Blog blog blogitiblogblog
Minä pidän työstäni. Miksi? No siksi, että minulla on hyvät esimiehet. Voin olla rehellinen ja oma itseni. Saan kehittää ja soveltaa ihan rauhassa. Minä en ole paras tekemässäni työssä mutta minulla on valtavan hyviä kollegoita, joilta saa apua aina ja joita on helppo katsoa ihaillen. Kollegani ovat osaavia ammattilaisia ja suurin osa nauttii työstään suunnattomasti. Se on hienoa.
Minä pidän työstäni. En rakasta sitä. En rakasta siksi, etten pääse pomottamaan riittävästä. Eih.. ei vaan, en pääse valmentamaan. En voi neuvoa ihmisiä, kuunnella, auttaa etsimään vastauksia ja kannustaa. En auta jaksamaan työssä ja motivoi tekemään se paremmin. En ole esimies, en tiiminvetäjä. En ole.
Minun pääsääntöinen työni ei ole olla kollegan tukena, vaan päällepäsmäröidä ranteet savessa asiakkaiden puolesta, kanssa ja vuoksi. Hauskaa ja motivoivaa kyllä, mutta ei unelmaa.
Onko kaiken pakko olla niin unelmaa? No ei. Siksi tätä duunia teen. Minun piti valita. Joko teen työtä jota rakastan ja josta suuresti nautin, tai sitten teen työtä jossa "vain" viihdyn, mutta se sopii arkeeni muuten paremmin. Tein siis valinnan. Olen valintaani tyytyväinen. Varsinkin kun minulla on kannustavat ja hyvät esimiehet.
En silti voi lopettaa unelmoimasta. Unelmoin, että voisin tehdä enemmän. Voisin tehdä enemmän sitä mitä itse haluan, mistä pidän. Olla olkapää, kehittäjä, innovaattori, ateisti, ystävä, luottohenkilö, kanssaihminen, eteenpäin auttaja... ja vaikka mitä. Lista on loputon. Älkää nyt kuitenkaan käsittäkö väärin. Kaikkea tuota voin olla myös nykyisessä kohtuullisen kivassa duunissani, mutta joku tässä nyt vaan ei oo kohdallaan.
Ehkä se on se, että suurimmaksi osaksi, joudun olemaan noin kymmenen kertaa skarpimpi tehdessäni nykyistä työtäni, kuin jos tekisin jotain vähän tutumpaa. Ehkä se on se, että en saa soveltaa niin paljon kuin haluaisin (lue; kirjoittaa ja tehdä tutkivaa työtä). Ehkä se on se, että minä olen minä.
Mene ja tiedä.
Sain silti työyhteisöltä hauskan nakin. Minun pitää yhdessä muiden kanssa (lue; yksin) kehittää työyhteisöämme paremmaksi. Lähinnä sitä työviihtyvyyttä. Kaikkihan meillä viihtyy kauhean hyvin, mutta silti on aina joku jota mättää, jotain mikä pilaa tunnelman tai sitten muuten vaan vähän platku ja kiireinen fiilis.
Tänään olen sitten tehnyt tutkivaa työtä ja kirjoittanut. Avautunut esimiehelle huolella ja harkitusti (lue;harkitsematta) ja pyrkinyt edistämään yhteysömme työhyvinvointia pienin, mutta päättäväisin askelin.
Tätä kun voisi tehdä enemmän...
Mutta tulevaisuus on positiivinen ja luottamus esimiehiin on kova. Kyllä tämä tästä.Minulla on hyvä ura ja varmasti se paranee uvosien myötä. Suunta voi muuttua, jos ne hyvät ei tajua ajoissa ohjata minua oikeisiin paikkoihin, mutta sitten se muuttuu. Korkealle ja kovaa.
Minä pidän työstäni. En rakasta sitä. En rakasta siksi, etten pääse pomottamaan riittävästä. Eih.. ei vaan, en pääse valmentamaan. En voi neuvoa ihmisiä, kuunnella, auttaa etsimään vastauksia ja kannustaa. En auta jaksamaan työssä ja motivoi tekemään se paremmin. En ole esimies, en tiiminvetäjä. En ole.
Minun pääsääntöinen työni ei ole olla kollegan tukena, vaan päällepäsmäröidä ranteet savessa asiakkaiden puolesta, kanssa ja vuoksi. Hauskaa ja motivoivaa kyllä, mutta ei unelmaa.
Onko kaiken pakko olla niin unelmaa? No ei. Siksi tätä duunia teen. Minun piti valita. Joko teen työtä jota rakastan ja josta suuresti nautin, tai sitten teen työtä jossa "vain" viihdyn, mutta se sopii arkeeni muuten paremmin. Tein siis valinnan. Olen valintaani tyytyväinen. Varsinkin kun minulla on kannustavat ja hyvät esimiehet.
En silti voi lopettaa unelmoimasta. Unelmoin, että voisin tehdä enemmän. Voisin tehdä enemmän sitä mitä itse haluan, mistä pidän. Olla olkapää, kehittäjä, innovaattori, ateisti, ystävä, luottohenkilö, kanssaihminen, eteenpäin auttaja... ja vaikka mitä. Lista on loputon. Älkää nyt kuitenkaan käsittäkö väärin. Kaikkea tuota voin olla myös nykyisessä kohtuullisen kivassa duunissani, mutta joku tässä nyt vaan ei oo kohdallaan.
Ehkä se on se, että suurimmaksi osaksi, joudun olemaan noin kymmenen kertaa skarpimpi tehdessäni nykyistä työtäni, kuin jos tekisin jotain vähän tutumpaa. Ehkä se on se, että en saa soveltaa niin paljon kuin haluaisin (lue; kirjoittaa ja tehdä tutkivaa työtä). Ehkä se on se, että minä olen minä.
Mene ja tiedä.
Sain silti työyhteisöltä hauskan nakin. Minun pitää yhdessä muiden kanssa (lue; yksin) kehittää työyhteisöämme paremmaksi. Lähinnä sitä työviihtyvyyttä. Kaikkihan meillä viihtyy kauhean hyvin, mutta silti on aina joku jota mättää, jotain mikä pilaa tunnelman tai sitten muuten vaan vähän platku ja kiireinen fiilis.
Tänään olen sitten tehnyt tutkivaa työtä ja kirjoittanut. Avautunut esimiehelle huolella ja harkitusti (lue;harkitsematta) ja pyrkinyt edistämään yhteysömme työhyvinvointia pienin, mutta päättäväisin askelin.
Tätä kun voisi tehdä enemmän...
Mutta tulevaisuus on positiivinen ja luottamus esimiehiin on kova. Kyllä tämä tästä.Minulla on hyvä ura ja varmasti se paranee uvosien myötä. Suunta voi muuttua, jos ne hyvät ei tajua ajoissa ohjata minua oikeisiin paikkoihin, mutta sitten se muuttuu. Korkealle ja kovaa.
Kommentit
Lähetä kommentti