Syksy ja sateet

Istun keittiössä nykyisen työpöytäni edessä. Katselen ulos ikkunasta josta aukeaa uusi näkymä. Käynnissäolevan piharemonttimme yksi saavutuksista on ollut karsia pihan vanhoja jo vaaralliseksi tai haitalliseksi käyneitä puita. Sen vuoksi suuri pihalla kasvanut kuusi on kaadettu ja meidän eteemme on avautunut uusi näkymä. En näe enää pihan pieniä oravia, enkä puussa temmeltäviä pikkulintuja. Prinsessakissa ei enää "metsästä" äänekkäästi säksättäen ja viiksikarvat vapisten kaikkia "villieläimiä".

Tilalle on tullut tilhet. Ne popsivat huomattavasti pienemmän pihalla kasvavan pihjalan punaisia marjoja. Pidän niistä. Voin seurata niiden elämää, enkä tunne ahdistusta kerrostalon ylimmässä kerroksessa asumisesta.  Se, etten tunne ahdistusta, on hyvä.

Olemme yhdessä perheeni kanssa tulleet siihen tulokseen, että emme ole valmiita muuttamaan omakotitaloon. Ei siksi, ettei meillä olisi taitoa omakotitaloasumiseen vaan siksi, ettei meillä on varallisuutta siihen tällä nykyisellä alueella jossa asumme. Alue on kuitenkin huikean hyvä paikka olla. Meille hyvä paikka. Meri on vieressä. Kaikkialle on lyhyt matka. Päätimme rakentaa tämän nykyisen nukkekotimme siis nyt sellaiseksi kuin haluamme. Sellaiseksi, että voimme olla tässä perheenä onnellisia. Lopetamme "myyntiremontoimisen" ja keskitymme tähän päivään. Jos emme asu tässä kymmenen vuoden päästä, niin sitten emme asu.

Tämä päätös on antanut minulle rauhaa. En ota enää uskomatonta painetta saunaremontista, putkiremontista, kylpyhuoneremontista, vaatehuoneremontista ja kaikista muista pienistä remonteista joita on mökki pullollaan. Hengitän syvään ja hymyilen. Minä teen kaiken minkä osaan ja vähän enemmän. Teen ne mahdollisuuksien mukaan ja ajatellen vain meidän omaa mukavuutta. Likaan käteni ja remontoin itse. Aika kivaa vaikka ihan mielettömästi siihen tulee menemään aikaa. Mutta se ei haittaa, koska tämä on meidän koti. Rohkaiseva soitto pankkivirkailijaltamme auttaa myös siäiseen rauhaan ja sen johdosta päätimme jättää kylpyhuoneemme ällöt persikan sävyiset kaakelimme paikoilleen ja näpertelemme rauhassa muuta. Tärkeintähän on kuitenkin se, että tämä on meidän koti. Pieni pesä.




Pieni ajatusjuoksu päivään:

Suuret kosteat silmät katselivat minua sähköpaimenen takaa.
"Anteeksi" sanoin ja laskin katseeni heinikkoon.
"Mjuuuuu." lipaisit tuoreen heinätukon turpaasi ja siirryit sähköpaimenen luota kauemmaksi.
"En tahtonut, että tämä menee näin. Anteeksi, että en ehtinyt tänne ennen auringonnousua, mutta kiitos, että olet täällä kuuntelemassa minua silti."


ps. joskus mie muutan maalle!