Olen jo lähes viisikymppinen nainen. Aikuinen nainen. Olen elänyt monta
elämää ja vielä useamman suhteen. Minulla ei ole koskaan ollut pulaa
miehistä. Olen ihan tavallinen nainen joka ei ole löytänyt sitä oikeaa.
Monta yritystä minulla on ollut.
Kyllästyin tähän. Elämään. Tähän
rakkaudettomaan elämään. Minusta tuntuu kuin olisin päiväperhonen. Elän
hetken vain kuollakseni kohta.
En enää jaksa olla yksin. Siksi päätin kirjoittaa kaiken. Tunnustan
kaiken. Tunnustan sen tässä ja nyt. Pimeimmät salaisuuteni, haluni ja
synkimmät toiveeni. Kevyen kauniit unelmani ja elämäni onnelliset
hetket. Kerron kaiken ja vähän enemmän, jotta minusta jää jäljelle jotain,
kun minusta ei ole enää mitään. Minulla ei ole lapsia, ei miestä eikä
koiraa. Kukaan ei muista minua eikä kanna arkkuani kun kuolen. Siksi
minä kirjoitan, että kuolemani jälkeen minusta olisi jäljellä jotain.
---------------------------------------------------------
Olisko tässä jotain? Jaksaisitko lukea enemmän? Kiinnostuitko niin paljon, että jaksat odottaa?
Olen pohtinut josko julkaisisin lyhyitä tarinoita Päiväperhosen päiväkirjasta. Sopisiko se?
Kirjoituslomaa suunnitellen
Elli-Jasmiini
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Olen saanut kuulla tehneeni asioita menneisyydessä väärin. Sain myös kuulla tekeväni tiettyjä asioita edelleen väärin. Yhden ihmisen tuskanh... -
Kaiken kauheuden keskellä on kauneutta. Sellaista, joka jää usein näkemättä. Teen työtä ihmisten kanssa. Sellaisten, jotka ovat heikoimmassa... -
"I got no roots..." soitin toistaa. Mun sisällä sykkii jokin, en ole ihan varma mikä. Musta tuntuu, että mun on pakko kirjoittaa j...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti