä ihan ekaa kertaa niin käyttäkää toki tämän MAV460 koodin tuoma alennus viisi dollaria. Samalla autatte minua tilaamaan pikkusen edullisemmin seuraavat tuotteet. Niin ja saatte itse samanlaisen koodin kun tilaatte joten sitä sitten jakelemaan ja hinta putoaa. =)

Hei se tanssii!

Avasin koneen sillä ajatuksella, että purnaan omaa huonoa päivääni. Pulputin siitä jo siskoparalle puhelimessa ja ajattelin jatkaa tänne. Mutta...

Avasin siis koneen. Tutkailin muutamaa blogia joita luen ja tsekkasin ostamani kirjan ja rattaiden kulkemisuunnan postin seurantapalvelusta. Mielenkiintoisia blogeja. Paketit kulkee oikeaan suuntaan. Radio on auki ja sieltä tulee rokkia rahallisella volyymillä. Mieli ei enää kuhise häpeää ja harmia. Kurkkaan läppärin reunan yli varmistaakseni mitä kymmenkuinen monsteri touhuaa.
Jäbä on oussut polviensa päälle ja jammailee antaumuksella. Lähes mustat silmät loistaa hämärän päivän valossa ja kaikki kuusi hammasta nauraa minulle.

Se siitä "paska mutsi" -fiiliksestä. Taidan siirtää ajatukset pois negatiiviselta alueelta ja siirtyä tähän hetkeen. Kaikki on hyvin juuri nyt. Mikään ei ahdista eikä paina. Ei ole kiire mihinkään. Ei tarvitse tehdä mitään. Voi istua tässä ja nauraa lapsen kanssa. Antaa ajan mennä. Taidan istua tässä vielä hetken ja antaa itseni latautua täyteen rakkautta ja onnea, harmoniaa ja sielukkuutta.

Miksi lapsille syötetään niin paljon paskaa ruokaa?

 Olin jo puolessavälissä uutta bloggausta kun lapset tuli kotiin. Poika aloitti kiukun ja tukahdutetun raivoamisen heti. Raivon sokaisema ilmapiiri hiljensi taas koko kodin. Tunnelma on latistunut ja tunkkainen.

Päätin tarttua aiheeseen ja varovasti kysyä lapselta mitä hän on päivän aikana syönyt. Rehellisen vastauksen lypsämiseen meni hetki. Poika tietää, että karkki ei ole minun suosikkilistallani, mutta uskaltautui kertomaan syämästään karkista. Lupasin olla suuttumatta, koska juuri nyt en näe siinä mitään tolkkua. Kun lapsella on niin mustunut mieli ja raivo on päällimmäinen tunne, ei kannata yllyttää enempää.

En jäsentele tätä raivoa sen enempää. Sen verran voin sanoa, että naapurit toivoisivat meidän muuttavan pois. Syy miksi lapsi raivoaa tai mieli mustuu on vielä selvityksen alla. Olemme kuitenkin onnistuneet tekemään joitakin johtopäätöksiä. Ruoka.

Se mitä lapsi laittaa suustaan alas vaikuttaa hämmentävän paljon lapsen käytökseen. Lapseni mielialat heilahtelevat rajusti puolelta toiselle, eikä meillä ole välimaastoa.

Tänään on aamiaiseksi syönyt kestileivän margariinilla ja muutamalla juustosiivulla sekä omenan. Koulussa nautittu nakkikastiketta ja perunaa. Jälkkäriksi yksi makeinen ja kello on kohta neljä.
Minäkään en pärjäisi tuolla satsilla saati sitten kasvava lapsi. Miksi, oi miksi lapsille tarjotaan koulussa niin paljon meidän elimistölle huonommin sopivia raaka-aineita? Miksi? Siksi kun se on halpaa. Siksi kun se on virallisterveellistä (josta minulla on hyvin miellyttävä mielipide jota en tässä ääneen kehtaa edes sanoa). Siksi kun se on helpompaa valmistaa neljälle sadalle lapselle kun kaikki on valmiissa pusseissa, kuorittuina, paloteltuina ja niin terveellisenä. Ei yhtään lisäaineita, säilöntäaineita ja ihan priimaluokkaista kotimaista ruokaa (my ass).
Kiitoksena tästä pitää lapsen koittaa hillitä omia raivokohtauksiaan ja koittaa ymmärtää itseään.

Paska ruoka, paskempi mieli!

Miksi sä kirjoitit mun kirjat?!?

Muistatteko aikaisemmista postauksistani sen kirjan? Kirjan jonka kirjoitan ystävättäreni kanssa. Kirjan joka on nerokas. Me aiomme julkaista ihania ja helppoja reseptejä veneen pentterissä tehtäväksi. Miten iltatulilla voi valmistaa maukasta ja nopeaa ruokaa. Miten joku saari on sellainen, että tulee tapa istua siellä ystävien kanssa iltamyöhälle ja nauttia viimeisistä syksyn lämpöisistä viikonlopuista ruoan ja viinin seurassa.
Ystävättäreni kuvaa kauniita kuvia kirjaan ja minä kirjoitan. Teemme siitä lokikirjan tyyppisen ja kerromme muutamasta paikasta samalla. Missä on oltu ja miten matka on taittunut.

Se on kirjoitettu jo.

Paska.

Saattelin eilen helinäkeijun voimistelutreeneihin ja samalla päätin poiketa kirjastoon. Olin juuri menossa ottamaan vuoronumeroa kirjaston tätille (sedälle) ja sielläpä seisoi kolmipäinen nippu rakkaita samassa jonossa. Iloiset murahdukset puolin ja toisin ja sitten blondi kertoi, että osti sen kirjan itselleen ja että se on autossa mukana. Pienen ripsien räpsyttelyn jälkeen ja postin jonoon siirtymisen kunniaksi insinöörismies kipaisi autosta kirjan hirnuville neitokaisille. Vaikka blondi nimenomaan varoitti ja sanoi, että kirja on juuuuuuri kuin meidän kirjoittama.... niin hitto, että minä hämmästyin. En voinut uskoa silmiäni. Selasin, pläräsin, nauroin, itkin ja huutelin jonottaville. "Ei voi olla totta! Ei helvetti. Kuka perkele on kirjottanut tämän. Meidän piti tämä tehdä!" Ihmettely jatkui vielä illalla tusinalla tekstiviestejä. Blondi referoi kirjaa ja kommentoi värikkäästi kuten; siis toihan on just sun lause, toikin on just kun teidän resepti, siis SUN lause tää on just...No niinpä!!

Kysyn teiltä. Minkälaista keittokirjaa te lukisitte? Minkä te voisitte ottaa mukaan reissuun?
Me päätimme, että emme lannistu vaan jatkamme kirjan suunnittelua edelleen. Tulemme lukemaan jokaisen sanan ja tutkimaan kuvat ja kaikki ideat (meidän ideat) joita siinä on käytetty. Sitten teemme oman. Emme samanlaista vaan omanlaisen. Insinöörismies väläytteli jo; Näkkileipä blanco! Jes. Köyhien veneilijöiden keittokirja. Tämä kuulostaa idealta.

On siis aika nousta suosta, riuhtaista itsensä irti karilleajon jäljiltä ja seurattava uutta tutkintalinjaa. Mmm... joo´o. Tää tapahtuu vielä. Kirja. Se me tehdään.

Laihdu nopeasti ihannepainoosi ja näytä upealta!

Ajattelin jakaa teidän kanssanne unelman joka koskettaa varmasti suurinta osaa pohjoismaalaisista naisista. Voidaan ehkä puhua suurimmasta osasta maailman naisia?
Laihtuminen. Uskoisin, että eniten klikkauksia saa mainokset joissa puhutaan joko seksistä tai laihduttamisesta. Mitään faktaa minulla ei ole, mutta on kuitenkin sieltä täältä pomittuja muistikuvia tutkimuksista ja elämän mukanaan tuomia mielikuvia.

Minä olen laihtunut. Taas. Olen laihduttanut. Pannut aikaa, verta, hikeä ja kyyneliä tähän touhuun. Taas. Olen tutkiskellut itseäni ja päättänyt, että tällä kertaa kaikki olisi toisin. Taas.
Kuten varmasti aika moni, minäkin olen kokeillut kaikkea. Ihan kaikkea. Ja miksi?
Olen laihtunut elämässäni varmasti lähes viisikymmentä kiloa ja tällä kertaa kymmenen.
Synnytin kolmannen lapsemme viime kesäkuussa. Kesäloma oli edessä ja vannoin, että sitä en pilaa ajattelemalla painoa. En pilannutkaan. Tosin, en imettänyt. En pystynyt. Se oli ensimmäinen askel matkalle painonpudottamiseen. Taas. Kolmannen kerran. En siis pilannut kesälomaa laihduttamisella, mutta sain kuitenkin sotkettua sitä hiukan ottamalla naurettavaa painetta imettämisestä. Osaksi sen vuoksi, että tiesin, että niin helppoja kalorinpolttamisia saa hakea.

Kesä meni ja pulloruokinta alkoi. Lähdin lenkkeilemään. Ostin helvetin kalliit vaunut joiden kanssa pääsisi juoksemaan. Sain syysflunssan ja jouduin pitämään taukoa. Juoksin päivän ja taas sain jokun helvetin flunssan ja jouduin ottamaan taukoa. Tässä vaiheessa en vielä ollut koskenut ruokavaliooni. Päätä särki taas jatkuvasti ja päätin lopettaa leivän mupeltamisen ja palata syömään terveellisemmin. Painossa ei tapahtunut suuria muutoksia syksyllä. Tiesin, että tarvitaan aikaa ja vähän tehokeinoja. Tunnistan pakonomaiset tarpeeni alkaa laihduttamaan siitä, että mielenterveyteni alkaa rakoilla. Itkuraivareita siitä kun mikään ei mahdu. Mahdoton syyllistäminen ja itseinho. Yök. En pidä noista oireista. Ne tulee minulle vaikka en haluaisi.

Sanon: "olen kaunis juuri tällaisena"
Tarkoita: "voi vittu, että rasittaa kun on niin läskit kainalot"
Sanon: "painoni putoaa jos putoaa, mutta sen ei tarvitse"
Tarkoitan: "mä haluan olla painoindeksin alarajalla"
Sanon: "tunnen itseni, joka sopukkani ja rakastan niitä!"
Tarkoitan: "en voi katsoa itseäni peilistä kun alkaa oksettamaan toi järjetön ihrapallura"

Tällä kertaa olen päättänyt ihan oikeasti tehdä toisin. Syksy taittui talveksi.
En ole sortunut mihinkään pikalaihdutuksiin vaikka olen jo vakavasti harkiten Allit ja muut rasvasieppaajat tutkinut. Tiedostan, että ruokavaliolla on suurin merkitys tähän kaikkeen, mutta liikunnalla pidän huolen omasta jaksamisestani. Olen mitannut itseni kriittisiä kohtia marraskuussa ensimmäisen kerran ja pidän ruokapäiväkirjaa. Olen palauttanut mieleeni ruokavalion tärkeimpiä askelmia ja siistinyt omaa syömistäni. Juoksen niin usein kun vain kynnelle kykenen ja siihen lisäksi lihaskuntoa punteilla ja jumpalla.
Olen päättänyt opetella rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen. Haluan olla sanojeni mittainen nainen. Pakotan itseni antamaan itselleni aikaa ja hyväksyntää.

Talvi on kääntynyt kevääksi. Rämmin taas lievässä itseinhossa ja yllätyksekseni älysin yhdistää tämän kiukuttelun lähes PMS-tyyppiseksi ratkaisuksi. Otin siis itseäni niskasta ja mittasin. Mmm... tulokset oli positiivisia, mutta ei riittäviä. "Nyt akka hiljaa! Mene peilin eteen ja katso itseäsi ulkopuolisen silmin. Katso itseäsi kuin katsoisit jotakin toista naista."
Menin peilin eteen, mutta en oikein nähnyt mitään uutta. En osannut katsoa. Koitin ottaa kuvia, mutta pokkari haluaa salamoida, eikä kuvista näkynyt muuta kuin valo. Päätin uskaliaana naisena ottaa videoklipin. Niinpä asensin kameran pöydän reunalle ja pistin nauhoittamaan. Kekkaloin kameran edessä alushousuissa ja rintaliiveissä. Avasin kissalle parvekkeen oven, menin kyykkyyn ja pyörähtelin. Koitin olla olematta.

Olen yllättynyt ja iloinen. Minähän olen ihan tavallinen nainen. En ole valuvaa laardimassaa. En ole ruma. Olen ihan tavallinen nainen. Tavallisella mahalla, reisillä, pakaroilla varustettuna. Ihan tavalliset rinnat ja ihan tavalliset kainalot! Minä voin siis rakastaa itseäni. Voin. Ihan kohta. Ensin pitää deletoida kaikki tekorintaiset mannekiinit silmistä. Uskoa kun mies rakastaa ja uskoa omia silmiä.

Jatkan juoksemisen opettelua ja tulen aina syömään terveellisesti koska minun kroppani tarvitsee sitä. Tarvitsen sitä, että en mene rikki. En siksi, että olisin laiha. Minun pikavinkki ihannepainoon ja upeuteen onkin, että opettele rakastamaan itseäsi oikeasti. Oikeasti.

Pus.

Itämeren kierros lähestyy!

Eilen istuin maanantaiseen tapaan Rannikkomerenkulun kurssilla. Vetäjä on vanhempi mies jolla ei ole ensimmäistäkään hajua siitä, miten sitä kurssia kannattaisi vetää. Ei... ihan mukava ukkohan tuo on, mutta ihan helvetin tylsä. "Onni" on se, että olen se kurssin käynyt jo kerran muutama vuosi sitten. Silloin ei ollut aikaa harjoitella riittävästi joten pistettä vaille ja nolo repuutus. Istuin eilen siis kurssilla (jota en enää reputa perkele) ja kävimme läpi ulkomaan liikennettä. Siitäpä mieleni virkistyi ja ajauduin unelmissani kesälomaan.

Olemme pohtineet sellaista vaihtoehtoa, jossa purjehtisimme toukokuun viimeisenä viikonloppuna veneen Simon kanssa kahdestaan joko Hankoon tai pitkä viikonloppu ja Maarianhaminaan. Olemme seilanneet Hanko-Maarianhamina jo useasti ja olemme menossa vesille joissa emme vielä ole olleet. Jos pääsisimme siirtämään Lady Gracea etukäteen edes Hankoon olisi sillä suuri vaikutus matkanteon kannalta. Purjevene (riippuu tietysti veneestä) kulkee keskimäärin 5s/h (n.10km/h)  ja silloinkaan harvemmin suoraan siihen suuntaan kun pitäisi. Joten matkan tekeminen on hidasta mutta toki juurikin sitä mitä sinne lomalle ollaan menossa tekemään. Silti plussana matkan tekemiselle on ne kohteet. Ja... lasten kanssa purjehtiminen on kivaa, mutta se pitää myös huolen siitä, ettei voi purjehtia ihan mahdottoman pitkiä päiviä ja näin ollen matkanteko on vieläkin hitaampaa. Nämä ensikesän kohteet on meille sellaisia joihin ei luultavasti päästä uudelleen ennen eläkepäivä tai muita hintavia järjestelyjä. Meillä on nyt ainutlaatuiset kaksikuukautta aikaa jotka aiomme käyttää intesiivisesti nautiskellen! Näistä syistä siirtopurjehdus olisi ihan oiva homma. Pitäisi vain nyt järjestää lapsille hoitopaikat ja Simon siirtää lomapäiviä.

 Takatalvi on tullut hidastamaan veneen kesäkuntoon laittamista, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että siitä olisi suuremmin haittaa. Simo on nyt raapinut ja hionut niskalimassa veneen pohjaa ja enää muutamaa kohtaa vaille niin päästään laittamaan ensin epoksimaalia muutamat kerrokset ja sitten myrkyt päälle. Olemme maalaamassa myös veneen kyljessä kulkevaa harmaata raitaa uuteen tumansiniseen sävyyn. Uimaportaiden askelmat pitää hioa ja lakata ja paljon muuta pientä säätöä. Veneen perässä olevien laatikoiden kansien päälle tulee molempiin aurinkopanelit ja sitten on uuden WC:n asennus. WC:n voi tosin asentaa vesille laskun jälkeenkin. Verhot pitää kaavoittaa ja ommella sekä mahdollisesti rakentaa meripunkka salongin toiselle puolelle. Merikartoille teen suojapussin. Niitä karttoja nimittäin on muutama ja niitä on melko fittimäistä kuljettaa sellaisenaan kun ovat irtolehtisiä.

Ajatelkaa sitä auringon paistetta! Veneen kannella leppeässä kesätuulessa. Ihana sininen meri alla ja muutama lokki kaartelemassa taivaalla. Kylmä olut kädessä. Pikkuinen uinumassa ja isommat uimassa veneen perästä. Ei ketään missään eikä maata näkyvissä. Vain meri ja me.

Melankoliasta uutta voimaa huomiseen

Kevät kolkuttaa oveen ja pienet noidat pyörii kaduilla oksineen. Yksinäinen oksa meidän pöydällä odottaa auringonnousua. Olen koko viikonlopun ollut harmillisen alakuloinen. Lastani turhaan sättien olen kyynelin pyytänyt anteeksi. Kaunis lapseni on halannut ja kyynelehtinyt kanssani. Pikkuinen on puristanut lujaan otteeseen ja kuiskutellut korvaani. Rakkaani on silittänyt kämmentä ja suudellut kaulaani. Uljas nuorimies on ymmärtäväisesti hyväksynyt tunteeni ja lumenvalkea yksinäinen kissa on pitänyt öisin surulleni seuraa.
Herään öisin siihen kun lapsistani vanhin ja pehmein itkee yksin ikkunalla menetettyä ystäväänsä ja elämänkumppaniaan. Olemme itkeneet suolaisia kyyneleitä pimeässä huoneessa. Kuunnelleet unentuoksuisia rakkaitamme ja uskoneet siihen, että selviämme tästä.

Kuuntelin Kuninkaan kanssa viimeisenä päivänä Bo Kaspers Orkeser ja albumia New Orleans erityisesti. Suosittelen sitä lämmöllä.

Olen onnellinen vaikka olen surullinen. Minua rakastetaan. Minä rakastan.

http://bokaspers.com/