Uuden kynnyksellä yksin?

Onko niin, että ihminen on aina loppujen lopuksi yksin?
Kun on suurten päätösten aika, joutuu tekemään päätöksensä yksin.
Vaikka päätös koskettaisi toista ihmistä, eikö silti ole yksin?
Sanoisin niin.

Elämässä on joka päivä tehtävä päätöksiä. Suuria päätöksiä jotka vie elämässä eteenpäin. Vaikka olisit tekemättä yhtään päätöstä, teet silti päätöksen. Teet päätöksen olla tekemättä päätöstä.
Mutta onko hyvä olla päättämättä? Ei. On helpompi päättää ja sitten muuttaa sitä, kuin jäädä vellomaan ja vaivaamaan ja pohtimaan ja pyörimään paikalleen. Uskon että monesti on enemmän harmia olla päättämättä kun päättää.

Seuraan sivusta kun läheiseni pohtivat päänsä puhki suuren kysymyksen äärellä. Muuttaakko vai ei? Sijoittaakko vai ei? Ympäristö luo omia paineitaan huomaamattaan vaikka uskonkin, ettei ympäristö vie viimeistä sanaa tässä tilanteessa. Mutta sivusta seuraajana minuakin alkaa mietityttää samat kysymykset. Muuttaakko vai ei? Miksi muuttaisin? Mitä minä sillä saavuttaisin? Toisiko se elämääni jotakin uutta sisältöä? Korjaisiko vanhaa? Jos muutan, menetän jotain, mitä saan tilalle?

On mentävä eteenpäin. Minusta tuntuu siltä, että jos edes mietin kysymyksiä, on niihin etsittävä vastauksia. Tuntuu etten ovi olla tyytyväinen jos olen levoton ja palaan aina noihin kysymyksiin. On etsittävä vastausta ja tehtävä päätös. Päätös muuttaa tai olla muuttamatta. Elää sen pätöksen kanssa. Ja muuttaa sitä tarvittaessa.

Siis onnea ja voimaa rakkailleni päätöksen tekoon. Tuen teitä aina, oli päätös mikä tahansa.