No? Laihduitko? Rakastuitko?
Olen aikaisemminkin pohtinut rakastamista. Itsensä rakastamista. Päätin kysyä, olenko nyt siis rakastunut itseeni? Olenko päässyt niihin tavoitteisiin mitä asetin aikaisemmassa pohdinnassani?
En. Olen tosin edennyt valtavasti.
Kesän kynnyksellä minulta kysyttiin toistuvasti pelottaako kesäloma ja sen mukana tuoma ruoka. Pelottaako minua kaikki se olut, jäätelö ja muut. Ei. Join kyllä olutta ja söin jäätelöä.
No pelottiko minua lihominen. Se että en enää mahdu kesän jälkeen vaatteisiin. Mitä jos alankin yhtäkkiä näyttää ihan kamalalta. Ei. En pelännyt lihomista ja ulkonäköni kanssa olin koko kesän ihan sujut.
Jos ihan kohta kohdalta käydään läpi niitä aikaisempia tavoitteita niin olen saavuttanut virstanpylväitä jotka ovat mielestäni merkittäviä. Ehkäpä siksi että teen niistä merkittäviä. Kuten se että voin katsoa itseäni peilistä, enkä oksenna. Se on hyvä asia. Olen oivaltanut olevani ihminen. Olen kaunis. Tiedän sen. En ole kaunis kaikkien mielestä. jotkut pitävät minua kamalana kotkona. Ihan oikein. Koska olen kotko. Olen ilkeä ämmä jos minua ei tunne. Työstänkin koko ajan antamaani mielikuvaa lempeämmäksi, mutta olen siinä välillä vähän huono. En osaa nimittäin peittää mielialojani ja olen turhankin tarkka yksityisyydestäni. Ja jos joku ihminen tuntuu ikävältä, hän yleensä näyttääkin ikävältä. En siis miellytä kaikkia, mutta itseäni olen oppinut miellyttämään ja sehän tässä oli koko homman pointti.
Ruokavalioni on pysynyt. Olen saanut niin paljon voimaa ja hyvinvointia siitä, että en voi kuvitella enää palaavani entiseen. Enkä palaakkaan. En voi. Elimistö on alkanut korostuneesti ilmoittamaan milloin on huono olla ja milloin kaikki menee hyvin. Pidän siitä kun kaikki menee hyvin. Pidän silloin itsestäni enemmän ja olen positiivisempi. Olen rennompi.
Olen palannut työelämään ja huomannut liikunnan vähenevän entisestään. On erittäin haastavaa järjestää aikaa liikkumiselle kun en halua menettää minuuttiakaan muun perheen kanssa vietetystä ajasta eikä minun työnantaja anna palkkaa liikunnan harrastamisesta. Hyvä työnantaja minulla kuitenkin on sillä meillä on kaikki edellytykset hyvään ja monipuoliseen liikuntaan ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Nyt minun pitäisi vain keksiä siihen aikaa. No, olen luova. Keksin kyllä jotain. Poden ensin parit päiväkodista karanneet flunssat ja sitten keksin jotain.
Olen siis edelleen sillä opettelun tiellä. Mutta olen pitkällä jo ja matkani jatkuu vielä.
En. Olen tosin edennyt valtavasti.
Kesän kynnyksellä minulta kysyttiin toistuvasti pelottaako kesäloma ja sen mukana tuoma ruoka. Pelottaako minua kaikki se olut, jäätelö ja muut. Ei. Join kyllä olutta ja söin jäätelöä.
No pelottiko minua lihominen. Se että en enää mahdu kesän jälkeen vaatteisiin. Mitä jos alankin yhtäkkiä näyttää ihan kamalalta. Ei. En pelännyt lihomista ja ulkonäköni kanssa olin koko kesän ihan sujut.
Jos ihan kohta kohdalta käydään läpi niitä aikaisempia tavoitteita niin olen saavuttanut virstanpylväitä jotka ovat mielestäni merkittäviä. Ehkäpä siksi että teen niistä merkittäviä. Kuten se että voin katsoa itseäni peilistä, enkä oksenna. Se on hyvä asia. Olen oivaltanut olevani ihminen. Olen kaunis. Tiedän sen. En ole kaunis kaikkien mielestä. jotkut pitävät minua kamalana kotkona. Ihan oikein. Koska olen kotko. Olen ilkeä ämmä jos minua ei tunne. Työstänkin koko ajan antamaani mielikuvaa lempeämmäksi, mutta olen siinä välillä vähän huono. En osaa nimittäin peittää mielialojani ja olen turhankin tarkka yksityisyydestäni. Ja jos joku ihminen tuntuu ikävältä, hän yleensä näyttääkin ikävältä. En siis miellytä kaikkia, mutta itseäni olen oppinut miellyttämään ja sehän tässä oli koko homman pointti.
Ruokavalioni on pysynyt. Olen saanut niin paljon voimaa ja hyvinvointia siitä, että en voi kuvitella enää palaavani entiseen. Enkä palaakkaan. En voi. Elimistö on alkanut korostuneesti ilmoittamaan milloin on huono olla ja milloin kaikki menee hyvin. Pidän siitä kun kaikki menee hyvin. Pidän silloin itsestäni enemmän ja olen positiivisempi. Olen rennompi.
Olen palannut työelämään ja huomannut liikunnan vähenevän entisestään. On erittäin haastavaa järjestää aikaa liikkumiselle kun en halua menettää minuuttiakaan muun perheen kanssa vietetystä ajasta eikä minun työnantaja anna palkkaa liikunnan harrastamisesta. Hyvä työnantaja minulla kuitenkin on sillä meillä on kaikki edellytykset hyvään ja monipuoliseen liikuntaan ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Nyt minun pitäisi vain keksiä siihen aikaa. No, olen luova. Keksin kyllä jotain. Poden ensin parit päiväkodista karanneet flunssat ja sitten keksin jotain.
Olen siis edelleen sillä opettelun tiellä. Mutta olen pitkällä jo ja matkani jatkuu vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti