Varoitus. Teksti saattaa herättää voimakkaitakin tuntemuksia.

Muistan, miten sinun seksuaalifantasiasi syöpyivät mieleeni, kuin kyyn myrkky. Sinä istutit minut, milloin autoon, milloin sänkysi laidalle ja kerroit niistä. Minä kuuntelin, vaikka olisin halunnut vain kuolla pois. Olin kuin kohmeessa, enkä pystynyt liikkumaan. Jäin paikoilleni vuosiksi. Jäin kuuntelemaan irvokkaita tarinoitasi ja vastailemaan vastahakoisesti sinun kysymyksiisi, joita ei olisi koskaan saanut esittää. Jäin pakoilleni. Ahdistus liikkuu veressäni vieläkin. Kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen.

En usko, että minulle jäi mitään hyvää tästä käteen, paitsi ehkä tämä tarve purkaa. Tämä kirjoittamisen pakottava tarve. Sinä teit minusta kirjoittavan, mutta en osaa olla sinulle siitä kiitollinen. En pysty antamaan sinulle siitä kiitosta. En, vaikka kirjoittaisin miljoona kirjaa. En, vaikka rikastuisin sillä. En.

Haluan päästä sinusta eroon. Haluan, etten enää koe tuskaa, jota sinä aiheutit. Haluan, ettet enää tule uniini kiduttamaan. Minä en ole ansainnut sinua. Eikä kukaan muukaan. Ei ainakaan ne kymmenet teinit, joiden kanssa teit työtä tai teet vielä tänäkin päivänä. Olen unohtanut kaikki sinun hyvät puolesi. En enää usko, että niitä on koskaan edes ollut.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka oletkin paholainen ihmisen ruumiissa. Toivon, että et enää tee sitä samaa kenellekään muulle, että olet päässyt paheestasi. Toivon, että pystyn päästämään sinusta irti vielä jonain päivänä. Minä en ole ansainnut sinua. Minä tarvitsen paljon parempaa.