Kesä painuu taivaanrannan taa.

Istun tässä hiljaa ja kuuntelen.
Kuulen kuinka kurkiaura lipuu ylitseni.
Istun tässä hiljaa ja kuuntelen.
Kuulen kuinka vesi lainehtii laitaa vasten.
Istun tässä ja kuuntelen.

Suljen silmät ja annan tuoksujen värittää maiseman.
Silmät kiinni, nostan kasvot kohti taivasta ja hengitän.
Hengitän elettyä elämää.
Hengitän uutta tulevaa.
Hengitän laulettuja lauluja ja auringon nousuja.

Minä rakastan syksyä.
Värit ovat kauneimmillaan ja ilman viiletessä hengittäminen käy helpommaksi. Syksyllä on helppo antaa mielen liikkua ja nauttia viileistä illoista kynttilän valossa. Syksyllä talven harmaa ja surullinen ote on vielä kaukana vaikka se on lähellä. Syksyllä voi nauttia lempivillasukista ja kaivaa kaapista ihana villapaita joka lämmittää kylmipinäkin hetkinä.
Syksy on uuden alku. Kun pienet ihmiset menee uudelle luokka-asteelle, aloittaa muutkin uuden kauden. Vanhemmat lastensa myötä ja isovanhemmat lastenlastensa myötä. Uusi aika antaa mahdollisuuden unohtaa taaksejääneet murheet, unohdetut virheet ja hankalat koettelemukset.
Syksy on paras aika unelmoida. Syksyllä minut valtaa suunnaton tarve saada oma rauha. Haluaisin oman talon jossa voisin olla oma itseni. Unelmoin siitä miten joka viikkoisen remontoimisen päätteeksi kävelisin syksyisessä maisemassa ja suunnittelisin tulevaa talvea. Katselisin taloa ja ihmettelisin miten paljon tekemistä siinä aina vain on. Päättäisin laittaa pihan kuntoon heti ensikeväänä. Sunnuntain kruunaisi ihana kaalilaatikko puolukkasurvoksen kera ja illalla saunan jälkeen voisin sulkea silmät omassa sängyssä, omassa huoneessa, omassa talossa, oman rakkaani vieressä.

Minä rakastan syksyä.