Kun kirjoitan itsestäni, voinkin kirjoittaa sinusta. Kumpi koskettaa sinua enemmän. Minä vai Inkeri?

 Minä

Hulluus ajaa mua helvettiin. Se pistää mut nauramaan. Nauran kaikelle. Itselle, sinulle, heille. Maailmalle. Nauran, koska se on ainoa mikä pitää minut täällä. Tässä elämässä kiinni. Mun hulluuteni on sairas, mielipuolinen. Olen varma, että sinä olet pelkkää paperia. Ainakin minulle. Olet pelkkä kuori, jolla ei ole merkitystä. Heitän sinut biojätteeseen.

Olen ylivoimainen. Olen jotain, mitä monetkaan ei pysty ymmärtämään, mutta minä en välitä. Minä olen. Olen niin voimakas ja mahtava. Olen ammattitaitoinen ja parempi kuin moni muu. Kirjoitan paremmin kuin moni muu. Olen ihmeellinen, upea. Olen lähes kuolematon. Olenhan minä.

Mutta kun voimani vihdoin hyytyvät, minusta jää jäljelle vain biojätteen katkuinen paperi. Yhtäkkiä kaipaan sinua. Murskaava suru ryöpsähtää sisältäni ulos. Olen kuin painekattila, joka räjähtää. Silmitön vihan, suru, ahdistus ja kaikki. Kaikki leviää lattialle, enkä saa kaavittua sitä. Se leviää ja minä olen sotkussa. Valun hikeä yrittäessäni siivota, mutta en pysty siihen. Mustan ruskea tahna valuu kattilan reunoja pitkin ja tuntuu, että kattila on pohjattoman täynnä. Veri pakkautuu silmiini ja itken sitä ulos, kun muutakaan en voi.

Sitten tulet sinä. Taas. Kerta toisensa jälkeen tulet seisomaan keskelle kamalaa sotkua ja hymyilet. Soitat ukulelella minut takaisin maan pinnalle. Oloni kevenee ainakin hetkeksi, kun kuulen sinut. Kun näen ja tunnen sinut. Lämmin kätesi silittää ukulelea kauniisti, hiljaa ja rauhallisesti. Et olekaan mennyt. Et olekaan jättänyt. Et olekaan poissa. Olet siinä.

------------------------------------

Inkeri

Hulluus ajaa Inkeriä helvettiin. Se pistää hänet nauramaan. Hän nauraa kaikelle. Itselle, sinulle, heille. Maailmalle. Nauraa, koska se on ainoa mikä pitää hänet täällä. Tässä elämässä kiinni. Inkerin hulluus on sairas, mielipuolinen. Hän on varma, että sinä olet pelkkää paperia. Ainakin hänelle. Olet pelkkä kuori, jolla ei ole merkitystä. Hän heittää sinut biojätteeseen.

Inkeri on ylivoimainen. Hän on jotain, mitä monetkaan eivät pysty ymmärtämään, mutta hän ei välitä. Hän on. Hän on niin voimakas ja mahtava. Ammattitaitoinen ja parempi kuin moni muu. Kirjoitaa paremmin kuin moni muu. On ihmeellinen, upea. On lähes kuolematon. Onhan hän.

Mutta kun hänen voimansa vihdoin hyytyvät, jää jäljelle vain biojätteen katkuinen paperi. Yhtäkkiä Inkeri kaipaa sinua. Murskaava suru ryöpsähtää sisältä ulos. Hän on kuin painekattila, joka räjähtää. Silmitön viha, suru, ahdistus ja kaikki. Kaikki leviää lattialle, eikä sitä saa kaavittua. Se leviää ja hän on sotkussa. Valuu hikeä yrittäessään siivota, mutta ei pysty siihen. Mustan ruskea tahna valuu kattilan reunoja pitkin ja tuntuu, että kattila on pohjattoman täynnä. Veri pakkautuu silmiin ja Inkeri itkee sitä ulos, kun muutakaan ei voi.

Sitten tulet sinä. Taas. Kerta toisensa jälkeen tulet seisomaan keskelle kamalaa sotkua ja hymyilet. Soitat ukulelella hänet takaisin maan pinnalle. Inkerin olo kevenee ainakin hetkeksi, kun hän kuule sinut. Kun hän näkee ja tuntee sinut. Lämmin kätesi silittää ukulelea kauniisti, hiljaa ja rauhallisesti. Et olekaan mennyt. Et olekaan jättänyt. Et olekaan poissa. Olet siinä.

-------------------------------------------------

Onko se hullua, kun Inkerinkin tarinassa puhutaan sinä -muodossa?