Älä luovu unelmasta!
Voiko olla?
Voiko olla niin, että joku minulle tuntematon henkilö on lukenut minun tekstejäni ja pitää niistä?
Voi olla. Hauskaa! Suorastaa mahtavaa! Niin hienoa, että olen loikkinut kuin jänis kuullessani siitä.
No kyllähän minä sen tiedän, ettei minulla ole ihan niin paljon ystäviä kun blogillani on lukijoita, mutta kun kuulen sen jostain muualta niin se tuntuu vain jotenkin... mielettömältä.
No niin. Tapani suurennella ja hypettää iskee taas päälle. Kukaan ei ymmärrä eikä saa tästä samanlaista juhlatunnelmaa kuin minä (paitsi mussu eli aviomies, joka on tottunut mun hössötykseen ja osaa ottaa sen vaadittavalla kanssahössötyksellä). Joku voisi ajatella, että mitä sitten jos joku lukee mitä olet kirjoittanut. Mutta minulle henkilökohtaisesti se on suuri juttu. Olen vuosia kirjoittanut itselleni. Kirjoittanut "salaa". Nyt minun ei enää tarvitse. Voin olla juuri niin helvetin hölmö kuin haluan ja silti joku jaksaa lukea!! Joku muu kuin ne kolme rakasta sukulaistani ja pari muuta yhtä hassua tyyppiä.
Haluatteko tietää miltä se tuntuu?
Ihanalta. Lämmin henkäys onnea pulpahtaa rintaan. Puhallan kevyesti sormiini lämmitelläkseni. Lämpö tuntuu vähitellen jokaisessa jäsenessä. Nousen tuolilta ja mieleni tekee loikkia. Hyppiä kuin jänis paikasta toiseen. Olen kotikonttorilla ja työhanskat putoaa välittömästi. Tiedän, että ne on pistettävä käteen vielä tänään, mutta nyt pidän lounastauon ja aloitan sen hyppimällä ja huutamalla! Tunnen pakottavaa tarvetta purkaa yllättävästä tilanteesta johtuvaa mielihyvää hihkuen ja ilakoiden.
Phiuuh. Noin. Nyt on ilakoitu. Vatsan yläosassa on edelleen miellyttävä pörinä. Rauhoittelin itseäni rakentamalla maukkaan salaatin ja lukemalla erittäin mielenkintoista ja mukaansa tempaavaa kirjaa. Vielä on kuitenkin sanottava mutama sana, ennen kuin voin taas ryhtyä ansaitsemaan elantoani.
Uskon, että minulla on hyvä tulevaisuus. Rahakas? En tiedä, mutta sellainen, että voin elää itseni kanssa. Uskon, että vielä jonain päivänä voin tehdä sellaista työtä joka ei tunnu työn tekemiseltä ja joka tekee minut onnelliseksi! Minä tulen ja näytän teille vielä! *hymyilee leveästi ja päättäväisesti*
Voiko olla niin, että joku minulle tuntematon henkilö on lukenut minun tekstejäni ja pitää niistä?
Voi olla. Hauskaa! Suorastaa mahtavaa! Niin hienoa, että olen loikkinut kuin jänis kuullessani siitä.
No kyllähän minä sen tiedän, ettei minulla ole ihan niin paljon ystäviä kun blogillani on lukijoita, mutta kun kuulen sen jostain muualta niin se tuntuu vain jotenkin... mielettömältä.
No niin. Tapani suurennella ja hypettää iskee taas päälle. Kukaan ei ymmärrä eikä saa tästä samanlaista juhlatunnelmaa kuin minä (paitsi mussu eli aviomies, joka on tottunut mun hössötykseen ja osaa ottaa sen vaadittavalla kanssahössötyksellä). Joku voisi ajatella, että mitä sitten jos joku lukee mitä olet kirjoittanut. Mutta minulle henkilökohtaisesti se on suuri juttu. Olen vuosia kirjoittanut itselleni. Kirjoittanut "salaa". Nyt minun ei enää tarvitse. Voin olla juuri niin helvetin hölmö kuin haluan ja silti joku jaksaa lukea!! Joku muu kuin ne kolme rakasta sukulaistani ja pari muuta yhtä hassua tyyppiä.
Haluatteko tietää miltä se tuntuu?
Ihanalta. Lämmin henkäys onnea pulpahtaa rintaan. Puhallan kevyesti sormiini lämmitelläkseni. Lämpö tuntuu vähitellen jokaisessa jäsenessä. Nousen tuolilta ja mieleni tekee loikkia. Hyppiä kuin jänis paikasta toiseen. Olen kotikonttorilla ja työhanskat putoaa välittömästi. Tiedän, että ne on pistettävä käteen vielä tänään, mutta nyt pidän lounastauon ja aloitan sen hyppimällä ja huutamalla! Tunnen pakottavaa tarvetta purkaa yllättävästä tilanteesta johtuvaa mielihyvää hihkuen ja ilakoiden.
Phiuuh. Noin. Nyt on ilakoitu. Vatsan yläosassa on edelleen miellyttävä pörinä. Rauhoittelin itseäni rakentamalla maukkaan salaatin ja lukemalla erittäin mielenkintoista ja mukaansa tempaavaa kirjaa. Vielä on kuitenkin sanottava mutama sana, ennen kuin voin taas ryhtyä ansaitsemaan elantoani.
Uskon, että minulla on hyvä tulevaisuus. Rahakas? En tiedä, mutta sellainen, että voin elää itseni kanssa. Uskon, että vielä jonain päivänä voin tehdä sellaista työtä joka ei tunnu työn tekemiseltä ja joka tekee minut onnelliseksi! Minä tulen ja näytän teille vielä! *hymyilee leveästi ja päättäväisesti*
Ihan mahtavaa tekstiä taas kerran. Eihän näihin voi olla eläytymättä. Olet ihana :-)
VastaaPoistaT:muka "salainen" ihailijasi J